Kaupunkiuutiset Janakkala

Säätiö ja yhdistys suunnittelevat yhteisöllistä asumista Janakkalan Kiipulaan - Ensimmäinen kohde on 5–10 asunnon rivitalo

Ensi vaiheen tavoitteena on 5–10 asunnon rivitalo ikäihmisille.
Entinen yrittäjä Onni Somerkallio pitää Kiipulaa ihanteellisena asuinympäristönä. Kiipulasäätiön kanssa hänen yrityksensä teki yhteistyötä jo 1980-luvulla. Kuva: Esko Tuovinen
Entinen yrittäjä Onni Somerkallio pitää Kiipulaa ihanteellisena asuinympäristönä. Kiipulasäätiön kanssa hänen yrityksensä teki yhteistyötä jo 1980-luvulla. Kuva: Esko Tuovinen

Kiipulasäätiö ja Hämeen Sinitaivas -yhdistys lähtevät kehittämään yhdessä yhteisöllistä senioriasumista Kiipulaan. Yhteistyösopimus allekirjoitettiin torstaina.

Tavoitteena on rakennuttaa Kiipulan alueelle 5–10 asunnon rivitalo. Todennäköisesti tämä esteetön rivitalo toteutetaan vuokrakohteena.

Vuokramuotoisuutta perustellaan turvallisuudella.

– Omistusasumisessa asuntojen hintakehitys voi olla uhka, sanoo Kiipulasäätiön toimitusjohtaja Jukka Kujala.

”Tämä hanke ei tavoittele voittoa”

Hämeen Sinitaivaan puheenjohtaja Kari Marttinen uskoo, että hankkeessa päästään kohtuullisiin vuokriin.

– Normaaleissa asuntohankkeissa on monta osapuolta, jotka kaikki tavoittelevat maksimivoittoa. Tämä hanke ei tavoittele voittoa.

Yhdistyksen rahastonhoitaja Onni Somerkallio arvelee hänkin, että asuntojen vuokrista saadaan kilpailukykyiset.

– Rivitalon maapohja on Kiipulan omistuksessa, ja lisäksi lämmitys on edullista hakelämpöä.

Asumisen ratkaisut ajoissa

76-vuotias Somerkallio kannattaa yhteisöllistä asumista ikäihmisille. Hän itse on jo laittanut omistusasuntonsa vuokralle ja muuttanut Kiipulaan vuokralaiseksi.

Somerkallion mielestä seniorivaiheen asumista kannattaisi ajatella ajoissa.

– Olisi hyvä miettiä, miten pärjää esimerkiksi silloin, kun ei voi enää ajaa autoa.

Yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä on Kiipulan hankkeessa jo mietitty pitkälle.

– Kauppareissuja varten on käytettävissä Kiipulan oma pikkubussi. Turengin kaupat ovat kuuden kilometrin päässä ja voihan pikkubussilla mennä kauemmaksikin.

Monenlaista palvelua

Jukka Kujala muistuttaa, että Kiipula on suuri rakennettu koulutus-, hyvinvointi- ja asumisyhteisö, jonka palveluja ovat muun muassa uimahalli, kuntosali sekä ruokailut.

– Täällä on jo 56 rakennuksen kokonaisuus. Koulujen toiminta-aikana täällä nukkuu noin 350 ihmistä, ja täällä käy työssä 250 ihmistä.

Kiipulassa toimii Guest House -majatalo, alueella järjestetään monenlaista toimintaa ja erilaisia luontoreittejä on ihan vieressä.

Kiipulan ruokalassa tarjotaan tuhat ateriaa päivässä. Tarjolla on lounaan lisäksi aamu- ja iltapalaa.

Rakentamisen rahoitus vielä avoin

Yhteistyökumppaniksi on lähtenyt myös rakennusalan RTV-yhtymä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta Aralta on saatu kehittämisrahaa tälle ja ensi vuodelle.

Hanketta aletaan viedä reippaasti eteenpäin. Asuinrakentamiseen sopiva kaava on Kiipulassa jo valmiina.

– Nyt lähdemme järjestämään tiedotus- ja tutustumistilaisuuksia. Suunnittelu aloitetaan heti, ja siinä otetaan ihmisten mieltymykset huomioon, Kujala sanoo.

Hankkeeseen pyritään samaan tukirahoitusta. Vielä ei ole tiedossa, millä rahoituksella rakentaminen toteutetaan.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset