Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

"Saattaa olla tilanne, jossa vanhemmat vain komentavat ja lapset vastaavat kirosanoilla" – Ammattilaisten tiimi etsii ratkaisuja yhdessä peheiden kanssa

Perhekuntoutus Polun yksikössä Turuntiellä työskentelevät esimies Liisa Jormalainen (vas.), ohjaaja Kirsikka Pälä, toimintaterapeutti Tiina Kuhanen ja ohjaaja Minna Kalliainen. Kuva: AP Sarjanto
Perhekuntoutus Polun yksikössä Turuntiellä työskentelevät esimies Liisa Jormalainen (vas.), ohjaaja Kirsikka Pälä, toimintaterapeutti Tiina Kuhanen ja ohjaaja Minna Kalliainen. Kuva: AP Sarjanto

Perhekuntoutus Polku on hämeenlinnalaisille lapsiperheille suunnattu tukimuoto, johon osallistuu koko perhe. Turuntie 7:ssä työskentelee moniammatillinen työryhmä, jonka maksuttomaan kuntoutukseen voi hakeutua täyttämällä hakemuksen.

– Vastaavanlaista kuntoutusta on käytetty lastensuojelun puolella jo pitkään ja hyvin tuloksin. Aikaisemmin ne on järjestetty pääsääntöisesti laitoksissa, jossa perheet viettivät viikkoja. Nyt olemme saaneet tilat täältä Turuntieltä, jossa perheet ovat päivisin ja pääsevät yöksi kotiin, palveluyksikön esimies Liisa Jormalainen kertoo.

Oma motivaatio tärkeää

Kuntoutus soveltuu erilaisiin tilanteisiin, joihin haetaan muutosta. Perheessä saattaa olla vuorovaikutusongelmia, tunne-elämän vaikeuksia, mielenterveyden haasteita tai päihdeongelmia. Ongelmat voivat olla pieniäkin, mutta silti arki halutaan saattaa oikeille raiteille.

Kuntoutukseen hakeutuvien oma motivaatio on hyvin tärkeässä osassa ja perheen on helpompi sitoutua, kun muutos lähtee heistä itsestään.

– Emme lähde yksipuolisesti neuvomaan, koska asiakkaat ovat itse asiantuntijoita omassa elämäntilanteessaan. Luotamme biljardipalloefektiin. Pienikin muutos saattaa liikuttaa monia osia parempaan suuntaan, ohjaaja Minna Kalliainen uskoo.

Vertaistukea ryhmästä

Kun hakemus saapuu yksikköön, työntekijät ottavat perheeseen yhteyttä ja järjestävät tapaamisen. Tutustumisjakson jälkeen perhe osallistuu seitsemän viikon ryhmämuotoiseen intensiivijaksoon, joka toteutetaan Turuntien tiloissa. Tämän jälkeen jatketaan kotikuntoutusjaksolla. Enimmillään kuntoutus kestää kuusi kuukautta.

– Intensiivijaksoon valitaan perheitä, joilla on jollakin tavalla samanlaisia haasteita. On vauvaperheitä, yksinhuoltajien tai teinien perheitä, masentuneita äitejä tai levottomia lapsia. Pidämme vertaistukea hyvin tärkeänä elementtinä kuntoutuksessa, Jormalainen painottaa.

Lapselle jakamaton huomio

Tiimiläisten mukaan arjen hallinta on monissa perheissä nykyisin vaikeaa, eikä asioista pystytä puhumaan. Saattaa olla tilanne, jossa vanhemmat vain komentavat ja lapset vastaavat kirosanoilla.

– Pysähtyminen ja keskittyminen on hankalaa tämän päivän viriketulvassa. On suuri edistysaskel, jos pystyy olemaan edes viisi minuuttia aidosti läsnä ja kuuntelemaan toisen ajatuksia, ohjaaja Kirsi Pälä pohtii.

Vauva kaipaa katsetta, kosketusta ja jakamatonta huomiota, eikä tilanne muutu lapsen kasvaessa. Pelkkä ruokkiminen ja vaatettaminen ei riitä.

– Jos keskustelu on vaikeata, yhteistä säveltä voidaan lähteä etsimään toiminnan kautta ja harjoitella esimerkiksi yhdessä ruuanlaittoa. Jokaiseen päivään kuuluvat myös vuorovaikutusleikit, joista vanhemmat saavat eväitä myös leikkimiseen kotona, toimintaterapeutti Tiina Kuhanen kertoo.

Yksin ei tarvitse pärjätä

Perhekuntoutuksen aikataulut pyritään räätälöimään niin, että mahdollisimman monilla on mahdollisuus siihen osallistua.

Jos perhe on lastensuojelun asiakas, vanhemmat voivat hakea Kelalta kuntoutusrahaa korvaamaan palkkatuloja.

– Ongelmat voivat olla isoja tai pieniä tai vasta syntymässä, mutta perheiden ei tarvitse pärjätä yksin, Jormalainen sanoo.

– Nykyaika ei ole helppo lapsille eikä vanhemmille ja haastaa omalla tavallaan ihan kaikkia perheitä.

Lisätietoja netissä www.hameenlinna.fi/sosiaali-ja-terveys/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/perhekuntoutus-polku/.

Uusin Kaupunkiuutiset

24.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.10.2020