fbpx
Kaupunkiuutiset

Sairionpuiston leikkikentän puolesta taistellaan

Kaupunki teki vuonna 2013 päätöksen potkulautailuun ja skeittaukseen tarkoitetun skuuttipuiston rakentamisesta Sairioon. Rakennelma on tulossa Sairionpuistossa olevalle lasten leikkikentälle, jonka päälle laitetaan asvalttia ja rakennetaan rampit. Puiston vieressä asuvan Mirja Salmisen mukaan nyt toteutusvaiheessa oleva päätös tuli alueen asukkaille täytenä yllätyksenä. Sairiolaisia ei ole päätöksestä tiedotettu eikä heidän mielipidettään ole kysytty.

– Kyllähän minä ymmärrän, että tällaiset päätökset ovat julkisia ja jossain luettavissa, Salminen sanoo.

– Tieto ei ole kuitenkaan tavoittanut tavallisia kansalaisia ja reaktiot täällä Sairiossa ovat olleet tyrmistyneitä. Olen kerännyt adressiin 140 allekirjoitusta nettiin ja paperille leikkipuiston säilyttämisen puolesta. Kukaan tapaamistani ihmisistä ei ollut tietoinen asiasta ennen kuin lukivat siitä viime viikon Hämeen Sanomista.

Salminen korostaa, ettei adressilla vastusteta nuorisoa tai skuuttipuistoa, vaan rakennelman täsmällistä paikkaa kolmen hehtaarin alueella.

– Lasten leikkikentän paikalle olisi tulossa 20 kertaa 30 metrin kokoinen asvaltti, jonka päälle rampit rakennetaan. Näiden alta hävitetään keinut, hiekkalaatikot ja liukumäki. Ne ovat juuri niitä leikkipaikkoja, jotka soveltuvat pienille lapsille.

– Miksei rakennelmaa voisi sijoittaa esimerkiksi hiekkakentän päähän, jossa on hyvin tilaa? Kaupunkin virkailijoiden taholta minulle on vastattu, että kenttä pitää säilyttää kokonaisuutena. Sitä on kuitenkin käyty nyt mittailemassa ja minun saamieni tietojen mukaan esimerkiksi junioripesäpallokenttä mahtuisi siihen edelleen aivan hyvin.

Suunnitelman mukaan osa puistosta säilyy leikkikenttänä, joihin sijoitetaan karuselli ja yli 6-vuotiaille tarkoitettu “haastava kiipeilyteline”.

– Leikkikentällä on ollut todella paljon käyttäjiä alueella, jossa on paljon pieniä lapsia, Salminen kertoo.

– Jos kysyt 3-vuotiaalta, että haluatko tehdä hiekkakakkuja vai kiivetä haastavalle kiipeilytelineelle, niin vastaus on aika helppo arvata.

Aloitteen skuuttipuistosta allekirjoittaneet halusivat sijoittaa sen alun perin Kirjurinpuistoon, mutta Salmisen mukaan kaupunki totesi paikan sopimattomaksi vilkkaan liikenteen ja talojen läheisyyden takia. Salmisen mielestä Viertokatu on yhtä vilkas, eikä siellä ole hidasteita, kuten Rautatienkadulla ja talot ovat vielä lähempänä.

– Kyllähän noita paikkoja kaupungista löytyisi, Salminen arvelee.

– Gottlundinpuisto ei ole enää ollut käytössä ja Kukostensyrjässä on kenttä, jossa ei ole moneen vuoteen tapahtunut mitään.

Vaikka virallinen valitusaika hankkeesta umpeutui jo aikaa sitten, Salminen aikoo toimittaa adressin yhdyskuntalautakunnalle ja olla yhteydessä siinä oleviin poliitikkoihin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset