Kaupunkiuutiset

Sarjakuvaa improvisoiden

Taiteilija Piia Lieste Hämeenlinnan taiteilijaseurasta on vetänyt sarjan improvisaatiosarjakuvapajoja nuorille ARX:issa. Pajoja on pidetty kolme, ja viimeiseen osallistuu Hämeenlinnan yhteiskoulun 6 A -luokka.

– Aina kun vain aikataulut sallivat, on hauska osallistua tällaisiin pajoihin. Suunnittelua se kyllä vaatii, kuvaamataidon opettaja Anne Vilkunta kertoo.

Paja alkaa inspiraation hakemisella ARX:in näyttelytiloista. Lieste ohjeistaa luokkaa etsimään teoksia jotka puhuttelevat, väliä ei ole sillä pitääkö teoksesta vai ei. Sen jälkeen on keksittävä kolmesta valitusta teoksesta viisi sanaa, jotka auttavat myöhemmin ideoinnissa.

Sanoista sarjakuvaksi

Työtilaan siirryttyä improvisaatioharjoitukset seuraavat toisiaan. Lieste nappaa sanoja oppilaiden papereilta ja koko luokka piirtää keskittyneesti ensin aasia, sitten seppoa parin kanssa, viiva viivalta vuorotellen. Paperia taitetaan ja laitetaan seuraavalle täytettäväksi. Valituksia ei juuri kuule, vaikka hälinää onkin jonkin verran, pääosin joukko keskittyy piirtämään. Piirrokset vaihtelevat tavallisista tapahtumista absurdeihin ideoihin.

Kysyttäessä luokka on yksimielinen: improvisaatio on hauskaa ja ideoita on helppo saada.

– Palaute opettajilta on ollut hyvää ja pajat ovat menneet oikein mukavasti, Lieste sanoo.

Taiteilijaseura sai apurahan Taiteen edistämiskeskukselta Hämeen Nuorten Biennaali -näyttelyn järjestämiseen, ja näyttelyn yhteyteen palkattiin taiteilijoita vetämään pajatoimintaa, Lieste yhtenä. Pajatoiminta alkoi vuonna 2013, mutta vasta tänä vuonna opettajia saatettiin palkata pajoihin.

– Kyllä näitä vetäisi mielellään enemmänkin, mutta varat ovat se ikuisuuskysymys.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset