fbpx
Kaupunkiuutiset

Hämptonissa puhutaan: Satu Taiveahon uusi työ selvisi ja karkuri palasi kotiin - "Koen vahvaa sydämen paloa..."

Hämeenlinnalle pakit antanut Taiveaho siirtyy järjestöpomoksi ja iloitsee karkurinsa kotiinpaluusta.
Vauhdikkaan Satu Taiveahon kesään on kuulunut monia muutoksia. Nyt puhaltavat uudet tuulet. Kuva: Lukas Pearsall

Satu Taiveahon elämässä puhaltavat nyt uudet tuulet. Kolmannesta aviomiehestään Ville Virtasesta eronnut ja viime viikolla Riihimäelle uuteen asuntoon muuttanut Taiveaho aloitti maanantaina myös uudessa työssä.

Viimeksi Kymsoten johtavana sosiaalityöntekijänä ja aiemmin useita sosiaali- ja terveysalan järjestöjä johtanut ex-kansanedustaja tekee paluun järjestötyöhön.

Taiveaho valittiin kesällä kahteen työhön: Hämeenlinnan kaupungin valvontakoordinaattoriksi ja Autismiliiton toiminnanjohtajaksi. Hän valitsi tehtävistä jälkimmäisen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Satu Taiveaho muutti viime viikolla Riihimäelle. Uusi työ on Helsingissä. Kuva: Pekka Rautiainen

Satu Taiveaho muutti viime viikolla Riihimäelle. Uusi työ on Helsingissä. Kuva: Pekka Rautiainen

Taiveho kertoo tarttuvansa uuteen tehtävään innostuneesti.

– Koen vahvaa sydämen paloa ajaa autismikirjon ihmisten asioita. Neurokirjon ihmisten asema yhteiskunnassa on tällä hetkellä heikko. Heitä ei osata auttaa ja tukea riittävästi, hän toteaa tiedotteessa.

Taiveaho toivoo tuovansa mukanaan myös aktiivista otetta ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmaa.

– Toivottavasti voin myös vahvistaa liiton asemaa ja tunnettuutta. Autismiliiton toiminnanjohtajana toivon olevani edistämässä sitä, että autismikirjon ihmisten tarpeet tulevat yhteiskunnassa yhä paremmin tunnetuksi ja huomioiduksi.

Karkuri palasi kotiin

Sosiaalisessa mediassa Taiveaho kertoo saaneensa muuttonsa vuoksi kolme asuntoa hyrskyn myrskyn: osa tavaroista jäi vielä Kouvolaan, osa on ollut kesän ajan Taiveahon vanhempien luona välivarastossa ja loput on nyt kärrätty Taiveahon uuteen kotiin Riihimäellä.

Taiveahon perheeseen kuuluu myös sijaislapsi, Salama-Seppo-kani sekä Bello-kissa, joka otti heinäkuussa viikoiksi hatkat Taiveahon Padasjoen mökiltä.

Viime viikolla ex-kansanedustaja iloitsi Bellon paluusta: kissa oli jäänyt Taiveahon mökille asettamaan loukkuun ja on nyt jälleen turvassa perheen huomassa.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset