Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Sauli Suonpään esikoisohjaus Eräs Teatterissa – Harrastajaporukka heittäytyy sata lasissa

Eräs Teatterin juhlanäytelmä ei päästä näyttelijöitä helpolla. Tyylilajien mylläkässä sukelletaan tragediasta farssiin.
Näyttelijä Sauli Suonpää (vas.) on päässyt toteuttamaan ohjaajan visioitaan hyvin tuntemassaan porukassa. Marja Räikkönen, Tapio Hurri ja Liisa Virtanen ovat helmikuussa 20 vuotta täyttävän harrastajanäyttämön konkareita. Kuva: AP Sarjanto
Näyttelijä Sauli Suonpää (vas.) on päässyt toteuttamaan ohjaajan visioitaan hyvin tuntemassaan porukassa. Marja Räikkönen, Tapio Hurri ja Liisa Virtanen ovat helmikuussa 20 vuotta täyttävän harrastajanäyttämön konkareita. Kuva: AP Sarjanto

Tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan viettävä harrastajanäyttämö on tuttu juttu näyttelijä Sauli Suonpäälle, joka tällä hetkellä vierailee Hämeenlinnan Teatterin Madaamit-näytelmässä.

– Aloitin vuonna 1995 Miniteatterissa ja tutustuin sitä kautta moniin Erään perustajajäseniin. Teatteri on ollut tiedossa koko ajan ja olen seurannut sen tekemisiä aktiivisesti, Suonpää sanoo.

Epämukavuusalueilla

Suonpää veti Eräs Teatterissa improvisaatiokurssin seitsemän vuotta sitten, mutta nyt hän on hypännyt ensimmäistä kertaa urallaan ohjaajan saappaisiin. Teoksena on Michael Fraynin Aivastus, joka on humoristinen kooste Anton Tšehovin näytelmistä ja novelleista.

– Tämä on helppo ja mukava porukka, jonka kanssa voin kokeilla omia visioitani. Halusin valita näytelmän, joka antaisi heille jonkun uudenlaisen kokemuksen teatterin tekemisestä.

Näytelmä koostuu useammasta tarinasta, joissa tyylilajit vaihtelevat sanattomasta teatterista monologiin ja musiikin täyttämiin kohtauksiin.

– Sauli on laittanut meidän positiivisella tavalla epämukavuusalueille. Kohtauksissa ei ole tyydytty jämähtämään ensimmäiseen versioon, vaan ollaan yhdessä etsitty erilaisia variaatioita. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen koko porukka on lähtenyt sata lasissa heittäytymään, Tapio Hurri kertoo.

Alku sairaalan ruokasalissa

Suositun harrastajanäyttämön tarina alkoi 1990-luvun lopussa Miniteatterin eteisaulasta, jossa joukko vanhempia odotteli lapsiaan harjoituksista.

Liikkeelle lähdettiin leikkimielellä ja ilman suuria suunnitelmia.

– Ennen yhdistyksen perustamista esitimme Pekka Töpöhännän Hattelmalan sairaalan ruokasalissa vuonna 1999. Kokemus vain vahvisti kipinää ja Eräs Teatteri syntyi seuraavan vuoden helmikuussa, alusta asti mukana ollut Marja Räikkönen muistelee.

Suureen innostukseen liittyi huoli siitä, tuleeko esityksiin katsojia ollenkaan.

– Vähän hirvitti, että haukattiinko liian iso pala ja rekrytoitiin yleisöksi sukulaiset, ystävät ja kummin kaimat. Toiminnasta tuli niin paljon isompaa kuin ikinä oltiin ajateltu, Räikkönen pohtii.

Tanssilavalta kellariin

Alkuvuosina ryhmälle ei ollut omia tiloja. Näytelmiä harjoiteltiin kodeissa ja esityspaikaksi löydettiin Keinukallion vanha tanssilava.

Ensimmäinen oma teatteritila vuokrattiin Valtion Pukutehtaan kellarista vuonna 2002.

– Se oli ihan käsittämätöntä, kun lavasteita ei tarvinnutkaan purkaa jokaisen esityksen jälkeen. Saimme Hämeenlinnan teatterista apua tekniikkaan, puvustukseen ja lavastukseen sekä myös henkistä tukea ja neuvoja, Liisa Virtanen kiittelee.

Uuden näyttämön avaukseksi harjoiteltiin Mika Waltarin ja Armas J. Pullan Isänmaan parhaat, joka sai huomiota Hämeenlinnan ulkopuolellakin. Kyseessä oli nimittäin arkistoihin unohdetun näytelmän kantaesitys, mitä teatterilaiset eivät itsekään alkujaan tienneet.

Täyttöaste yli 90 prosenttia

Vuonna 2015 pukutehdas sai purkutuomion. Eräs Teatteri ryhtyi kiihkeästi etsimään uutta tilaa, joka yllättäen löytyikin samassa pihapiirissä olevasta tsaarinaikaisesta makasiinista. Olosuhteet paranivat, mutta vuokrakin nousi huomattavasti.

– Ja taas mietittiin, että haukattiinko liian iso pala, Räikkönen nauraa.

– Harrastajateatterissa täytyy aina pohtia sitäkin, kuinka paljon porukka jaksaa ja haluaa sitoutua.

Eräs Teatteri on vuosien saatossa vakiinnuttanut paikkansa Hämeenlinnassa. Esitysten täyttöaste on usein yli 90 prosenttia.

Ennätys tehtiin talvella 2018-2019, jolloin Teetä vaikka väkisin -komedian näki 1500 katsojaa.

– Meillä käy yleisöä Helsingistä, Tampereelta ja Kuopiosta asti, juhlakalut kertovat.

– Monille tästä on tullut matalan kynnyksen paikka, jossa voi mukavasti aloittaa tutustumisen teatterin maailmaan.

Teatterin juhlavuoteen kuuluvat myös avoimet ovet keväällä ja syksyllä järjestettävä Eräs konsertti.

 

Aivastus, ensi-ilta la 1.2. klo 17 Eräs Teatterissa (Aulangontie 1 B).

 

 

Eräs Teatteri

Eräs Teatteriyhdistys ry perustettiin kevättalvella 2000.

Ensimmäinen esitykset Keinukallion tanssilavalla.

Oma teatteritila Valtion Pukutehtaan kellarissa Aulangontie 1:ssä 2002-2015.

Vuonna 2016 Eräs Teatteri siirtyi samalla tontilla sijaitsevaan vanhaan makasiiniin.

Ohjelmistossa on nähty draamaa, komedioita, lastennäytelmiä, runoiltoja ja musiikkiesityksiä.

Eräs Teatteri sai Hämeenlinnan kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 2014.

 

 

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020