Kaupunkiuutiset

Savolaisen Hanski on iso pala HPK-tarinaa

Markkinointipäällikkö Hannu ”Hanski” Savolainen, 62, on juniorista lähtien harrastanut tai tehnyt töitä HPK:ssa, joko pelaajana, valmentajana tai toimistohommissa.

Nyt pitkän työputken pää jo häämöttää, mutta hän vakuuttaa, että kun hän aikanaan jää eläkkeelle, hän aikoo olla yhä jollain lailla jääkiekossa mukana.

– On minua jo pyydetty junioreiden joukkueenjohtajaksi. Tiedä vaikka menisin. Jo silloin, kun lopetin pelaamisen vuonna 1987, mietin, että voisin lähteä mukaan junioripuolelle. Tykkään olla tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, hän sanoo.

SAVOLAISEN paita numero 18 roikkuu Rinkelinmäen jäähallin katossa, oikea pelipaita on esillä hallin ravintolan vitriinissä, ja seinällä on kuvia maineikkaan uran tähtihetkistä. Kaikki vähänkin jääkiekkoa seuraavat tietävät keskushyökkääjänä pelanneen kapteenin ja hänen meriittinsä – myös sen, että hän piti aikoinaan nimissään divisioonan jäähyennätystä.

– Olen aina sanonut, että olen ollut väärinymmärretty. No, olenhan minä tulinen luonne – mutta vain pelissä. Se näyttää periytyneen myös eteenpäin, Hanski naurahtaa viitaten poikaansa Mikaan, joka tunnetaan sähikäisenä salibandyn liigapelaajana.

ENSIMMÄISEN suomensarjapelinsä Hanski pelasi vuonna 1969. Jo ennen sitä, vuodesta 1963 lähtien, kun Rinkelinmäelle oli tullut tekojää, hän oli notkunut iltaisin seuraamassa edustuksen harjoituksia toivoen, että hänet poimittaisiin ryhmään mukaan. Notkuminen kävi hyvin päinsä, sillä hänen kotinsa oli lähellä kenttää. Odotus myös kantoi hedelmää.

– 14-vuotiaana pääsin joukkueen täytemieheksi. Kesällä jalkapallossa oli sama juttu, että kyttäsin paikkaa joukkueessa, mutta futis ei lopulta ollut minun lajini. Kaikesta liikunnasta olen kuitenkin tykännyt aina, hän kertoo.

PITKÄN peliuransa kohokohtana Hanski pitää HPK:n nousua divarista liigaan vuonna 1983, mutta muitakin hyviä hetkiä mieleen tulee paljon. Ennen kaikkea jääkiekko on antanut hänelle ystäviä, joita on kiva nähdä edelleen. Joukkuetovereita Hanskille kertyi myös liigassa pelanneesta Kiekkoreippaasta Lahdesta, mihin hän piipahti välillä yhden kauden ajaksi.

– Vuodet vähän kultaavatkin muistoja. Kun tapaamme vanhojen pelikavereiden kanssa, joka kerta tulee pikkuisen lapinlisää päälle, hän nauraa.

Mitään pysyviä vaivoja ei Hanskille hänen onnekseen ole kiekkovuosien varrelta jäänyt.

– Minulla oli niin rauhallinen pelityyli, ettei vammoja tullut.

KAUPUNKIUUTISTEN ilmestymisen alkutaipaleen Hanski sanoo muistavansa oikein hyvin. Koko 40 vuoden ajan hän kertoo seuranneensa siitä tiiviisti kaupungin asioita.

– Lehti on odotettu, luen sen aina kannesta kanteen. Jääkiekkoakin on sisällössä hyvin, ja Petteri Sihvosen kommentit ovat ihan asiantuntevia. HPK:n pelaajapeukut katson aina ja mietin, olenko itse heistä samaa mieltä. Se on hienoa, että Kaupunkiuutiset jaetaan joka kotiin.

Lehden alkuajoilta Hanskin mieleen ovat jääneet erityisesti Hidun pakinat, joissa usein pohdittiin myös HPK:n asioita. Vähän tuota aikaisemmin kaupungissa oli vielä kiivas asetelma Tarmon ja Kerhon välillä, mutta sekin vain otteluissa, sillä muuten miehet olivat kavereita keskenään.

– Silloin tuntui, että pelien lopputuloksella ei ollut mitään väliä, vaan pelkästään sillä, mitä kentällä tapahtui. Kaupungissa oli sellainenkin aluejako, että Parolantien talot olivat tarmolaisten, eikä kerholaisilla ollut mitään asiaa sinne luistelukentälle, hän muistelee.

NYKYÄÄNKIN olisi Hanskin mielestä hienoa, jos Hämeenlinnassa olisi kaksi keskenään kilpailevaa jääkiekkojoukkuetta, mutta siihen eivät resurssit enää riittäisi. Kaksi seuraa oli ennen aikaan mahdollista, koska pelaajille ei maksettu palkkaa, vaan koko touhu perustui talkootyöhön. Vasta 1980-luvun puolenvälin jälkeen pelaajat alkoivat HPKssa saada jotain korvausta. Noista ajoista Hanskille on pelaajista painunut mieleen erityisesti Teppo Kivelä, joka toi aivan uudenlaista ammattimaista kulttuuria joukkueeseen.

Hieman myöhemmistä pelaajista suurimman vaikutuksen valmentaja-Savolaiseen teki Igor Kuznetsov, jota hän kuvailee huikeaksi pelimieheksi. Viime vuosien kiekkoilijoista taas ylitse muiden on noussut maalivahti Juuse Saros, joka on Hanskin mielestä aivan erikoistapaus.

KUN HPK nousi toisen kerran liigaan vuonna 1988, Hanski oli jo siirtynyt valmennuksen puolelle. Hän oli ensin kakkoskoutsina Ape Suhoselle ja Molla Hietaselle, ja sen jälkeen yhteensä pari kautta ykkösvalmentajana. Hänen valmentaja-aikanaan HPK sai ensimmäisen pronssinsa ja hopeansa SM-liigassa.

Seuran markkinointipäällikkönä Hanski aloitti 15 vuotta sitten tehtyään sitä ennen 20 vuotta työtä haastemiehenä. Myös haastehommassa hän sai olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, mikä on hänelle varsin mieluista. Ensin hän pitikin takaporttia auki vanhaan työhönsä pyytämällä siitä virkavapautta, mutta vuosien saatossa tuo portti sulkeutui.

Markkinointipäällikkö-nimeä Hanski pitää vain tittelinä, enemmänkin hän kuvailee itseään jääkiekon sekatyöläiseksi.

– Tykkään työstäni HPK:ssa. Elän täysillä lajin mukana, ja juttelen mielelläni jääkiekosta yhteistyökumppaneiden ja muiden ihmisten kanssa. Käyn heidän kanssaan lounaalla ja kahvilla, ja tapaan heitä jäähallin aitioissa. Koetan vähän analysoida pelejä, ja tykkään kuulla myös kritiikkiä muilta silloin, kun on sen paikka.

TÄMÄN KAUDEN HPK:n rämpiminen on ollut Hanskillekin raastavaa seurattavaa, mutta näin kevään korvalla hän näkee jo valoa tulevaisuudessa. Hän uskoo, että omista junioreista nousee hyviä liigapelaajia kannattajien iloksi.

Ensi kauden joukkue on jo hyvin hahmollaan.

– Nyt ollaan oltu pelaajahankintojen kanssa ajoissa liikkeellä. Neuvottelut ovat hyvässä mallissa, ja jopa päätöksiäkin on tehty. Yhteistyökumppanit eivät ole hylänneet meitä, vaan he elävät mukana ja ovat olleet halukkaita neuvottelemaan jatkosta, hän iloitsee.

Hieman Hanski haluaa muistuttaa siitä, millaisia menestyksen vuosia viime vuosikymmenellä Hämeenlinnassa elettiin.

– Silloin sanottiin, että pronssia ”vaan” tuli taas. Nyt tuskaillaan, että voi herranjestas kun saataisiin edes sitä pronssia.

JÄÄKIEKON merkitys monille hämeenlinnalaisille on tullut vuosien varrella Hanskille selväksi. Hän on huomannut, että HPK liikuttaa isoa osaa kaupunkilaisia ja antaa keskustelunaiheita kahvipöytiin.

– Aina, kun HPK:sta puhutaan joko hyvää tai pahaa, se on välittämistä ja osoittaa, että siitä ollaan kiinnostuneita. Olen myös kuullut, että jos Kerho häviää esimerkiksi lauantaipelin, ravintoloissa ei ole paljonkaan asiakkaita, mutta voittoiltoina ne täyttyvät ihmisistä.

HPK:n menestys tai sen puute herättää tunteita, voitot tuovat kannattajille iloa ja tappiot synkkää mieltä. Hanski muistaa omalta valmentajavuosiltaan, miten hänen vaimonsa Sirpa oli painottanut häviöpelin jälkeen lapsille, että isälle ei saa sitten mainita jääkiekosta sanaakaan, ennen kuin tämä itse aloittaa siitä puhumisen.

– On sitä nykyäänkin voittopelin jälkeisenä aamuna paljon virkeämpi olo kuin häviön jälkeen, hän tuumaa.

SIRPA-VAIMO sekä lapset Mika ja Kati ovat olleet Hanskille tärkeänä tukena. Hän sanoo, että kotona on palanut aina vihreä valo hänen jääkiekkotouhuilleen. Jos koko perhe ei olisi ollut hengessä mukana, hän ei olisi moiseen rumbaan pystynyt.

Myös pojanpojat harrastavat jo lätkää juniorijoukkueissa, mutta isoisä ei välttämättä odota heistä aikuisena jääkiekkoilijoita.

– Sitä kuitenkin toivon, että he viihtyisivät urheilun parissa. Ja siltä nyt näyttää.

Hanski itse uskoo työuransa päätyttyä keskittyvänsä vahvasti penkkiurheiluun, mahdollisen juniorijoukkueen johtamisen lisäksi.

– Ihan varmasti käyn katsomassa jääkiekkopelejä, ja salibandy kiinnostaa, koska oma poika pelaa liigaa (Tampereen Classicissa). Televisiosta seuraan urheilua kaikkiruokaisesti, ja nykyään siellä onkin hienoja urheiluviikonloppuja. Välillä voi sohvalla nukahtaa, ja herätessä lähetys aina vain jatkuu.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset