Kaupunkiuutiset

Seminaarin aarteistoa näyttelyssä

Aukusti Salo alkoi vuonna 1921 johtaa Hämeenlinnassa seminaaria, josta valmistui kahden vuoden opintojaksolla alakansankoulun opettajia. Samalla syntyi ajatus perustaa kansanperinteen museo, johon opiskelijat ja heidän opettajansa lahjoittivat esineitä. Tavaraa saatiin myös kaupunkilaisilta ja vuonna 1930 seminaari sai oman uuden rakennuksen, jonka tornihuoneesta tuli museon koti. Vuodesta 2013 lähtien jo mittavaksi kasvanut kokoelma on ollut katseilta piilossa pahvilaatikoihin pakattuna.

– Kokoelma oli opetuskäytössä vielä vuonna 2012, mutta sen jälkeen museo suljettiin ylläpitovaikeuksien takia, projektityöntekijä Rafael Hellsten kertoo.

– Ehkä siinä vaiheessa kokoelman vaalimiseen ei riittänyt harrastusta tai aikaa. Entinen rehtori Pasi Rangell halusi kuitenkin tuoda museon esineistöä esille jollakin tavalla ja nykyinen rehtori Joni Tikkala oli samoilla linjoilla, joten ryhdyin töihin.

Hellsten on koonnut Seminaarin koulun hallintorakennukseen näyttelyn, joka kantaa nimeä Kansanperinnettä, opettajien ja lasten opetusta 1863–2017. Urakkaa oli riittämiin, sillä kokoelmassa on 350 esinettä, 130 kirjaa ja 400 erilaista rahaa.

– Arvaa oliko vaikeaa lähteä tuosta määrästä valitsemaan, Hellsten naurahtaa.

– Punaiseksi langaksi tuli sitten kaksi teemaa, talonpoikaisyhteisön arvokkaan kulttuuriperinnön esitteleminen sekä opettamisen ja opetusvälineiden historia. Nykyisin voi olla vaikea esimerkiksi kuvitella, millainen merkkipaalu oli ensimmäisten värikynien saaminen kouluihin vuonna 1935.

Museoon kerättiin sen alkuaikoina erityisesti arjen käyttöesineitä, kuten puntareita, rukinlapoja ja erilaisia astioita. Talonpoikaiskulttuuri oli jo tuolloin katoavaa kansanperinnettä.

– Esineillä pystyttiin luomaan identiteettiä. Ne kertovat omin käsin tekemisestä ja kansasta, joka on saanut jotakin aikaiseksi jo ennen Nokiaa.

– Jokaista lahjoitusta on kohdeltu suurella kunnioituksella ja kaikki on aikoinaan luetteloitu huolellisesti. Tavaroita on kerätty myös sukulaisilta ja naapureilta vähän samaan tapaan kuin Kalevalan tekstejä koottaessa. 1950-luvulla tehtiin myös koulun toimesta erilaisia retkiä, joilla hankittiin sekä tietämystä että kartutettiin kokoelmaa.

Kokoelman rahoilla on pääsääntöisesti vain kulttuuriarvoa. Ne ovat peräisin Baltian maista, Ruotsista, Saksasta. Numismaattisesti arvokkain on 12 taalarin seteli vuodelta 1760. Lisäksi löytyy hopearupla vuodelta 1799. Kirjat ovat 1800-luvun hartauskirjallisuutta, virsikirjoja, raamattuja ja katekismuksia.

Luonnon havainnollistaminen oli museon alkuaikoina tärkeässä asemassa. Kerättiin linnunmunia, linnunpesiä ja linnunpönttöjä. Vieläkin on tallella kasveja, joita kerättiin ja kuivattiin. Ahkeruus ja käsillä tekeminen olivat välttämättömiä hyveitä suurelle kansanosalle vielä 1950- ja 1960-luvuilla, sillä metsätöissä tarvittiin satoja tuhansia miehiä ja maataloudessa perheen pienimmilläkin oli omat puuhansa. Hämeenlinnan Seminaarillakin oli oma puutarha, jossa opiskelijoilla oli määräajoin tehtäviä.

Oman pikantin lisänsä kokoelmaan antavat kaukomailta tuodut vanhat tuliaiset.

– Täytyy muistaa, että ulkomaanmatkailu alkoi yleistyä Suomessa vasta reilut viitisenkymmentä vuotta sitten. 1920-luvun lopulla esimerkiksi Japanista tai Afrikasta tuodut astiat ja esineet ovat olleet äärettömän arvokkaita.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

24.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

24.10.2020