Kaupunkiuutiset

Silja Puranen vie viimeiseen tanssiin

GalleriaKONEessa on esillä tuusulalaisen kuva- ja tekstiilitaiteilija Silja Purasen näyttely ”Viimeinen tanssi”. Näyttelytila on hämärä, ja monitasoiset teokset nousevat pimeyden keskeltä. Esillä on neljä videoteosta sekä neljä sekatekniikkateosta, joissa Puranen on käyttänyt vihreitä, kirurgisia leikkausliinoja ja siirtovalokuvia kuolleista linnuista ja oravasta.

Puranen kuvaa ajan ilmiöitä yhteiskuntakriittisesti. Hän pohtii teoksissaan mm. luonnonvarojen liikakäyttöön, väkivaltaan ja globaaliin muutokseen liittyviä kysymyksiä.

– Kerron eläinhahmojen ja elollistettujen olioiden avulla tarinoita ihmisistä ja ihmiskunnan sosiaalisista rakenteista. Teokseni ovat esittäviä ja tarinallisia, ilmapiiriltään melko pessimistisiä. Teoksissa on myös sarjakuvamaisuutta ja omanlaista huumoria, ja niitä voi katsoa monella tasolla. Teoksista ei jää välttämättä ankea olo, vaikka teemat ovatkin vakavia, taiteilija tuumii.

 

Videoteos ”The Warhorse” käsittelee sotaa, väkivaltaa ja kuolemaa. Nälkiintynyt, kaksipäinen valkea ori seisoo autioituneessa maisemassa. Hevonen sylkee punaista narua, kuin verta tai elämänlankaa, ja taivaalta sataa kuolleita lintuja.

– Hevonen on paljon käytetty symboli. The Warhorse -teoksen hevoshahmo kuvaa inhimillisyyden unohtumista sota- ja kriisitilanteissa.

Takaseinällä katseen vangitsee vanneakrobatiaa kaatopaikkamaisemiin yhdistävä Waste Waltz -videoteos.

– Teos pohtii sukupolvien välisiä vastuita; minkälainen maisema tuleville polville jätetään.

– Vanneakrobatiaa esittää sirkustaiteilijaksi valmistuva poikani Armas Lintusaari.

Pigwalk-animaatio alkaa maatilalta, josta sika lähtee kävelylle. Sika vaeltaa halki muuttuvien maisemien pikkuhiljaa rapistuvaan teolliseen ympäristöön, omaan tuhoonsa. Vastaan tulevat kylät, pikkukaupungit ja suurkaupungit. Verenpunainen aurinko saa sian pysähtymään hetkeksi. Sitten matka jatkuu kaatopaikalle ja meren tai vihreän jäteliemen ääreen.

Puranen haluaa jättää tilaa myös katsojan omille tulkinnoille. Hän toivoo kuitenkin, että näyttelyvieraat ottaisivat kuulokkeet käyttöön ja tutustuisivat myös teosten äänimaailmaan.

– Ääni tuo tärkeän lisän kokonaisuuteen ja tunnelmaan.

 

Elimäeltä syntyisin oleva taiteilija asuu ja työskentelee Tuusulassa. Puranen on valmistunut tekstiilisuunnittelijaksi Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitoksesta vuonna 1987 ja kuvataiteilijaksi Lahden Muotoilu- ja taideinstituutista vuonna 2014. Taiteen tekemisen ohella Puranen opettaa Annantalon lasten ja nuorten kuvataidekoulussa. Meneillään ovat myös taiteen maisterin opinnot.

Silja Purasen ”Viimeinen tanssi” on näytteillä GalleriaKONEessa, Verkatehtaalla 19.12. asti.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

24.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.10.2020