fbpx
Kaupunkiuutiset Hattula

Silver Bullet kolkuttelee jo miljoonan striimin rajaa – Sinfonista raskasmetallia soittavalla yhtyeellä on eniten kuuntelijoita Amerikassa

Silver Bullet kuvattuna hetkeä ennen Tampereen Saarihelvetin keikkaa. Vasemmalta Hannes Horma, Bruno Proveschi, Patrik Albrecht, Ossi Elonen ja Henri Asikainen. Kuva: Pete Hossa
Silver Bullet kuvattuna hetkeä ennen Tampereen Saarihelvetin keikkaa. Vasemmalta Hannes Horma, Bruno Proveschi, Patrik Albrecht, Ossi Elonen ja Henri Asikainen. Kuva: Pete Hossa

Silver Bullet -yhtyeen albumia Moon Cult oli maanantaina kuunneltu yli 915 000 kertaa Spotify-palvelussa.

Omaa musiikillista tietään kulkevalla bändille määrä on suuri.

– Kyllähän tuollainen merkitsee meille aika paljon, kun emme soita mitään poppia tai listahittejä. Se kertoo, että on ihmisiä, jotka haluavat kuulla meidän musaamme ja jengi myös löytää meidät, hattulalainen kitaristi-laulaja Hannes Horma sanoo.

Levyn suurimmat kuuntelijamäärät tulevat Yhdysvalloista.

– Se on aika yllättävää, koska olemme pitäneet Saksaa varsinaisena kohdemaana.

Äänestäjien suosikki

Yhtyeen juuret juontavat vuosina 2008–2012 vaikuttaneeseen Dirge Eternal -yhtyeeseen, josta parin miehistömuutoksen myötä muotoutui Silver Bullet.

Bändi solmi maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Reaper Entertainment Europen kanssa vuonna 2019 ja julkaisi sen tallissa toisen albuminsa Mooncultin.

Viime vuonna Silver Bullet voitti yleisöäänestyksen perusteella esiintymispaikan Tampereen Saarihelvetti -festivaaleilla.

– Olihan se makea keikka, mutta myös kova paikka uudelle laulajallemme. Hyvin se kuitenkin meni, ja voitimme myös toisen äänestyksen Metal Capital -festivaaleille, jotka siirrettiin ensi vuoteen, Horma kertoo.

Kansainvälistä menoa

Bändi koki suuren muutoksen juuri viime vuonna, kun sen vokalisti, Voice of Finlandistakin tuttu Nils Nordling jätti kokoonpanon. Hakuprosessin jälkeen pestin sai uruguaylaissyntyinen Bruno Proveschi.

– Bruno vie hommaa kansainvälisempään suuntaan ihan jo kielitaidollaan, sillä hän on asunut Amerikassa ja Englannissa. Soundillisesti hän ei ehkä ole niin heavy metallia, vaan laulaa puhtaasti vähän Bruce Dickinsonin tyyliin, Horma kuvailee.

Silver Bulletin musiikista vastaavan Horman ja laulajan lisäksi yhtyeeseen kuuluvat tervakoskelainen basisti Ossi Elonen, sipoolainen rumpali Patrik Albrecht ja laulajakitaristi Henri Asikainen, joka asuu Riihimäellä.

Kuorolaulun jylinää

Silver Bullet on viime aikoina viimeistellyt uutta levyään Sound Supreme -studiolla Hämeenlinnan Kaurialassa. Albumin julkaisupäivää ei ole vielä päätetty.

– Täytyy katsoa, miten tilanne kehittyy. Levyn julkaisu on aika turhaa, jos keikoille ei pääse. Meille on aivan liian vaikeaa lähteä kilpailemaan isojen promootioiden kanssa.

Yhtyeen tyyliä on monissa yhteyksissä luonnehdittu sinfoniseksi power metaliksi.

– Meidän musiikissamme on paljon elementtejä vanhasta, melodisesta hevistä ja vaikutteita vaikkapa Judas Priestiltä tai Iron Maidenilta. Orkestraatioita käyttämällä meille on kehittynyt aika omanlainen soundi, Horma pohtii.

Tietyistä klassisen musiikin elementeistä huolimatta Silver Bullet kuokkii kuitenkin eri sarkaa kuin esimerkiksi Nightwish.

– Meillä se oopperamaisuus tulee lähinnä kuorojen käytöstä, mutta musiikin ydin on vanhan liiton heviä ja power metalia.

Ensi vuonna Eurooppaan

Bändin oli tarkoitus lähteä Twilight Forcen kanssa täysimittaiselle Euroopan kiertueelle jo yli vuosi sitten, mutta koronan takia sitä on jouduttu siirtämään neljä kertaa. Turneen on viimeinkin tarkoitus toteutua tammikuussa 2023.

– Etenkin Saksassa on paljon fanikuntaa melodiselle heville, jota Suomessa ehkä vähän karsastetaan. Mutta on meillä ollut hienoja keikkoja kotimaassakin.

Katso video:

Silver Bulletin single Forever Lost

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset