Kaupunkiuutiset Hattula

Sinikka Nevalaisen tuunatut maitokärryt herättävät ihastusta Parolassa – "Näillä pääsemme hyvin eri paikkoihin lähialueella"

Tällä kertaa retkikohteena on läheinen pururata. Sinikka Nevalaisen maitokärryjen kyydissä ovat 2-vuotiaat Toivo Lepola (vas.), Iivo Kujanen (edessä) ja Oliver Nevalainen (oik.) sekä 1-vuotias Nooa Tamminen. Koirat Jase ja Mani ovat usein myös lenkillä mukana. Kuva: Heli Karttunen
Tällä kertaa retkikohteena on läheinen pururata. Sinikka Nevalaisen maitokärryjen kyydissä ovat 2-vuotiaat Toivo Lepola (vas.), Iivo Kujanen (edessä) ja Oliver Nevalainen (oik.) sekä 1-vuotias Nooa Tamminen. Koirat Jase ja Mani ovat usein myös lenkillä mukana. Kuva: Heli Karttunen

Perhepäivähoitaja Sinikka ”Muori” Nevalainen Parolasta on keksinyt luovan tavan lasten kuljettamiseen. Hän on tuunannut maitokärryistä vaunun, johon kaikki neljä hoitolasta mahtuvat kerralla.

– Olen aina halunnut maitokärryt. Kun omat lapset olivat pieniä, en sellaisia saanut, mutta nyt ei minua voi kukaan estää, perhepäivähoitaja hymyilee.

Positiivista palautetta

Nevalainen työntelee maitokärryjä Muuntajantien tuntumassa ja lähialueilla miltei päivittäin. Kärryt herättävät ohikulkijoissa ansaittua huomiota:

– Etenkin vanhempi väki kommentoi, että onpa ihanat maitokärryt. Olen saanut kärryistä paljon positiivista palautetta ja ne ovat nostaneet hymyn monen kasvoille.

Kärryt ovat Puuilosta ja laidat ovat puoliso Rauno Nevalaisen käsialaa.

– Tämä on minun oma ideani enkä ole vastaavaa muualla nähnyt.

Retkiä lähialueille

Päivähoitolapsille kärryajelu on arkisin lähes jokapäiväinen aktiviteetti. Yleensä ryhmän retkikohteena on lähistöllä sijaitseva metsäpolku, puisto, pururata tai pelto.

– Näillä pääsemme hyvin eri paikkoihin lähialueella. En muuten pääsisi mihinkään, sillä en pysty kaikkia kantamaan ja yksi ei osaa vielä kävellä.

Kärryissä isommilla lapsilla on heijastinliivit ja pienin on heijastimellisissa turvavaljaissa.

– Tavallisilla rattailla on vaikea päästä metsään, mutta näillä pystyy menemään, kun näissä on isot renkaat. Metsässä lapset liikkuvat itse – tämä maitokärry on tiekulkuväline.

Liikkeellä turvallisesti

Ajelulla lapsia kiinnostavat etenkin lähialueen tietyömaat, joissa on jokin kaivuri tai kone. Myös ohiajavat junat ovat kova sana.

– Lapset tykkäävät olla liikkeellä. Näillä kärryillä pystymme liikkumaan turvallisesti ja samalla opettelemme liikennemerkkejä.

Yleensä ryhmä lähtee liikkeelle kello 9 aikoihin aamupäivällä. Takaisin palataan kello 11 tietämissä.

– Tunnin parin lenkin jälkeen lapsille maistuu ruoka ja päiväuni.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset