Kaupunkiuutiset

Su Lizana valmentaa 
nyt nuoria huipulle

Talvisodan kynnyksellä vuonna 1939 perustettu Hämeenlinnan Tennisseura laitta uutta pökköä pesään seuran juniorivalmennuksessa, kun Chilestä lähtöisin oleva tennisammattilainen Su Lizana aloittaa seuran valmennuspäällikkönä. Toisena valmentajana jatkaa ranskalaistaustainen Stephane Gouriou.

Kieliongelmia ei ole, koska molemmat puhuvat suomea.

Hämeenlinnan Tennisseura kuuluu seniorisarjoissa ehdottomaan valtakunnan eliittiin. Nyt halutaan lupaavien juniorien kehitys turvata uuden valmennuspäällikön pestillä.

Seuralla on mahdollisuus saada myös ensi vuoden SM-kisat Aulangon kentille, mutta lopullinen päätös on vielä tekemättä.

– Se on myös rahakysymys, seuran puheenjohtaja Pertti Kiviniemi sanoo.

Harrastus sinällään ei ole lajivertailussakaan kynnyskysymys, sillä pelaamaan pääsee hallikaudella 11 €/tunti. Maila ja sisäpelitossut ovat suurimmat investoinnit.

– Olosuhteet ovat Hämeenlinnassa hyvällä mallilla. Kesäkaudella Aulangon hyväkuntoinen kenttäalue on kovassa käytössä, samoin halli talvikaudella, puheenjohtaja toteaa.

Su Lizana on valmentanut Suomessa tähän saakka lähinnä Tampereen ympäristössä pääpaikkanaan Lempäälä, mutta tulevalla hallikaudella hän on tuttu näky myös Hämeenlinnassa.

– Näillä näkymin minä käyn täällä neljänä päivänä viikossa, Su Lizana kertoo.

Hänellä on pitkä ura ammattilaispelaajana sekä valmentajana Etelä-Amerikasta, Euroopasta ja USA:sta, jossa hän opiskeli stipendiaattina.

– Minulle tennis on ollut iso asia koko elämän ajan.

Valmennuspäällikkö Su Lizanan ja valmentaja Stephane Gourioun työnjako täsmentyy syyskuun alussa, kun uudet harjoitusryhmät selkiintyvät.

HTS:n puheenjohtaja Pertti Kiviniemi kertoo kaikenikäisille soveltuvien alkeiskurssien käynnistyvän tennishallin kentillä heti syyskuun alussa. Ilmoittautua voi vaikka heti.

– Ikään ja sukupuoleen katsomatta. Lajin voi hyvin aloittaa vanhemmallakin iällä, Stephane Gouriou vakuuttaa. Vastaavasti nuorimmat lajia harrastavat ovat reilusti alle kouluikäisiä.

Harjoitusryhmät jaetaan sen taitotasojen mukaan kunhan kokonaismäärä on tiedossa.

– Alkeiskurssi kestää neljä harjoituskertaa 6–8 hengen ryhmissä, valmennuspäällikkö linjaa.

Naperotennistä pelaavat puolestaan alle viisivuotiaat, ja heitäkin löytyy aikaisempien vuosien perusteella ilahduttavan runsaasti.

– Tennisseurassa on linjattu niin, ettei nuoria kielletä harrastamasta myös muita lajeja, vaan päinvastoin siihen kannustetaan, Pertti Kiviniemi sanoo.

– Nuoren urheilijan monipuolinen harrastustausta on aina urheilu-uraa tukeva, Su Lizana vahvistaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset