Kaupunkiuutiset

"Suhteen syventäminen on tahdon asia"

– Vieroksun sanaa terapia, hämeenlinnalainen sairaanhoitaja ja seksuaaliterapeutti Katariina Salminen napauttaa.

Hän on tänä syksynä aloittanut seksuaaliterapian ja -neuvonnan yhteistyössä Linnan klinikan kanssa.

Sairaanhoitajana Helsingissä HUS:issa toimiva Salminen pitää Linnan Klinikalla seksuaaliterapiavastaanottoa kahdesti viikossa tiistai- ja torstai-iltaisin.

– Kuka vaan voi tulla keskustelemaan, jos kokee tarvetta keskustella.

Salminen korostaa, että hän ei ole psykoterapeutti, vaan ratkaisukeskeinen seksuaaliterapeutti.

– En tarvitse diagnoosia enkä myöskään analysoi syvältä. Jos asiakkaalta löytyy esimerkiksi traumoja lapsuuden hyväksikäytöstä, ohjaan hänet psykoterapiaan.

– Täytyy ymmärtää, mikä on haasteena. Sen jälkeen etsimme yhdessä vaihtoehtoja asiakkaan kanssa ja lähdemme purkamaan ongelmaa sitä kautta.

Salminen on kohdannut työssään Helsingissä HUS:in sairaanhoitajana ja seksuaaliterapeuttina monenlaisia asiakkaita nuorista aina 70-vuotiaisiin. Asiakkailla voi olla epävarmuutta oman seksuaali-identiteettinsä kanssa, ja tyypillisesti vastaanotolla ratkotaan myös parisuhteen ongelmia.

Yleisimpiä syitä vastaanotolle hakeutumiseen ovat haluttomuus parisuhteessa sekä erektio- ja orgasmivaikeudet.

– Erityisesti naisten vaihdevuosiin liittyvät haasteet ovat selkeästi lisääntyneet, Salminen mainitsee.

Hänen mukaansa suomalaisten pariskuntien suurin ongelma on kuitenkin puhumattomuus.

– Mies ja nainen ovat seksuaalisuudeltaan erilaisia. Nainen kaipaa hellyyttä ja syliä, mutta ei uskalla lähestyä, koska pelkää antavansa miehelle signaalin aktiin. Mies voi käsittää sylin aktista, jos sitä hellyyttä ja syliä ei ole ollut suhteessa, Salminen kuvailee esimerkkinä.

Pariskunta etääntyy toisistaan pikkuhiljaa, ja usein tilanteessa ajaudutaan niin pitkälle, etteivät osapuolet löydä keinoja sen ratkaisemiseksi.

– Seksuaalisuus on niin herkkä asia, ettei siitä ole helppo puhua edes kumppanin kanssa. Seksuaalisuus voi olla myös vallankäyttöä, esimerkiksi valitetaan väsymystä tai päänsärkyä. Molemmat osapuolet tarvitsevat huomiota, mutta eri lailla, hän painottaa.

Salminen puhuu myös siitä, kuinka tätä nykyä monet varaavat aikoja erilaisiin hierontoihin ja hoitoihin ihan vain sen vuoksi, että kaipaavat toisen ihmisen kosketusta.

– Enemmänkin haluaisin parisuhteessa korostaa lämpöä ja tahtotilaa, kuin pelkästään seksiä.

Salminen vakuuttaa, että erilaisiin haasteisiin on olemassa paljon ratkaisuja. Täytyy vain tietää, mikä on ongelma.

– Minun vastaanotollani selvitetään, mistä ongelma johtuu, ja koetetaan etsiä ratkaisuja. Naiset usein hakevat syytä jostain muusta, mutta esimerkiksi naisten alapään kuivuus voi johtua vaihdevuosista, ja siihen saa apua apteekista, hän valaisee.

Tavallisesti neuvontakäyntejä on noin viisi. Ensimmäisellä kerralla Salminen haastattelee asiakkaan tai asiakkaat ja kartoittaa mikä on ongelman ydin.

– Minun roolini seksuaaliterapeuttina on ihmetellä ja kysellä, jolloin asiakas usein itse saa ahaa-elämyksen.

Terapia sisältää usein myös kotitehtäviä, mikä sitouttaa ongelman ratkaisemiseen.

– Esimerkiksi pariskunta, jolla on haluttomuutta, voi saada tehtäväkseen kirjoittaa kirjeen toiselle osapuolelle. Vastaanotolla tehtävänä voi olla kertoa toiselle, mitä haluaa tai mikä toisessa on hyvää.

Salminen pohtii, että seksuaalisuuteen liittyy edelleen häpeän ja häveliäisyyden tunteita. Miksi seksuaalisuudesta puhuminen on yhä monille vaikeaa?

– Ehkä emme ole oppineet puhumaan seksuaalisuudesta. Usein siitä ei ole puhuttu koulussa eikä myöskään kotona, hän miettii.

– Toisaalta tuttuus voi olla myös kiusallista, ja esimerkiksi kouluissa ulkopuolinen luennoitsija voi olla ihan hyvä ratkaisu, hän jatkaa.

Salminen on luennoinut seksuaalisuudesta muun muassa 9-luokkalaisille nuorille. Nuorille hän haluaa muistuttaa, että seksuaalisuus on nykyisin ylikorostunutta – kaikesta ei kannata ottaa mallia.

– Nuorille tytöille painotan sitä, että seksiä kannattaa harrastaa vasta sitten, kun kokee itse olevansa siihen valmis, ei painostuksesta.

Hän on luennoinut myös orgasmin vaikeudesta naisilla, ja on löytänyt ongelmaan yhden keskeisen tekijän.

– Tänä päivänä me emme ole läsnä. Suorituskeskeisyys on vienyt meiltä läsnäolon, emmekä pysty antautumaan hetkeen, Salmien pohtii.

Seksuaaliterapeutin vastaanotolla kaikki on luonnollisesti luottamuksellista ja salassapitovelvollisuuden alaista.

– Vastaanotolla asiakkaan tulee voida luottaa ja tuntea olonsa turvalliseksi.

Salminen on valmistunut seksuaaliterapeutiksi vuonna 1995 ja on koulutukseltaan myös sairaanhoitaja. Hän pitää vastaanottoa Linnan Klinikassa päivätyönsä ohella ajatuksenaan auttaa ihmisiä. Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostitse osoitteeseen katariina.salminen@hus.fi. Lisäksi Linnan Klinikan nettisivuilla www.linnanklinikka.fi on luettavissa Salmisen aiheeseen liittyvä blogi.

Salminen toivoo, että ihmiset uskaltaisivat ottaa yhteyttä ihan tavallisissa asioissa, sillä usein ratkaisut ongelmiin löytyvät helpostikin.

– Itse ajattelen niin, että hakeutuisin terapeutille, jolla on jo iän tuomaa elämäkokemusta. Koen, että minulla on paljon annettavaa.

Joskus voi käydä niin, että terapiassa pariskunta käsittää, ettei suhteesta enää tule mitään, ja päätyy eroamaan.

– Korostan, että jos pariskunta haluaa syventää suhdettaan, se on tahdon asia.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset