Kaupunkiuutiset

Sujuva sivellin, syvät värit

Hämeenlinnan Taidemuseo jatkaa naistaiteilijoita esittelevää kesänäyttelysarjaansa. Nyt vuorossa on Ester Helenius, taiteilija, joka lahjoitti museolle jäämistönsä ja jonka kukkamaalaus on museon nimikko, postimerkiksikin päässyt Yksinäinen kalla.

Ester Helenius (1975–1955) on naistaiteilijoittemme aatelia. Ura oli poikkeuksellisen pitkä: 60 vuotta. Sen aikana taiteilija kohtasi sortovuodet, suurlakon, sisällissodan, sotien välisen ajan lamat sekä talvi-, jatko- ja Lapin sodan niitä seuranneine säännöstelyineen. Itsenäisen Suomen pääkieli vaihtui, samoin taiteilijan kieli suomeen, mutta vasta Pariisissa, jonne hän matkusti 15 kertaa.

Tutta Palin kirjoittaa elämänkertakirjassa Ester Helenius – värihurmion palvoja, että Helenius oli harvinaisuus myös siinä, että hän elätti itsensä päätoimisena kuvataiteilijana. Tosin alkuvuosikymmeninä niukasti, sillä ruotsinkielisen kirkkoherran tyttären ei katsottu tarvitsevan apurahoja opiskeluun. Toki niitäkin tuli. Valtion matkastipendin hän sai kerran, Alfred Kordelinin säätiön apurahan muutaman kerran ja vuonna 1929 valtion taiteilijaeläkkeen. Hän piti tiuhaan myös yksityis- ja yhteisnäyttelyitä, joista ostettiin töitä, ja häneltä tilattiin muotokuvia, asetelmia ja kirkkointeriöörejä.

Ester Heleniukselle oli ominaista eräänlainen miehisyys. Hän määritteli oman julkisuuskuvansa ja myös onnistui siinä. Hän ei jättänyt jälkeensä päiväkirjoja tai kirjearkistoa, mutta antoi mielellään haastatteluja ja levitti itsestään maan parhailla kuvaajilla otettuja muotokuvia. Naissuhteistaan ja -verkostoistaan hän paljolti vaikeni, samoin teosofiasta, jonka piiriin 1910-luvun loppupuolella kuului. Sen sijaan hän lauloi mielellään itseään kitaralla säestäen jopa rekilauluja, mitä paheksuttiin papintyttärelle sopimattomana.

Ester Helenius syntyi Lapinjärvellä, mutta vietti lapsuus- ja nuoruusvuodet Virolahden pappilassa ja koulukaupungissaan Viipurissa. Opiskeluvuosistaan alkaen hän asui Helsingissä Kaivopuistossa ja Tähtitorninmäen alueella, joista maalasi muutaman kaupunkinäkymän. Eniten impressionistisia näkymiä on kuitenkin Pariisista, toisesta kotikaupungista, jossa hän opiskeli ja työskenteli vuosikaudet.

Tutta Palinin mukaan Helenius oli jonkinlainen kiertolainen koko elämänsä ajan. Osoitteet vaihtuivat tiuhaan paitsi Helsingissä myös Pariisissa, jossa taiteilijoiden suosima Montmartre oli vaihtunut jo 1900-luvun alussa huokeampaan Montparnasseen. Sen taitelijakortteleissa Esterkin asui joko yksin tai taitelijasisaren kanssa.

Lallukan taiteilijakotiin Ester Helenius pääsi sen ensimmäisten asukkaiden joukossa vuonna 1933. Sotavuosina hän pakeni keskustan pommituksia Lauttasaareen, josta osti pienen asunnon. Kesät hän asui Tyrvännössä, Hattulassa ja Köyliössä, jossa maalasi ahkerasti kukkatauluja ja myi niitä lotille.

Mallikukat taiteilija poimi puutarhasta tai osti kukkakaupasta, sillä luonnonkukkia ei hänen töissään näy. Kuten ei luontomaisemiakaan, sillä Helenius viihtyi kartanoissa ja puistoissa. Papin tyttäreltä tilattiin myös sukukalleuksia kuten perheraamattua ja hopeaesineitä esittäviä asetelmia.

Kierros Taidemuseossa kertoo, että Ester Helenius on varsin monipuolinen taiteilija. Keskeisiä aihepiirejä ovat hehkuvien kukkamaalausten ja asetelmien lisäksi harlekiinikuvat, tanssiaiheet, uskonnollisen mystiikan sävyttämät katedraalien sisäkuvat sekä ihmis- ja muotokuvat. On harlekiineja, tanssijoita, kokkeja ja tarjoilijoita työssään sekä alastomia, peseytyviä naisia, jotka häveliäästi kääntävät katsojalle selkänsä.

Näitäkin mielenkiintoisempia ovat muotokuvat, joista varhaisimpia maalaus Ella Murrikista eli Hella Wuolijoesta. Se on maalattu Esterin ja Ellan ollessa huonetovereita. Kuvan lahjoittivat Tuuli Raivio ja Erkki Tuomioja Helsingin kaupunginteatterille.

Ester Helenius maalasi myös omakuvia, jotka tilasi itseltään ja toteutti ne varmalla ammattitaidolla. Samaa mieltä eivät kriitikot olleet kaikista tilausmuotokuvista, sillä monia – muun muassa Marjatta Waltaria esittävää – syytettiin löyhästä rakenteesta.

Tutta Palin kertoo kirjassaan, että Ester Helenius ystävystyi lukuisten itseään kymmeniä vuosia nuorempien miesten kanssa, joista muutama oli hänen tuttaviensa lapsia. Tämä näkyy myös tuotannossa. Siinä missä ranskalaisen koulun miestaiteilijat hekumoivat estetisoiduilla nuorten naisten kuvilla, suomalaisnainen herkutteli maalaamalla kauniita nuoria miehiä. Jatkosodan aikana hän piirsi Hämeenlinnan sotasairaalassa olevista nuorista pojista muotokuvia, jotka lahjoitti malleilleen, jotta nämä saisivat hieman taskurahaa.

Ester Helenius on Hämeenlinnan Taidemuseolle tärkeä nainen. Jo vuonna 1952, jolloin Taidemuseo avautui, taiteilija lahjoitti sille töitään. Kolme vuotta myöhemmin tuli varsinainen testamenttilahjoitus, joka sisälsi hänen taiteellisen jäämistönsä: yli 30 maalausta, pitkälti yli 100 piirustusta ja grafiikan teosta sekä muuta aineistoa. Syy, miksi Hämeenlinnan Taidemuseo sai ranskalaisen kulttuurin ystävän, frankofiilin, työt, on poliittis-isänmaallinen. Ester Helenius kannatti Suur-Suomi-aatetta ja sopi jäämistönsä luovuttamisesta Akateemiselle Karjala-Seuralle. Kun järjestö lakkautettiin syyskuussa 1944, töille oli löydettävä uusi sijoituspaikka.

Ester Helenius tunsi sympatiaa Hämeeseen, jota piti aitosuomalaisimpana maakuntana. Hän mielsi itseWnsä hämäläiseksi ja tunsi monia hämeenlinnalaissyntyisiä kulttuurihenkilöitä. Isän antama evästyskin vaikutti: ”Jos sinusta, Ester, joskus jotakin tulee, niin muista, että kansaltasi olet kaiken saanut ja kansallesi sinun on kaikkesi annettava.

Taidemuseo on kohdellut taiteilijaansa hyvin. Muistonäyttelyn hän sai jo 1956, kesänäyttelyn 1988. Hänen töitään on myös jatkuvasti ostettu ja saatu lahjoituksina museoon. Nyt esillä oleva amanuenssi Päivi Viherluodon suunnittelema näyttely on laajin Ester Heleniuksen taiteen esittely maassamme.

Ester Heleniuksen näyttely on Hämeenlinnan Taidemuseossa 2. lokakuuta saakka, Salon taidemuseon Veturitallissa 21.10.2016–22.1.2017.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset