Kaupunkiuutiset

Suolisto kuntoon

Jos vatsaa vääntää, suolta kipristää, väsymys painaa, uni ei tule tai kilot vain kertyvät vyötärölle, syy ongelmiin saattaa löytyä ruokavaliosta.

– Ravitsemus on merkittävin terveyteemme vaikuttava tekijä, ja siihen voimme itse vaikuttaa, ravintoneuvoja Tuulikki Heikkilä muistuttaa.

Heikkilällä on holistinen ihmiskäsitys: ihminen on kokonaisuus ja ravitsemusohjaus on kokonaisvaltaista hoitamista. Ravitsemus kuuluu tärkeänä osana hyvinvointiin, liikunnan ja unen ohella.

– Kun asiakas tulee ensimmäisen kerran vastaanotolle, aikaa kuluu keskustellessa helposti 1,5–2 tuntia. Haluan ottaa ihmisen ihmisenä, ja käytän myös erilaisia kyselyjä lähtötilannetta selvitettäessä. Lääkärissä vastaanottoaika on usein vain 15 minuuttia. Lääkäreitäkin totta kai tarvitaan, ja meidän pitäisikin tehdä yhteistyötä, kuten Keski-Euroopassa jo on tavallista, hän sanoo.

Pahimpia virheitä ravitsemuksessa ovat Heikkilän mukaan sokerien ja huonojen hiilihydraattien syöminen. Perunat ja vehnäjauhotkin, suomalaisten lempilapset, muuttuvat elimistössä hyvin nopeasti sokeriksi.

– Perunan voisi hyvin korvata muille juureksilla, kuten lantulla, palsternakalla ja sellerillä. Porkkanakin on ihan hyvä ja bataatti hieman parempi kuin peruna. Kasviksien, marjojen, pähkinöiden ja siementen syömistä pitäisi lisätä. Tarvitsemme myös hyviä ravintorasvoja ja kunnon proteiinia. Ja kahvipullat voisi korvata vaikka banaanilla tai muulla hedelmällä.

Heikkilä huomauttaa, että elämä on täynnä valintoja. Jos ravitsemuksessa halutaan mennä varman päälle, silloin kannattaa valmistaa oma syötävä luomuraaka-aineista. Ja monipuolinen ruokavalio on kaiken a ja o. Hän itse kertoo tekevänsä esimerkiksi illalla aamua varten valmiiksi siemencoktailin, johon hän laittaa esimerkiksi auringon-, kurpitsan- ja seesaminsiemeniä. Siemenien ja pähkinöiden liotus helpottaa niiden sulamista ja imeytymistä elimistössä.

– Aamulla nautin siemenet marjojen ja maustamattoman maitohappobakteerijogurtin kanssa.

Herkuillekaan ei Heikkilän mukaan tarvitse sanoa ehdotonta eitä.

– Tietenkin kysymys on pysyvästä elämäntapamuutoksesta, mutta itsellänikin on heikkoutena pullat. Niitä leivon luomumaidosta, voista, tummista vehnäjauhoista, intiaanisokerista ja vuori- tai merisuolasta. Muun perhe kutsuu niitä äidin pulliksi, hän nauraa.

Nykymaailmassa ollaan malttamattomia, niin myös silloin, kun halutaan tervehtyä.

– Jos on ollut 20 vuotta ylipainoinen, ei kaikki muutu 2 viikossa. Esimerkiksi mitä huonommassa kunnossa suolisto on, sitä pidempään sen paraneminen vie, Heikkilä sanoo.

Ravitsemusneuvoja on hyvin huolissaan siitä, että ihmiset eivät osaa hoitaa itseään ajoissa. Esimerkiksi ärtyneeltä paksusuolelta ja diabetekselta voitaisiin usein välttyä syömällä oikein.

– On surullista, että herätys tulee usein vasta taudin kautta. Sairauksia pitäisi ehkäistä ennalta, tietoa on kyllä tarjolla, jos sitä osaa hakea. Tosin se on aika pirstaloitunutta. Esimerkiksi Erkki Anttila, Antti Heikkilä, Paula Heinonen ja Matti Tolonen ovat perehtyneet hyvin näihin asioihin, Heikkilä vinkkaa.

Tuulikki Heikkilä pitää vastaanottoa sekä Hämeenlinnassa että Forssassa. Hämeenlinnassa hän antaa neuvontaa sopimuksen mukaan linnan kupeessa sijaitsevassa vanhassa omakotitalossa, jossa hänellä on käytössään myös fysioakustinen tuoli rentoutusta varten. Yhteyttä häneen saa muun muassa thravinto.com-nettisivujen kautta tai puhelimitse 050 516 8887.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset