fbpx
Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Taidelainaamossa ei ollut esillä ainuttakaan lainattavaa teosta – Mihin taulut hävisivät?

Ars-Häme ry:n hallituksen puheejohtaja Mika Karhu kertoo.
Jatkossa Taidelainaamon teokset ovat esillä lähinnä verkossa, mutta niitä voi edelleen pyytää nähtäväksi. Kuva: Terho Aalto, arkisto
Jatkossa Taidelainaamon teokset ovat esillä lähinnä verkossa, mutta niitä voi edelleen pyytää nähtäväksi. Kuva: Terho Aalto, arkisto

Verkatehtaalla Galleria Koneen yhteydessä sijaitsevan Ars-Häme ry:n Taidelainaamon seinät olivat viime torstaina tyhjinä. Seinillä ei ollut ainuttakaan taideteosta, kun Kaupunkiuutisten toimittaja kävi siellä kurkkaamassa.

Taidelainaamon nettisivuilla on nähtävillä noin 700 teosta yhteensä noin sadalta taiteilijalta.

Miksei Taidelainaamossa ollut teoksia, Ars-Häme ry:n hallituksen puheenjohtaja Mika Karhu?

– Olemme muuttamassa konseptia. Nykyisin 80 prosenttia taideostoista ja -lainoista tapahtuu netin kautta. Nykyaikaistamme hommaa.

Ovatko Taidelainaamon teokset jatkossa vain netissä?

– Meillä on ollut Taidelainaamossa tähänkin asti esillä vain noin viidesosa lainattavista teoksista. Pääosa teosmyynnistä tapahtuu kuitenkin netin kautta, ja kun osa Taidelainaamossa esillä olleista teoksista ei ole koskaan mennyt lainaan tai kaupaksi, katsomme, että on tärkeämpää käyttää seinätilaa näyttelytoimintaan kuin lainaamoon.

– Olemme mukana kansallisessa Taidelainaamo -hankkeessa ja sen konsepti on vankasti verkossa. Digitalisaatio vaikuttaa ja tämä on valtakunnallinen trendi.

Eikö taideteosten kohdalla olisi kuitenkin aika tärkeää nähdä teos myös luonnollisessa koossa?

– Mikään ei sinänsä muutu, systeemi toimii kuten ennenkin. Teoksen saa halutessaan nähtäville Taidelainaamoon niin kuin tähänkin asti.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset