Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Taidepainotteisen päiväkotiryhmän lapset tekivät oman satukirjan

Pikkuverkalaisten kirjassa on satujen lisäksi kerrottu kuvin ja tekstein myös niiden tekemisestä.
Niilo Kaunisto (vas.), Amos Lehto ja Bakr Afaadas tutkivat uunituoretta satukirjaa sen julkaisutilaisuudessa. Satukirja kuvineen on syntynyt kaikkiaan kahdeksan lapsen voimin. Kuva: Esko Tuovinen
Niilo Kaunisto (vas.), Amos Lehto ja Bakr Afaadas tutkivat uunituoretta satukirjaa sen julkaisutilaisuudessa. Satukirja kuvineen on syntynyt kaikkiaan kahdeksan lapsen voimin. Kuva: Esko Tuovinen

Satuja on hyvä kuunnella, koska niistä oppii uutta ja kivaa. Ja oppii uusia leikkejä.

Satuja on hyvä kuunnella, koska niistä saa hyvät unet.

Muun muassa näin ovat tuumineet hämeenlinnalaisen Pikkuverka-päivähoitoryhmän lapset, jotka ovat syksyn aikana tehneet oman satukirjan.

Kirjaan on koottu kahdeksan eskarilaisen eli kuusivuotiaan lapsen keksimiä tarinoita ja niihin piirrettyjä kuvia. Kirja julkistettiin juhlallisin menoin marraskuun alkupuolella.

Satukirja lasten oma idea

Kirjan tarinoissa liikutaan avaruudessa, kummitusten ja hirviöiden parissa mutta myös lähempänä, eli Kauppakeskus Goodmanissa. Alkusysäys kirjaan tuli lapsilta itseltään.

– Syksyn ensimmäisessä tapaamisessa mietimme, mitä tekisimme syksyn aikana. Lapsilla oli monenlaisia ehdotuksia, mutta yhteinen satukirja sai eniten kannatusta, kertoo Aimokoulun rehtori Pekka Lehtimäki.

Pikkuverka-ryhmä on toiminut syksystä 2018 lähtien aluksi Verkatehtaalla lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxin tiloissa ja tällä hetkellä Kaivokadun päiväkodin tiloissa.

Ryhmä on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön Taidetta päivähoitoon -hankkeessa, jonka tarkoituksena on tuoda taide ja taidekasvatus osaksi esiopetuksen arkea. Kerran viikossa tanssipedagogi Kati Kotilainen ja Pekka Lehtimäki osallistuvat ryhmän toimintaan.

Esille lasten oma ääni

Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatusta ohjaa lapsilähtöinen satakielipedagogiikka, jonka mukaan lapsella on sata kieltä ja sata tapaa ajatella, ilmaista itseään, ymmärtää sekä kohdata muita.

Lehtimäki ja pikkuverkalaisten lastentarhanopettaja Marjo Oksanen kertovat, että lasten satukirja tuo esille lasten oman äänen.

– Se on täynnä raikkautta, yllätyksellisyyttä, salaperäisyyttä, riemua ja iloa.

Satakielipedagogiikan oppien mukaisesti kirjassa on satujen lisäksi kerrottu myös niiden synnystä. Mukana on lasten ideoita, kehittelyjä, piirroksia ja valokuvia.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset