Kaupunkiuutiset

Taidetta muistoista ja kokemuksista

Galleria Paperihuoneessa on esillä kesäkuussa helsinkiläisen taidegraafikko Seppo Alanissin (s. 1979) näyttely ”Kuinka se sieltä kasvoi”. Näyttely koostuu valolaatikoista, joiden sisään taiteilija on rakentanut pienoisdioraamoja.

Alanissiä kiehtoo tilalla leikittely.

– Pyrin kolmiulotteisen tilan luomiseen kaksiulotteisilla töillä.

Alanissi on toteuttanut dioraamat grafiikan menetelmin, pääasiassa viivasyövytyksenä ja fotoetsauksena.

– Ensimmäiset valolaatikot syntyivät Saimaan ammattikorkeakoulun päättötyönä vuonna 2014. Jatkoin aiheen työstämistä vielä valmistuttuani. Näytteillä on nyt yhdeksän teoksen sarja, Alanissi kertoo.

Alanissi käsittelee teossarjassaan lapsuuden metsäkokemuksista kumpuavia muistoja. Kasvaminen viittaa myös ihmisen persoonan kasvuun.

– Laatikoihin liittyy piilottamisen ja säilyttämisen ajatus. Yhtenä teemana näyttelyssä on myös elämän ja kuoleman kiertokulku, taiteilija tuumii.

Dioraamakuvissa esiintyy kasviaiheita, sieniä, vanha talo, karhu, kettu ja sammakoita. Sammakoita löytyy viidestä valolaatikosta.

– Sammakot kuvaavat muodonmuutosta. Sammakko on vanha, ajaton symboli. Sammakot ovat myös ensimmäisiä lajeja, jotka häviävät, kun ympäristö saastuu, taiteilija juttelee.

Grafiikanpajan puolella on esillä hämeenlinnalaisen Pirjo Selosen Johtolankoja -niminen näyttely. Myös Selosen johtolangoissa on kyse muistoista, eletystä ja koetusta ammentamisesta. Selosen teokset ovat pääasiassa litografioita.

– Joihinkin töihin olen lisännyt monotypiaa ja ”Metsän peitossa” teoksessa on myös kollaasia, Selonen kertoo.

Teoksiin ”Katson I”, ”Katson II” ja ”Katson III” taiteilija on kuvannut oman katseensa. Grafiikan töiden lisäksi näyttelyssä on yksi ikoni, sillä Selonen on kiinnostunut myös ikonimaalauksesta.

Galleria Paperihuoneessa on esillä Seppo Alenisin näyttely ”Kuinka se sieltä kasvoi” ja Paperihuoneen grafiikkapajan puolella Pirjo Selosen ”Johtolankoja 2 1.7. asti. Paperihuone sijaitsee osoitteessa Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset