Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Luovuus kukoistaa Kortteli2-taidetilassa – Kaikki kaupunkilaiset voivat osallistua yhteistaideteosten tekemiseen

Olli Larjon suunnitteleman yhteistaideteoksen luomisessa käytetään rakennustikkuja ja kuumaliimaa.

Kortteli2-taidetillan Itse tehty Hämeenlinna -näyttely tarjoaa kaupunkilaisille mahdollisuuden tuoda omaa luovuuttaan esiin.

Näyttelyosuuden lisäksi kokonaisuus sisältää Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxin johdolla toteutetun nuorten katutaidenäyttelyn sekä mahdollisuuden osallistua yhteistaideteosten tekemiseen kahtena lauantaina.

Itse tehty Hämeenlinna -näyttelyssä on esillä monenlaisia teoksia eri-ikäisiltä ja erilaisista taustoista tulevilta hämeenlinnalaisilta. Mukana on muun muassa valokuvia, veistoksia, yhteisinstallaatioita ja runoja. Kaupunkilaisilta on kesän aikana pyydetty avainsanoja, jotka kuvaavat Hämeenlinnaa.

Näyttely järjestetään 18.9.–25.10. vanhan kauppakeskuksen vallanneen Kortteli2 -taidetilan yläkerrassa. Taidetila on avoinna ti–su klo 11–18 ja sinne on vapaa pääsy.

Kaksi yhteistaideteosta

Taiteilijat Mikko Myöhänen ja Olli Larjo ovat suunnitelleet näyttelyyn kaksi yhteistaideteosta, joita kaikki halukkaat pääsevät tekemään.

Myöhäsen yhteistaideteoksessa maalataan vanerikuutioiden kylkiin spraymaaleja, sapluunoita, akryylivärejä sekä teloja käyttäen. Kuutiot sulautuvat osaksi Arxin nuorten katutaidenäyttelyä.

Larjon suunnittelemassa yhteistaideteoksessa rakennetaan kaupunkia. Liikkeelle lähdetään yksittäisistä torneista. Yhteistaideteoksen idea syntyi Aimokoululla, jossa Larjo toimii tuntiopettajana. Hän on rakentanut tornistoa kuvataidekoulun oppilaiden kanssa ja valmistuessaan rakennelma siirtyy osaksi yhteistaideteosta.

Ohjausta kahtena lauantaina

Taiteilijat ohjaavat kaikkia halukkaita yhteistaideteosten tekemisessä lauantaina 19.9. kello 11–12.30 ja 13.15–15 sekä lauantaina 26.9. kello 10–11.30 ja 12.15–14.

Osallistua voi yksin tai yhdessä perheen, kaveri-, työ- tai harrastusporukan kanssa. Myös koulu- ja päiväkotiryhmät ovat tervetulleita osallistumaan. Työpajoihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Yhteistaideteosten tekemiseen voi osallistua myös työpajojen jälkeen arkisin kello 11–15 Kortteli2:ssa vaihtuvan henkilökunnan ohjauksessa aina 10.10. saakka.

Taideteoksista oma kuosi

Yhteistaideteosten lopputuloksena on kaupunkilaisten kollektiivinen kuva. Lisäksi niiden pohjalta suunnitellaan Hämeenlinna-kuosi paikallisten toimijoiden vapaaseen käyttöön.

Näyttelyn mahdollistavat yhteistyössä Linnan Kehitys Oy, Hämeenlinnan kaupungin työllisyystiimi ja kulttuuripalvelut, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX ja Hämeenlinnan taidemuseo.

Lisätietoja: www.hameenlinna.fi/itsetehtyhameenlinna.

Uusin Kaupunkiuutiset

23.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

23.9.2020