Kaupunkiuutiset

Taiteilijan ajatuksia omakuvan äärellä

Kesäisin Naantalissa galleriaansa pyörittävä Pentti Pullinen poikkesi tiistaina kotikonnuillensa Turenkiin. Takana olivat hulppeat syntymäpäiväkekkerit ja kainalossa virstanpylvään kunniaksi maalattu, luonnollista kokoa oleva omakuva.

Miltä mahtaa tuntua olla 60-vuotias kuvataiteilija nykypäivän Suomessa?

– Se tuntuu aika muhevalta, Pullinen pohtii.

– Paljon taisteluita on elämään mahtunut, mutta tähän saakka on päästy. Yleensähän tässä iässä haaveillaan jo eläkkeestä, mutta sellainen on minulle mahdoton ajatus. Kutsumustyöstä ei jäädä eläkkeelle, kyllä tästä pensseli kädessä sitten joskus lähdetään.

Piparkakkutalo

Turengissa syntynyt ja Hausjärven Ryttylässä kasvanut Pullinen on piirtänyt lapsesta saakka.

– Putosin 4-vuotiaana hevosrattailta lyijykynä kädessä ja siitä on kasvoissa vieläkin arpi, hän kertoo.

– Piirtämistä kannustettiin kotona ja ekalta luokalta koulusta on jäänyt mieleen joitakin opettajien toteamuksia. Lähdin kuitenkin vuonna 1976 opiskelemaan arkkitehtuuria, koska nuoruuteni ajan maailmankuvassa oli mahdoton ajatus mennä lukion jälkeen kansakoulupohjaiseen taidekouluun.

Pullinen oli kuitenkin harrastanut koko ajan maalaamista ja piirtämistä. Lopullinen käänne tapahtui, kun Pullinen alkoi vuonna 1979 tehdä diplomityötään Hämeenlinnan Skogsterin korttelin saneerausvaihtoehdosta ja alkoi taistella Piparkakkutalon säilyttämisen puolesta.

– Arkkitehtiopiskelijana mahdoin suhtautua kuvataiteisiin jotenkin ylimielisesti. Sain hankkeelleni taiteilijoiden vankkumattoman tuen ja lukemattomat keskustelut Sam Vannin, Kimmo Kaivannon ja Laila Pullisen kaltaisten jättiläisten kanssa alkoivat muokata ajatusmaailmaani.

– Piparkakkutalosta tuli valtakunnallinen jupakka sekä minulle elämän ja kuoleman kysymys. Samaistin asian ympärillä olevat sotkut arkkitehdin työhön, enkä enää halunnut sellaista elämää.

Ateljee Turenkiin

Pullinen perusti ensimmäisen oman ateljeensa Turenkiin vuonna 1985. Työnkuvaksi oli määritelty arkkitehtuuri, design ja kuvataide, mutta ajan myötä maalaus alkoi vallata yhä suuremman osan kakusta.

– 1990-luvun lama sen asian oikeastaan lopullisesti ratkaisi, Pullinen muistelee.

– Lähes kaikki arkkitehtikollegani joutuivat työttömiksi ja minulla taas riitti tilauksia julkisten muotokuvien puolella. Kieltäydyin myös koskemasta arkkitehtuurin alalle tunkeviin tietokoneisiin, koska olen vanhanaikainen käden taitojen arvostaja.

Ensimmäinen julkinen muotokuva oli turenkilaisesta pankinjohtajasta Yrjö Peltoniemestä ja se valmistui vuonna 1987.

– Hän oli komea, Clark Gable -tyyppinen hahmo, jota oli nautinto maalata. Tilaustyö oli ratkaiseva, sillä jos olisin epäonnistunut, minusta olisi tuskin tullut taiteilijaa.

Ristiriitainen hahmo

Taiteilija on tullut tunnetuksi myös voimakkaista mielipiteistään ja kärjekkäistä yleisönosastokirjoituksistaan. Pullinen on perinteisen figuratiivisen taiteen vankkumaton puolestapuhuja.

– En suostunut hakeutumaan nykytaiteen koulutukseen, koska opettajista ei löytynyt yhtään minua parempaa piirtäjää.

– Tämmöistä kun menee sanomaan ääneen, niin vihamiehiähän siitä saa. Vuosien varrella olen saanut asenteeni takia siipeeni todella paljon ja niistä on johtunut myös se, että minut hyväksyttiin oman ammattiliittoni jäseneksi vasta lähes 60-vuotiaana.

Varsinkin uransa alussa Pullinen joutui lausuntojensa takia niin taidekentän kuin kriitikoidenkin hampaisiin.

– Paljon oli vaikeita vaiheita, mutta en ole enää katkera. Vaikka koin olevani kiusattu, vakaumukseni sekä kunnianhimoni kannattelivat minua ja annoin aina sanan säilällä takaisin.

Naantalin kesässä

Vuoden 1991 kesä oli tärkeä vedenjakaja turenkilaiselle maalarille. Hämeenlinnalainen taidealan kollektiivi perusti Naantaliin salongin, jonne Pullisenkin työt kelpasivat. Rannikolta löytyivät ystävät ja hengenheimolaiset Kaj Stenvall ja Pekka Walliander.

– Naantalissa minusta tuli oikeasti yrittäjä, koska siellä ei tule toimeen apurahoilla. Kaupungissa on puolentoista kuukauden sesonki, jonka aikana taulut pitää yrittää myydä.

– Sain galleriaksi liikehuoneiston upealta paikalta ja maksettua vuokran tauluilla, koska rahaa ei ollut. Lopulta jouduin ostamaan paikan ja siihen olen kaiken liikenevän laittanut. En todellakaan suostunut palaamaan maitojunalla takaisin.

Pullinen sanoo elävänsä suhteellisen vaatimatonta elämää, kuten monet muutkin kaltaisensa taiteilijat.

– Nuorena haaveilin menestyksestä ja vauraudesta. Nyt toivon tulevaisuudelta terveyttä ja rauhaa, siihen se on mennyt.

– Elämäntehtäväni on ja pysyy kuitenkin siinä, että haluan työskennellä taiteilijan ammattitaidon arvostuksen puolesta ja uudistaa myös tämän ajatuksen pohjalta suomalaista taidekoulutusta.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.9.2020