Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Taiteilijaveteraani Josef Tomminen ei silottele sanomaansa – Ihmiskunnan hulluus on aina yhtä ajankohtaista

Josef Tommisen kollaasi Yhden sormen varassa on vuodelta 1982, mutta leikkeiden otsikot voisivat olla eilisestä lehdestä. Kuva: AP Sarjanto

Josef Tomminen on koonnut Hämeenlinnan kirjastoon Wetterin toiseen kerrokseen grafiikkaa, maalauksia ja installaatioita 1980-luvulta aina tähän päivään. Näyttelyn nimi on Kantaa ottavaa.

– Maailma on mennyt ihan hulluksi, kaikessa on rahastuksen maku ja siihen haluan ottaa kantaa, Tomminen sanoo.

– Yksityistäminen on mennyt liian pitkälle. Posti ei kulje eikä sairaalaan enää pääse soittamatta jonnekin Honolululla sijaitsevaan keskukseen, jossa luvataan palata asiaan.

 

Näyttelyssä oleva kollaasi Yhden sormen varassa on vuodelta 1982. Siinä on käytetty lehtileikkeleitä, jotka kertovat sodista, kidutuksista ja puhtaan veden puutteesta. Teos on vanha, mutta ihmiset eivät ole Tommisen mielestä muuttuneet 40 vuoden aikana mitenkään. Ihmiskunnan järjettömyys on aina yhtä ajankohtainen aihe.

 

Tomminen sivaltaa teoksillaan myös uudempia ja päivänpolttavia aiheita ilmastopolitiikasta vanhustenhuoltoon. Esillä ovat intstallaatiot Hukummeko kaikki potaskaan? ja Sipilän vatulointikori. Tuoreimpiin töihin kuuluva hiilipiirros on saanut nimen Haamuhoitajat.

– Toivon herättäväni reaktioita ja keskustelua. Jos ihmisille ei jää näyttelystä pohdittavaa, olen epäonnistunut, Tomminen tuumaa.

 

Ilman kummempaa dramatiikkaa Tomminen toteaa, että näyttely saattaa olla hänen viimeisensä.

– Parkinsonin tauti painaa päälle, joten tulevaisuudesta ei voi luvata mitään.

 

Josef Tommisen Kantaa ottavaa -näyttely 16.3. asti Hämeenlinnan kirjastossa.

 

 

 

 

 

 

Josef Tomminen

Syntynyt Räisälässä Karjalankannaksella 1937, aloitti taiteilijana vuonna 1974.

Opiskellut Hyvinkään taidekoulussa, ohjannut kursseja mm. Hämeen Taidearttelissa.

Kymmeniä näyttelyitä kotimaassa, jatkuva näyttely kotiateljee Tuulikummussa Pekolassa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset