fbpx
Kaupunkiuutiset

Talvikalastus on täynnä suuria eksistentiaalisia kysymyksiä – Miksi made aina syö, kun minä en ole paikalla?

AP Sarjanto Kuva: Toni Rasinkangas
AP Sarjanto Kuva: Toni Rasinkangas

Talvi on joko silmittömän synkkyyden ja kurjuuden täyttämä ajanjakso tai sitten oikein mukava vuodenaika. Kaikki riippuu siitä, ovatko järvet jäätyneet.

Jos jääkansi kestää, ihminen voi istahtaa pilkkipöntölle ryyppäilemään kahvia, syödä voikkoleipää ja yrittää narrata kaloja.

Karman laki johdattaa minua usein harrastamaan lajeja, joissa en ole kovin hyvä.

Olen aikaisemmin raportoinut surkuhupaisista yrityksistäni hiihtää tai retkeillä ja kalahommissakin olen jonkinlainen yhden miehen komediaesitys.

Toki saalista on vuosien varrella tullut, mutta isot vonkaleet ovat kiertäneet minut kaukaa. Kalaporukkamme guru kiskoo viereisestä reiästä karmeita lortteja, kun minä nysvään samoilla välineillä järven pienimpiä sinttejä.

Guruni mielestä kysymys on taidosta, mutta minä tiedän, että surkea kalaonneni on Jumalan tahto.

Otetaan nyt esimerkiksi tämä madepilkintä. Meikäläinen kun lähtee jahtaamaan tätä soppakaloista parhainta, niin syöntiä ei yksinkertaisesti ole, eikä made käy koukkuun. Sama kuvio toistuu aina.

Kun olen tarponut huonon selkäni kanssa ja töppöjaloillani umpihangessa 5000 askelta vetämässä tyhjää, saan seuraavana päivänä kiskoa kolmiolääkkeitä kaksin käsin. Jätän siis siltä illalta kalareissun väliin. Ja mitä tapahtuu?

Saan WhatsAppiin viestejä, että made on yltänyt Vanajalla hurjimpaan syöntiinsä sitten toisen maailmansodan ja katselen lonkat tulessa kaverin valokuvia, joissa hangella lötköttää yksitoista matikkaa.

Tärkeätä on oivaltaa, että jos kalaa ei tule, se on vehkeistä kiinni. Välineurheilu on ihanimpia asioita maailmassa.

Kalastusliikkeen hyllyjen välissä syttyy aina uusi kipinä. Ihmeekseni olen huomannut, etten ole pahinta lajia, mutta tarvikkeita on kuitenkin karttunut siihen malliin, että vaimo pyörittelee silmiään.

Ihminen jaksaa loputtomiin räplätä siimojensa ja pilkkiensä parissa, koska siinä on kysymys toivosta. Ja siinä on hyvä elää.

Kun kalareissu sattuu huonolle syönnille, aina joku kalakavereista jossain vaiheessa toteaa, että mukavahan täällä on istua, vaikka ei saisi mitään.

Ulkoilu raittiissa ilmassahan tässä on pääasia. Näin on, sanon minäkin ja nyökyttelen päätäni.

Mutta paljastan teille salaisuuden. Se on hemmetin suuri vale. Oikein kalavale. Mutta älkää kertoko kenellekään.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset