Kaupunkiuutiset

”Tämähän on helppoa”

Tuomelan koulun neljäsluokkalaisten yrittäjäkerholaisten syksy huipentui myyntitapahtumaan kauppakeskus Goodmanissa keskiviikkona.

Vaikka aluksi ”pikkuyrittäjiä” hiukan jännitti, vaihtui jännitys pian innostukseen. Kauppa kävi, ja lapset saivat tuntumaa ihan oikeaan yrittämiseen.

Elina Ryhäsen, Anniina Ahvenharjun ja Nea Joutsenen Herkkutaivas-yrityksessä oli tarjolla kahvikakkuja, kuppikakkuja, joulukeksejä ja pipareita. Tytöt olivat itse leiponeet tuotteet, joita yhdisti jouluteema. Tarjolla oli myös maistiaisia asiakkaiden houkuttelemiseksi.

Tiskin takana tunnelmat olivat jännittyneet, mutta samalla kivat. Jo ensimmäinen asiakas osti pöydän lähes tyhjäksi.

– Melkein koko varasto meni kerralla, tytöt iloitsivat.

Kahvikulkuri-yritystä pyörittävillä Alpi Mankosella, Aksel Hakkaraisella ja Veikka Liukkosella oli alun perin ideana myydä kahvia ja donitseja liikuteltavasta kärrystä, mutta lopulta kärry vaihtui tavalliseen myyntipöytään. Poikienkin tuotteilla oli kysyntää.

– Myynti sujuu ihan hyvin. Välillä on hankalaa, kun en muista hintoja. Kahvia menee kaikkein parhaiten, Alpi kertoi.

Nooa Mustonen ja Jere Tamminen myivät Hid Dragon -yrityksessään pullia ja mokkapaloja, joita meni myös mukavasti kaupaksi.

– Aluksi jännitti vähän, mutta tämähän on ihan helppoa, pojat tuumivat.

Ideasta käytäntöön

Neljäsluokkalaiset osallistuivat valtakunnallisen konseptin mukaiseen Pikkuyrittäjät -klubiin, joka kokoontui Tuomelan koululla kerran viikossa yhteensä seitsemän kertaa. Viimeisellä, eli kahdeksannella, kerralla kerholaiset pääsivät kokeilemaan yritysideaansa ihan käytännössä.

Kerholaisten mielestä yrittäjyyskurssi on ollut tosi kiva.

– Parasta on luovuus. Se, että sai itse ideoida ja miettiä, mitä tuotteita tekee, Anniina vakuutti.

– Kivointa on ollut nimen ja logon keksiminen, Jere ja Nooa sanoivat.

Myös Alpi, Aksel ja Veikka olivat samoilla linjoilla.

– Logon ja idean miettiminen oli parasta, pojat sanoivat yksissä tuumin.

Yrittäjyys tutuksi

Lyseon lukion yrittäjälinjalaiset Oona Öykkönen, Kim Kotilainen ja Mira Rokkanen pyörittivät kerhoa NY-yrityksensä kautta, joka taas on osa heidän omia yrittäjyysopintojaan.

Pikkuyrittäjäoppaan ohjelman mukaan kerho tutustutti neljäsluokkalaiset hauskan iltapäivätoiminnan kautta yrittäjyyden lainalaisuuksiin. Porukka jakautui ryhmiin, ja kukin ryhmä ideoi yrityksen. Ryhmät suunnittelivat yritykselleen logot ja kotisivut sekä hioivat yritysideaansa.

– Ovathan he vähän nuorempia, mutta kurssi on sujunut ihan hyvin. Haastavinta on ollut saada lapset keskittymään kulloinkin käsillä olevaan tehtävään, Oona Öykkönen kertoi.

Myyntitapahtumassa arvovaltainen tuomaristo yrittäjä Kalevi Lauronen, HAMKin tapahtumaharjoittelija Emilia Savola ja Lyseon lukion rehtori Pieta Tukkimäki-Hildén arvioivat oppilaiden suoriutumista ja ideaa.

Kaikki pikkuyrittäjät saivat kannustuspalkinnon, joita olivat lahjoittaneet Vanajanlinna, Anttila ja Bio Rex.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset