Kaupunkiuutiset

Tanssi ei katso ikää

Riitta Loikkanen ja Mauri Vähäsöyrinki liitelevät kevyesti Pivotkerhon parketilla, vaikka tanssiparilla on jo kunnioitettavasti vuosia mittarissa. Vähäsöyrinki innostui kilpatanssista 57-vuotiaana lehti-ilmoituksen perusteella ja houkutteli puolisonsa mukaan. Nyt pariskunta on tanssinut yhdessä 13 vuotta, eikä loppua näy.

– Nälkä kasvaa syödessä ja halu päästä harrastuksessa eteenpäin, Loikkanen sanoo.

– Tanssin voi aloittaa iäkkäänäkin, se vaalii terveyttä ja pitää sekä aivot että kehon kunnossa. Lisäksi se tuo elämään sosiaalisia tapahtumia, uusia ystäviä ja yhdistää vanhat ja nuoret.

Pivotkerho aloittaa kilpatanssin lasten peruskurssin maanantaina 12. tammikuuta kello 17 ja aikuisten vuoro on sunnuntaina 18. tammikuuta kello 18. Keväästä kesään on 18-20 harjoituskertaa, joilla perehdytään valssin, tangon, samban, jiven ja muiden vakio- ja latinalaistanssien maailmaan. Ensimmäinen tutustumiskerta on maksuton. Harjoituspaikkana on Pivotkerhon sali jäähallin vieressä.

– Pariakaan ei alkuun tarvita, eli kurssille voi tulla yksinään, puheenjohtaja Tuomas Sirén kertoo.

– Tanssi on monipuolinen liikuntamuoto, joka käy kuntourheilusta. Itse kilpaileminen on täysin vapaaehtoista.

Lisätietoja nettisivuilta www.pivotkerho.fi.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset