Kaupunkiuutiset

Tanssiviikolla on lupa heittäytyä musiikin vietäväksi

– Hyviä kursseja tuli niin monta, että tämänkesäinen tapahtuma venyy kaksiviikkoiseksi, nyt toista kertaa järjestettävän Hämeenlinnan Tanssiviikko -tanssitapahtuman ideoinut Leila Sederholm myhäilee.

Hämeenlinnan Tanssiviikko järjestetään 31.5.–12.6. Tapahtuma on suunnattu tanssista kiinnostuneille aikuisille harrastajille aivan vasta-alkajista tanssia jo pidempään harrastaneille. Myös miehet ovat tervetulleita. Senioreille ja nuorille on räätälöity omat kurssit, joissa pääsee kokeilemaan joka päivä uutta tanssilajia.

Monipuolista tarjontaa

Tanssiviikolla on lupa heittäytyä musiikin ja liikkeen vietäväksi ja nauttia.

– Kannattaa tulla rohkeasti kokeilemaan ihan mitä lajia vaan, Sederholm rohkaisee.

– Nyt on mahdollista kokeilla esim. folkjamia, bodydrummingia tai Niaa. Bodydrummingissa taputetaan ja tuotetaan rytmejä ihmiskeholla, eikä aikaisempaa tanssitaustaa tarvita.

Nia on uutta Hämeenlinnassa. Siinä yhdistellään elementtejä tai chistä, taekwondosta, aikidosta, jazztanssista, modernista tanssista, joogasta sekä Alexander- ja Feldenkrais-tekniikasta.

– Nia koostuu 52 liikkeen yhdistelmästä, flamencotaiteilija, tanssinopettaja Anna Haaranen vinkkaa.

Svengaavaa latinjazzia ja syvävenyttelyä opettava Pauliina Turpela suosittaa kokeilemaan myös hauskaa Bollywoodia ja itämaista tanssia.

Pietarin Vaganova Akatemiasta tanssijaksi valmistunut, Venäjällä ja Suomessa tanssijana ja opettajana toiminut Konstantin Karin opettaa tanssiviikolla balettia ja karakteritanssia.

– Karakteritanssi sisältää kansantanssien näyttämömuotoja ja baletin ohjelmistoon kuuluvia tyyliteltyjä kansantansseja. Se kuuluu osaksi perinteistä venäläistä klassisen baletin koulutusta, Sederholm kertoo.

Eri tanssilajeja voi kokeilla sunnuntaina 31.5. kello 16–21 edullisilla 30 minuutin esittelytunneilla. 1.–12.6. tanssitunteja järjestetään Carmeninkenkä-tanssisalissa, Sibelius-opiston salissa Verkatehtaalla ja HAMK:n Ainola-salissa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset