Kaupunkiuutiset Hattula

Tapio Liinoja vietti 200 päivää koronapakolaisena Hattulan mökillä – Kummallinen vuosi päättyi surullisiin tunnelmiin

Tapio Liinojan seurana syksyisenä päivänä saunan kuistilla ovat isovillakoirat Nemi (oik.) ja Moa. Kuusivuotias Moa sairastui äkillisesti ja menehtyi juuri joulun alla. Kuva: Virpi Liinoja
Tapio Liinojan seurana syksyisenä päivänä saunan kuistilla ovat isovillakoirat Nemi (oik.) ja Moa. Kuusivuotias Moa sairastui äkillisesti ja menehtyi juuri joulun alla. Kuva: Virpi Liinoja

Tapio Liinoja muistaa hyvin päivät, jolloin koronavirus pani Suomen sekaisin.

– Olimme 9. maaliskuuta vielä Lapinlahden Lintujen kanssa treenaamassa Tavastia keikkaa varten. Kaksi päivää myöhemmin Merimaan Jussin kanssa sovittiin, että keikkaa siirretään, Liinoja muistelee.

Liinoja ja hänen Virpi-vaimonsa kuuluvat molemmat riskiryhmään, joten ajatus mökille lähtemisestä tuntui järkevältä. 15. maaliskuuta he suuntasivat Hattulaan laittamaan pirttiin lämmöt päälle.

– Sinne sitten kuultiin, että kotona oli taloyhtiössä koronaa. Tajusimme, ettei meillä ole mitään asiaa Helsinkiin, joten ollaan täällä korvessa sitten.

Ruuat Hämeensaaresta

Koronan ollessa keväällä pahimmillaan pariskunta tilasi ruuat Hämeensaaren Citymarketista ja kävi kerran viikossa noutamassa pahvilootan Hämeenlinnasta.

Vaikka molemmat ovat mökillä aina viihtyneetkin, pitempiaikainen oleskelu vaati uusia järjestelyjä.

– Täällähän ei vesi tule, jos ei sitä kanna. Hommasimme 30 litran lämminvesivaraajan ja rakensimme eteiseen suihkun. Siinä on ladattava käsisuihku, jonka toinen pää pannaan ämpäriin. Siinä sitten seistään saavissa, joka on ympäröity suihkuverholla. On se aikamoinen viritys, Liinoja tuumaa.

Kuvauksissa Turussa

Näyttelijälle oli keväällä buukattu jalkapallon maailmaan suunnatun tv-sarjan kuvauksia, mutta nekin lykättiin. Kentän laidalla -sarjaa kuvattiin myöhemmin kesällä Turussa.

– Monet kohtaukset oli siirretty sisätiloista ulkoilmaan. Kaikilla kuvausryhmän jäsenillä oli maskit ja puvustajilla sekä meikkaajilla pleksit. Hyvin varovaisia siellä oltiin, eikä sairastumisia kenellekään sattunut.

Kun kuvittajana työskentelevä Virpi Liinoja pystyi tekemään töitä etänä, pakottavaa tarvetta Helsinkiin palaamiselle ei ollut.

– Jotenkin me niin totuttiin täällä mökillä olemiseen. Onni oli siinä, ettei tarvinnut yksin asua. Saattoi mennä pari kolmekin viikkoa, ettei nähty muita ihmisiä.

Seurana pariskunnalla olivat kuitenkin isovillakoirat Nemi ja Moa.

– Hyvin pärjättiin keskenämme. Koirathan ne meitä virkeinä pitivät ja lenkille veivät. Vuosi vaan päättyi sitten kovin surullisesti, kun Moa äkillisesti menehtyi, Liinoja kertoo.

Tunkeilija Hollannista

Kesämökin rauhassa korona pääsi välillä unohtumaankin.

– Vuosi oli kummallinen. Oltiin mettässä kuin Jukolan pojat ja kaukana kavala maailma, mutta sitten avattiin televisio ja kaikki hankaluudet olivat taas olemassa, Liinoja sanoo.

Yhtenä päivänä mökkitien päähän eksyi hollantilainen motoristi.

– Semmoinen ankara körmy tulla tupsahti ja halusi laittaa teltan pystyyn meidän tontille. Sanoin, ettei se nyt oikein käy. Ohjattiin hänet sitten Könnölän matkailutilan suuntaan.

Uusia ulottuvuuksia

Etätyötkin tulivat Liinojalle tutuksi. Kesän aikana hän viimeisteli Reidar Palmgrenin kanssa komedian Perinnönjakajat, joka saa marraskuussa ensi-iltansa Mikkelin teatterissa.

– Viimeiset palaverit näytelmän tiimoilta hoidettiin näköpuhelimella.

Vuosi oli silläkin tavalla erilainen, että yleensä aika tiiviisti omissa nurkissa pysytelleet mökkiläiset lähtivät tutkimaan ympäristöään.

– Järvi tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla katsottua veneilemällä, ja naapuritkin tulivat tutuiksi, Liinoja sanoo.

– Huomattiin, että mehän ollaankin aika sosiaalisia ihmisiä, eikä mitään uppiniskaisia ummikkoja.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset