Kaupunkiuutiset

Tarinatuokio on päivän kohokohta

Rengossa, Hopearannan Kimppakammarissa tuoksuu iltapäiväkahvi. Palvelutalon pienessä keittiössä kahvinkeittopuuhissa häärii vapaaehtoisena Marjatta Nieminen. Tarjoiluvadille hän on nostellut aamulla leipomiaan voisilmäpullia ja pieniä marjapiirakoita.

Paikalla jo olevilla juttu lennähtelee kuulumisissa, miten on voitu ja miten parannuttu kolotuksista.

Kimppakammarissa järjestettävien tarinatuokioiden vakiporukka alkaa olla koossa, kun siitä puuttunut Into Ovaska saapuu yhdessä häntä hakemaan lähteneen Ritva Alangon kanssa. Lähtöä miehellä viivytti sängyn alle tipahtaneen avaimen etsintä. Onnekseen hän sai apuja ketterältä Alangolta, sillä rollaattorin avulla liikkuvana mies ei itse tärkeää kapinetta taipunut haeskelemaan.

Paikalle tullut Mirja Koskinen kertoo asuneensa – ja viihtyneensä Hopearannan kodissaan kuusi vuotta. Viihtymistä lisää lähellä asuva oma poika perheineen.

Arjen kohokohtia, kuten näyttelijä Henna-Maija Alitalon satu- ja tarinatuokioita, Mirja Koskinen odottaa. Ne, kuten monet muutkin ohjelmat, vierailijat Kimppakammarissa ja ulkoiluttajat, tarjoavat tervetullutta virikettä arkeen. Samalla tulee vaihdettua kuulumisia myös kauempaa kyliltä paikalle tulevien kanssa.

– Ihan vapaaehtoista tämä tarinatuokioiden vetäminen minun kohdallani on, sanoo Henna-Maija Alitalo. Alkuun tämä lähti vuodentakaisesta teatterin projektista, jonka puitteissa kiersin vanhusten parissa. Heidän joukossaan on monia, jotka eivät kykene teatteriin lähtemään. Yhdessä laulettiin, luettiin ja muisteltiin.

– Olin jo miettinytkin, että haluan jollain tavalla tehdä vapaaehtoista vanhustyötä. Siihen nämä tulivat kuin luontevana vastauksena.

Tämänkertaiseen tarinatuokioon hän oli valinnut runoja muun muassa piispa Irja Askolalta ja lisäksi pitkät pätkät tuttua tarinaa Vaahteramäen Eemelistä.

Astrid Lindgrenin teksti Mirjalle – innokkaalle lukijalle, oli tuttu. Kun liikkuminen on käynyt huonoksi, hän viihtyy kirjan ja sanaristikoiden parissa.

– Ohjelmaa pitää olla, niin ei käy aika pitkäksi, reipas 80-kymppinen sanoo. Merkkipäiväänsä hän juhli kevättalvella läheisten kanssa, lasten perheiden seurassa – neljännessä polvessa lapsia on jo seitsemän.

– Kahvikekkerit pidettiin Kimppakammarissa kerhoväelle yhdessä toisen syntymäpäiväsankarin kanssa.

Mikäli kroppa antaisi myöten, hän mielellään työntäisi sormet kukkapenkin multaan, kukkaihminen hän kertoo olleensa kautta aikojen.

Paikalleen ei Mirja Koskinen ole jämähtänyt, vaikka liikkuminen rollaattorin kanssa käy hitaahkosti.

– Ennen kävin ahkerasti kirjastossa, siellä Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksen muistikahvilassa, seurakunnan Hopeakerhossa ja ystäväpiirissä. Renko-seurasta on Antti Leinikka käynyt kertomassa pitäjän mielenkiintoista historiaa. Sitäkin on tykätty kuunnella, ja keskustella mitä ennen on tapahtunut.

Paljon on kerrottavaa ja tapahtumia hänen omassa elämässäänkin. Työtä hän ei ole pelännyt, on tarttunut siihen mitä on ollut tarjolla, mainostoimistosta heinäpellolle ja siivoojaksi kouluille.

Mirja oli perheensä yhdeksästä lapsesta vanhin ja sanojensa mukaan jo silloin aina työn syrjässä kiinni. Lapsuuteen mahtuu vuosi sotalapsena Ruotsissa ja sieltä ummikkona takaisin koti-Suomeen.

Paljasjalkaisena helsinkiläisenä hän Hämeenlinnaan muutti vuonna 1956, ”miehen perässä.”

– Kaupunki oli silloin hiljainen pikkukaupunki. Ihmisetkin menivät illalla jo varhain nukkumaan, muistelee Mirja Koskinen.

Kumppanuustoiminta on avointa ja maksutonta kaikille ikäihmisille. Toimintaa järjestävät yhdessä Hämeenlinnan kaupunki, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ja Vapaaehtoiskeskus Pysäkki. Toimintaa tukevat omilla ohjelmillaan erilaiset järjestöt sekä yksityiset henkilöt.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

8.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

10.7.2020

Fingerpori

comic