Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Tarja Majuri pysyy tyynenä kovissakin paikoissa - Uusi juttusarja kertoo virkamiesten arjesta ja työstä

Raatihuone on Tarja Majurille yksi työtila muiden joukossa. Päivän aikana siellä saattaa olla useitakin kokouksia, joihin hän osallistuu. Kuva: Heli Karttunen

Kun isot asiat ovat tapetilla, tunteet helposti kuumenevat. Hämeenlinnassa kaupunkilaisten mieltä ovat viime aikoina kuohuttaneet toriparkki, Ahveniston moottorirata, asfalttiasema ja hulevesilaskut.

Kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri on se virkamies, johon maankäyttöön, infraan ja kaavoitukseen liittyvät asiat usein henkilöityvät.

– Lähimenneisyydessä on ollut paljon haastavia asioita. Ehkä haasteellisinta on kuitenkin keskustan kehittäminen kokonaisuutena. Pyrimme kuuntelemaan kaikkia ja tekemään kompromisseja, jotta saamme vietyä elinvoimaa eteenpäin. Yhteisen synteesin tekeminen on joskus vaikeaa.

Majuri muistuttaa, että useimpia hankkeita tehdään tuleville sukupolville.

– Maailma muuttuu ja nuorten käsitykset ovat usein erilaisia. Haluaisin keskustelua siitä, mikä on tulevaisuuden kaupunkikeskustan merkitys. Tavoite on, että täällä on ihmisiä ja palveluja.

 

Aika ajoin virkamiehet joutuvat vastaanottamaan kovaakin kritiikkiä.

– Ihmisiähän mekin olemme ja tuntuuhan se, mutta täytyy ajatella, että tämä on työtä, jossa palautetta pitää kestää. Seison omien valmistelijoitteni takana, mutta olen sitä mieltä, että jos olemme tehneet virheen, sen myös myönnämme.

Majuri pohtii, että asioiden perustelu ja niistä tiedottaminen ovat avain ymmärryksen lisäämiseen.

– Aina se ei onnistu, ja tulee mieleen, olemmeko tiedottaneet tarpeeksi.

 

Hulevesimaksun nostattamat laineet eivät sinänsä olleet Majurille yllätys. Enemmänkin häntä yllätti juuri se, etteivät ihmiset tienneet maksusta, vaikka asiasta oli tiedotettu hyvissä ajoin.

– Uuden maksun perusteleminen on haaste, vaikka sitä olisi erinomaisesti valmisteltu. Valmistelijat joutuivat asian kanssa kovaan paikkaan ja minun tehtäväni oli olla kilpenä heille.

Majuri miettii, että monet asiat ovat haasteellisia ja niiden konkreettisia vaikutuksia voi vain arvailla etukäteen.

– Kun hulevesimaksusta tehtiin valtuustopäätös, vasta päätöksenteon jälkeen paljastui päättäjillekin, mitkä sen vaikutukset oikeasti olivat. Katsotaan nyt rauhassa ja korjataan tarvittaessa.

Työpöydällä olevat asiat vaihtelevat viikoittain. Isot, strategiset maankäytön ja elinvoiman hankkeet, sekä talouteen, henkilöstöön ja asukkaiden palveluun liittyvät työt ovat aina läsnä. Aikaa vie myös kaupunkirakennelautakunnan esittelyiden valmistelu.

– Parhaillaan esillä ovat keskustavisio ja pysäköintiratkaisu.

Tavallinen työpäivä sisältää valtavasti kokouksia aamusta iltaan. Informaatiotulva tuo omat haasteensa.

– Sähköpostin lukemiseen ja asioihin perehtymiseen pitäisi olla enemmän aikaa. Asukkaiden viesteihin sekä soittopyyntöihin pyrin vastaamaan, mutta usein joudun ottamaan aikaa illasta.

 

Parasta työssä ovat mielenkiintoiset asiat ja hienot työkaverit.

– Täytyy sanoa, että työyhteisömme on erinomainen. Siinä aina oppii jotain uutta. Hallintosihteerimme Sisko Hoikkala sekä tulosaluejohtajat Niklas Lähteenmäki, Kari Muhonen, Juha Lahti ja Raili Salminen ovat erinomaisia.

Edellä mainitut ovat myös Majurin lähimpiä työkavereita.

– Teen myös paljon töitä apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon kanssa. Hän toimii esittelijänä, kun toimialamme asioita esitellään kaupunginhallitukselle. Keskustelemme paljon ja hän myös neuvoo ja opastaa minua.

 

Majurin mielestä Hämeenlinnan kaupungin imago työpaikkana on erinomaisen hyvä.

– Jos täällä on työpaikkoja avoinna, ei se liity kaupungin imagoon, vaan siihen, mikä on kunkin alan työtilanne valtakunnallisesti.

Hän toppuuttelee ajatuksia virkamiesten suuresta vallasta.

– Virkamiehen päätösvalta määritellään hallintosäännöissä, mutta en puhuisi vallasta, vaan se on valmisteluvastuu ottaa eri näkökulmia huomioon sekä miettiä monipuolisesti vaikutuksia.

Varsinaisesti asioista päättävät lautakunta, kaupunginhallitus ja valtuusto.

– Esittelytekstien pitäisi olla aika neutraaleja, mutta joskus tässä täytyy olla myös se, joka linjaa.

 

Tarja Majuri

Asuu Hämeenlinnassa.

Perhe: mies ja seitsemän lasta.

Harrastukset: vesijumppa, lukeminen ja leipominen.

Lempiruoka: kana- ja kasvisruoat.

Lempimusiikki: kuoro- ja klassinen musiikki sekä lasten musisointi.

Motto: ”Kyllä kaikki järjestyy, kun rauhallisesti tehdään.”

Minkä kirjan luit viimeksi?

”Bookbeatista luen sitä, mitä se tarjoaa. Viimeksi luin Michelle Obaman elämäkerran. Seuraavaksi pitäisi aloittaa Paranoidi optimisti.”

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

8.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

9.7.2020

Fingerpori

comic