Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Tässä on uusi HPK:n johtokaksikko – Tänään he pääsevät näyttämään, mistä Kerho pissii

Valmentajaksi tuli pikakomennuksella Jarno Pikkarainen. Matti Tiilikainen ei ole vielä valmis avaamaan tuntojaan, mutta kertoo elämän jatkuvan HPK-pestin jälkeenkin.
HPK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen ja apuvalmentaja Joonas Tanska pääsevät keskiviikon ottelussa näyttämään kykynsä. Kuva: Riku Hasari / HäSa
HPK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen ja apuvalmentaja Joonas Tanska pääsevät keskiviikon ottelussa näyttämään kykynsä. Kuva: Riku Hasari / HäSa

HPK:n leirissä on kuhissut viimeiset päivät.

Tilanne eskaloitui sunnuntai-iltana, kun HPK irtisanoi päävalmentajansa Matti Tiilikaisen ja hänen valmennusryhmäänsä kuuluneet Janne Sinkkosen ja Jani Keinäsen.

Maalivahti- ja videovalmentaja Juha Lehtola ja fysiikkavalmentaja Mikko Tolvanen jatkavat edelleen valmennustiimissä.

Tiilikainen ei vielä puhu

Sarjajumboksi jämähtäneen HPK:n uutena päävalmentajana aloitti heti maanantaina viime kaudella HIFK:ta luotsannut Jarno Pikkarainen.

Pikkaraisen apuvalmentajana on samassa valmennusryhmässä HIFK:ssa toiminut Joonas Tanska. Molempien sopimukset kattavat kuluvan Liiga-kauden lisäksi kauden 2022–23.

Puhemiehenä ulospäin on toiminut HPK:n urheilujohtaja Mika Toivola.

Toivolan mukaan ratkaisu tehtiin tämänhetkisten tulosten perusteella.

– Tämänhetkiset tulokset eivät tyydytä ja vakaa aikomuksemme on edelleen olla pudotuspelijoukkue. Sijoitus ja pelisuoritus ei meitä tyydytä. Tämä muutos oli näkemyksemme mukaan tehtävä.

– Ensimmäiset neljä peliä olivat lupauksia antavia, mutta viimeiset pelit ovat suoritustasollisesti olleet meille synkkiä.

Kaupunkiuutiset kysyi maanantaina haastattelua Matti Tiilikaiselta.

– Sen aika ei ole vielä, Tiilikainen kommentoi, mutta jatkoi heti perään, että elämä jatkuu.

Voimakkaita muutoksia tulossa

HPK alkoi kosiskella Pikkaraista valmentajaksi lauantai-iltana pelin jälkeen. Tilannekuva käytiin läpi sunnuntaina.

Pikkarainen päätti lähteä leikkiin mukaan, koska hän näkee joukkueessa piilevän edelleen mahdollisuus – ainakin pidemmällä tähtäimellä.

Mitkä ovat ensimmäiset asiat, johon päävalmentajana aiot kiinnittää huomiota?

– Tietenkin tuon oman persoonani ja johtamisen, se on isoin asia. Nyt tilannekuvaa on saatava seurajohdon kanssa tarkemmin selville. On selvää, että kun tällaiseen ratkaisuun on jouduttu – ja on mennyt miten on mennyt, myös viime kaudella – siihen on useita syitä, Pikkarainen sanoo.

– Syyt nykytilanteeseen pitää selvittää rehellisesti ja niiden myötä on tehtävä toimenpiteet sen mukaisesti.

– Asioita, jotka eivät ole rikki, ei pidä lähteä muuttamaan. Asiat, johon pystyy vaikuttamaan tulosten kohentamiseksi, niitä pitää lähteä muuttamaan voimakkaasti.

Pikkaraisen tulikaste HPK:n päävalmentajana koittaa keskiviikkona, kun Olli Jokisen luotsaama Jukurit saapuu HPK:n vieraaksi. Lauantaina Rinkelinmäelle saapuu HIFK, jonka päävalmentaja Pikkarainen oli viime kaudella.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset