Kaupunkiuutiset

Tawastia Stomp Aulanko Areenalla

Hold Fast Ry järjestää ensi lauantaina kylpylähotelli Rantasipi Aulangolla jo perinteiseksi muodostuneen Tawastia Stompin. Tapahtuma on polkaistu pystyyn puolivuosittain kahdeksan vuoden ajan ja musiikkitarjonta on keskittynyt psychobillyyn ja rockabillyyn. 

Tämän syksyn teemana on psychobilly ja pääesiintyjiksi on saatu todelliset genren uranuurtajat, hollantilainen Batmobile ja englantilainen Long Tall Texans. Muina esiintyjinä ovat Kuopiosta ponnistava Knucklesm ja helsinkiläinen Skidmarkz

Batmobile perustettiin 1983 Rotterdamissa ja se esiintyy edelleen alkuperäiskokoonpanossaan, joka koostuu veljeksistä Jeroen Haamers (kitara, laulu) ja Eric Haamers (läskibasso) sekä Johnny Zuidhofista (rummut). Bändi otti tyylikseen yhdistää nopeasti soitetun rockabillyn villin punkin kanssa ja kasvava psychobilly-yhteisö otti bändin välittömästi suosikikseen. Suosio ei ole vuosien varrella laantunut ja yhtyeellä on vankka ja innostunut kuulijakunta, mistä kertoo jo kaksi 2000-luvulla Japanissa julkaistua tribuuttialbumia. Bändi ei tee varsinaisia kiertueita, vaan esiintyy vuosittain useimmissa suurimmissa psychobilly-tapahtumissa. Batmobile on yksi musiikinlajin suurista nimistä ja on lyönyt oman leimansa koko genreen.

Brittibändi Long Tall Texans aloitti psychobillyn valloituksensa Brightonissa vuonna 1982 ja yhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia. LTT ei koskaan ole ollut varsinaista puhdasta psychobillyä, vaan on omaleimaista tyyliään hiomalla jatkuvasti venyttänyt genren rajoja – ja saanut faninsa ihastumaan. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat perustajajäsen, laulaja-kontrabasisti Mark Carew, rumpali Theo Theodotoun ja kitaristi Matt Castleman.

Paikalla ovat myyntipisteineen Jungle Records, Rotten Roll Store, Angels and Devils, Horror-Shop ja Paradox of Time tattoos. Levyjä pyörittää DJ Kuuma Blondi.

Tawastia Stomp la 8.10.Aulanko Areenalla, ovet aukeavat klo 19.00.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset