Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Tieliikennelain uudistus tuo katukuvaan uusia liikennemerkkejä – Myös tutulla merkillä voi olla uusi tulkinta

Tieliikennelaki on uudistumassa ja liikennemerkit päivittyvät siinä samalla.
Kuva: Muu
Jalankulkijoita -merkki varoittaa autoilijaa tielle tupsahtavista jalankulkijoista esimerkiksi koulujen läheisyydessä.

Uuden tieliikennelain on tarkoitus astua voimaan 1. kesäkuuta.

– Uusi tieliikennelaki sisältää kaikkiaan 195 pykälää, joista 80 on nyt korjauspaketin muodossa. Tieliikennelain korjauspaketti on piakkoin eduskunnassa käsittelyssä. Myös ajoneuvolaki, mikä tarkastelee ajoneuvokohtaisia nopeusrajoituksia ja ajoneuvojen teknisiä määräyksiä, on vielä vaiheessa, Hämeen ammatti-instituutin liikenneasiantuntija ja lehtori Jiri Kattelus kertoo.

Uusi tieliikennelaki on jo vahvistettu. Eduskunta hyväksyi elokuussa 2018 lain voimaantulon 1.6.2020.

– Muutos on valtava. Myös sakkojärjestelmään tulee isoja muutoksia.

Uusia merkkejä puolensataa

Uudistus tuo katukuvaan 50 täysin uutta liikennemerkkiä. Osaa vanhoista merkeistä on päivitetty, muun muassa niiden ulkoasua on muutettu sukupuolineutraaleiksi. Ainoastaan kaksi vanhaa liikennemerkkiä jää pois: tukkitien lisäkilpi ja sininen linja-autopysäkin merkki.

Myös keltainen sulkuviiva muuttuu valkoiseksi. Siirtymäaikana teillä nähdään sekä valkoisia että keltaisia viivoja. Kaikkien sulkuviivojen tulee olla valkoisia kuitenkin viimeistään toukokuun lopussa 2023. Lisäksi jatkossa auton saa pysäköidä myös vastakkaiseen suuntaan kadulle.

– Se on aika iso paketti, mikä muuttuu. Merkkien siirtymäajat vaihtelevat, osalle on 7 vuoden siirtymäaika, osa taas vaihtuu heti.

Uudet merkit käytöön vähitellen

Uusia liikennemerkkejä ovat muun muassa ajokaistojen yhdistyminen ja vähimmäisnopeus. Lisäksi monia merkkejä on selkeytetty ja hahmoja on yksinkertaistettu. Muuttuneet liikennemerkit korvataan pääosin kymmenen vuoden siirtymäajan kuluessa.

Oheen Jiri Kattelus poimi esimerkkejä uusista liikennemerkeistä, joihin tielläliikkujat Hämeenlinnan seudulla todennäköisesti törmäävät, sekä liikennemerkeistä, joiden tulkintaan on tullut muutos:

Jalankulkijoita

Merkillä voidaan varoittaa tienkohdasta, jossa jalankulkijat usein ylittävät tien, vaikkei siinä ole suojatietä.

– Tällaista merkkiä tullaan todennäköisesti käyttämään esimerkiksi koulujen läheisyydessä.

Kauriseläin

Kauriseläimistä varoittava merkki on aivan uusi.

– Tällaista ei ole ennen ollut Suomessa. Merkki tulee käyttöön jo tänä vuonna.

Kuva: Muu

Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa

Väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -merkki osoittaa rakenteellisen pyörätien jatkeen risteyksessä.

– Kun autoilija tulee risteykseen ja näkee tämän merkin, tarkoittaa se sitä, että autoilija väistää pyöräilijää.

Traktorilla ajo kielletty

Merkki on jatkossa ehkä yleinen Hämeenlinnan seudulla, koska sen sisältöön on tullut tärkeä päivitys.

– Traktoreiden lisäksi kielto koskee myös traktorimönkijöitä ja mopoautoja.

Uudistuneet kieltomerkit

Jatkossa esimerkiksi Mopolla ajo kielletty – sekä Jalankulku ja polkupyörällä ajo kielletty -merkit kieltävät vain täsmälleen sen, mitä niihin on merkitty.

– Näiden merkkien kanssa saa olla tarkkana. Esimerkiksi Mopolla ajo kielletty -merkissä kielto koskee vain mopolla ajoa, mutta ei jalankulkua tai pyöräilyä. Jalankulku ja polkupyörällä ajo kielletty -merkki taas ei kiellä mopolla ajoa.

Nastarenkailla ajo kielletty

Nastarenkailla varustetulla moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty -merkki on uusi.

– Näkisin, että tällaiset merkit voivat yleistyä vanhoissa kaupungeissa muun muassa mukulakivikaduilla.

Kuvat: Väylävirasto

Tieliikennelain uudistuksen tavoitteet

Koota yhteen tieliikenteessä käyttäytymistä koskeva lainsäädäntö.

Poistaa tulkinnanvaraisuutta ja puutteellisuuksia.

Edistää liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, parantaa tienkäyttäjien yhdenvertaisuutta ja vaikuttaa ympäristön tilaan myönteisesti.

Ottaa huomioon automaatiokehitys.

Normisto kootaan yhteen ja yksittäisten säännösten määrää vähennetään.

Kirjoitustapaa täsmennetään ja yksinkertaistetaan.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

24.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.10.2020