fbpx
Kaupunkiuutiset

Tilanne on huolestuttava

FC Hämeenlinnan hiivuttua pois pääsarjoista alueen futis on uudessa tilanteessa. Pari sarjanousua on lähellä, mutta muuten tilanne on kaikkea muuta kuin ruusuinen.

Alueen kärkipoppoo Härmä on Kolmosen keskikastia.

– Alueen tilanne on huolestuttava. Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa pitäisi olla vähintään Kakkosen joukkue, mutta mielellään Ykkösen ryhmä. Sen alapuolella voisi olla farmijoukkue Kakkosessa, Härmän valmentaja Juha Jakobsson sanoo.

Härmän kausi on ollut kaksijakoinen.

– Kevätkierros meni vaihtelevasti. Oli hyvä jakso, kun saimme opiskelijat Jussi Ojalan ja Jonas Ruohomäen mukaan. Joukkueen asettama tavoite 1–3 ei ole kaukana. Arvosanaksi voi antaa kasin.

– Maalivahti Tommi Viik on aktiivinen harjoittelija ja 110 prosentin luotettava pelaaja. Jere Suomalainen on jaellut hyviä syöttöjä Juuso Lindroosille (14 tehtyä), Jakobsson tuumaa.

Nousu tavoitteena

Parolan Visa on lähellä nousua Nelosesta Kolmoseen.

– Pelasimme kevätkierroksen 11 peliä ilman tappiota. Meillä on vain yksi tappio PP-70:lle. Viisi tasapeliä on liikaa, ParVin valmentaja Ville Dahlman sanoo.

– Joukkue määritteli keväällä, että nousu on realistinen tavoite. Se on yhä realismia. Kolmosessa pelaaminen asettaisi seuralle isoja haasteita. Paikka otetaan, jos nousu tulee, Dahlman sanoo.

Kalervon veljesten Villen ja Mikon tulo aukaisi alkuvuodesta virtaa kovien pelimiesten tulolle ParViin. Onnistunut kausi ei ole yllättänyt, mutta toimivan joukkueen rakentaminen on oma prosessinsa.

Jussi Länsimaa (15), Aleksi Latvanen (9), Mikko Kalervo (8) ja Eppu Kallio (8) ovat ryhmän maalihait.

– Otto Ojala, Eppu Kallio ja Toivo Peltoniemi ovat ryhmän yllättäjiä onnistujina.

Dahlman on myös HJS:n toiminnanjohtaja.

– Alueen tilanne on jossain säälittävän ja naurettavan välimaastossa. Omavaraisuusaste ei ole ollut tarpeeksi iso. Ketään tekijöitä ei pidä silti syyllistää, Dahlman sanoo.

Tervakosken Pato oli pitkään Nelosen kärkitriossa.

– Alueen taso on ihan katastrofaalista. Hämeenlinnan tilanne jo vähän naurattaa, kun ajattelee resursseja ja hyviä olosuhteita. Siellä on tehty tosi paljon asioita väärin, Padon valmentaja Janne Lindberg sanoo.

Janakkalan Pallo on nousemassa Vitosesta Neloseen.

– On alueella hyvä noste. Parolassa on hyvä meininki. Olemme pärjänneet hurtilla huumorilla ja hyvällä yhteishengellä. Jos Janakkalassa on ensi kaudella kaksi Nelosen joukkuetta, se on mukava suola, JanPan valmentaja Jari Tiitta sanoo.

FC Hämeenlinnan entinen kapteeni Harri Suhonen on ollut JanPan luottomies.

– Kotikylän ryhmässä on ollut nastaa pelata. JanPan nousu oli lähellä jo vuosi sitten. Toivon, että myös ParVi nousee. Pelaan jatkossa joko kotikylän jengissä tai olen katsomossa. Ikämiespelejä odotellessa, 26-vuotias Suhonen sanoo.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset