fbpx
Kaupunkiuutiset

Toimittajalta: Harmaa parta aiheuttaa jo noloja tilanteita – Tuliko välilevyn pullistuma taivaan lahjana?

AP Sarjanto Kuva: Pekka Rautiainen

Ajelen töistä kotiin, ja Aulangontien jalkakäytävillä lojuu sikin sokin vuokrattavia sähköpotkulautoja. En millään pysty ymmärtämään jutun jujua, minun silmiini se näyttää ympäristön roskaamiselta. Mutta minähän olenkin vanha.

Olen jostakin syystä miettinyt viime aikoina paljon omaa ikääntymistäni. Olen 58-vuotias. Nykyinen kuusikymppinen on entinen nelikymppinen, sanotaan.

Jotkut joogalentäjät sitä varmasti ovatkin, mutta omasta peilistäni katsova turilas on juuri niin vanha kuin on, ellei vanhempikin.

En vaan millään tahdo muistaa, että näytän ikälopulta. Minullehan tyrkytettiin jo nelikymppisenä uimahallissa eläkeläislippua.

Kävin tässä taannoin ostamassa itselleni nipun boksereita samasta kaupasta kuin ennenkin.

Suosimieni pöksyjen mallisto oli viime vuodesta täysin muuttunut, ja ajattelin keventää tunnelmaa kysymällä myyjältä: “Eikö teillä enää ole niitä kalakuvioisia ja liiteleviä kotkia? Kalat ja kotkat ovat toimineet aina. Kyllä nyt vaimo pettyy.”

Parkkihallissa tuli mieleen, että mitähän se myyjäkin ajatteli. Luuli varmaan sarjamurhaajaksi.

Harmaa partani on iso osa ongelmaa. Jos ajan sen pois, näytän jättiläisvauvalta. Ei ole kaunis näky peilissä sekään.

Kroppahan on ollut jo iät ja ajat ihan muussina. Nyt olen monta kuukautta tapellut välilevyn pullistuman kanssa ja välillä sinnitellyt kolmiolääkkeillä eteenpäin.

Jumppaan selkääni olohuoneen lattialla kuin kala kuivalla maalla, ja remuan viikonloppuni puutarhatöissä.

On omituisen rauhoittava ajatus, että oman terveyden eteen ponnistelusta on tullut nyt olosuhteiden pakosta elämän päätavoite. Kyllä sille onkin keskisormea näytetty.

Tuliko kipu sittenkin taivaan lahjana, että voin vielä kymmenen vuoden päästä nauttia vaimon kanssa terveenä auringonlaskusta Fuengirolassa?

Ehkä jopa skarppaan niin radikaalisti, että hommaan vihdoin viimein itselleni sellaiset lasit, joilla näkee kunnolla kirjoittaa näitä pakinoita.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset