fbpx
Kaupunkiuutiset

Toimittajalta: Kun on pakko säästää, kaikkia ei voi miellyttää – Mutta pelisilmää saisi olla, ettei haitta ole hyötyä suurempi

Heli Karttunen. Kuva: Pekka Rautiainen

Talous sakkaa niin meillä kuin maailmalla. Pandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, ilmastonmuutos, tässä muutamia lähiaikojen vitsauksia.

Suomen Pankki povasi viime torstain Iltalehdessä, että maan talous voi ajautua taantumaan. Inflaatio on kiihtynyt ja hintojen arvioidaan nousevan tänä vuonna 5,6 prosenttia. Kaikki tämä vaikuttaa tavallisen tallaajan arkeen, jos ei suoraan, niin välillisesti.

Hämeenlinnan kaupunkikin kaavailee vyönkiristystä. Suunnitelmissa on miljoonien säästökuuri ( Hämeen Sanomien verkkolehti 23.6.). Yhtenä isona tavoitteena on velkaantumisen pysäyttäminen, mikä vaatisi kaupungilta noin 10 miljoonan euron ylijäämää joka vuosi.

Ei helppo rasti.

 

Sanat “säästäminen” ja “tehostaminen” ovat jo kuluneita ilmaisuja. Niin kauan kuin muistan, niitä on haettu milloin mistäkin.

Samalla on keksitty tietynlainen ikiliikkuja, jossa piiri pieni pyörii: lukiokoulutuksen kustannukset jumpataan taas kerran läpi, erilaisten kiinteistöjen myyntejä selvitellään ja kaupungin jo entuudestaan tiukille kalutut palvelut syynätään vielä kerran, josko jostain voisi vielä jotain nipistää.

Kunta-alan työntekijät ovat hädin tuskin ehtineet iloita tuoreesta palkkaratkaisustaan, kun töitä ollaankin mahdollisesti jo vähentämässä.

 

Mitään päätöksiä ei vielä ole, mutta tilanteen totisuudesta kielinee se, että tällä kertaa jopa kaupungin matonpesupaikatkin ovat luupin alla.

Eri asia sitten on, että millä tavalla näistä “matonpesupaikoista” saisi puristettua 10 miljoonan ylijäämät. Mutta kokonaisuus koostuu pienistä puroista, joten vähäisilläkin säästöillä on merkitystä.

Silti olisi tärkeää pohtia, että mitkä palvelut ovat asukkaille oleellisia ja mitkä eivät.

Pienistä säästöistä voi tulla iso harmi, jos asiaa ei ajatella loppuun asti. Esimerkkinä tässäkin lehdessä käsitelty viljelypalstojen hoidon ulkoistaminen, jonka seurauksena palstaviljelijöille on aiheutunut monenlaista mielipahaa. Sinänsä pieni asia, mutta heille, joille sillä on merkitystä, asia voi olla elämää suurempi.

Ymmärrän sen, että jokaiselta otetaan vähän jotakin. Silti pelisilmää saisi olla.

 

Lue lisää:

Palstaviljelyn uudet säännöt järkyttävät pitkän linjan puutarhaharrastajia – Aikanaan luvallisiksi todetut rakennelmat pitää syksyllä purkaa pois

Mielipide: Ikäihmiset ahdingossa palstaviljelyssä – Kasteluvettä ja työkaluja pitää kuljettaa linja-autossa

Ojoisten palstaviljelijät aktivoituivat ja vetoomus tuotti tulosta – kasteluveden toimitus Latokartanonkujalle jatkuu

Mielipide: Vedetön palstaviljelykö uusi toimintatapa? – 4H-yhdistyksen tyly linja ihmetyttää

Viljelypalstojen vuokralaiset närkästyivät: 4H-yhdistys päätti lopettaa kasteluveden toimittamisen Ojoisten ja Lammin viljelypalstoille – Kysyimme, miksi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset