Kaupunkiuutiset

Tuija Tunturin uusi työsarka on 
helsinkiläinen kulttuurikeskus

Aulangon kievaria, leirintä-aluetta ja lomakylää puolisonsa Heikki Alutoinin kanssa pyörittänyt Tuija Tunturi aloittaa Kulttuurikeskus Sofian markkinointipäällikkönä 10. lokakuuta. Kulttuurikeskus Sofia on meren rannalla Helsingin Kallvikinniemessä toimiva koulutus- ja kokoushotelli, joka avattiin tammikuussa 2007. Sitä hallinnoi Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö, jonka puheenjohtaja on Helsingin metropoliitta Ambrosius. Sofiassa on järjestetty kulttuuriin, henkiseen hyvinvointiin ja hengelliseen kasvuun liittyviä seminaareja, joissa keskeisellä sijalla ovat olleet uskonnon, ajattelun ja taiteen näkökulmat.Keskuksessa on myös kokous- ja majoituspalveluja.

– Kävin joitakin aikoja sitten Sofiassa, ihastuin paikkaan ja näin siellä valtavasti potentiaalia, Tunturi kertoo.

– Kuitenkin esimerkiksi monet tuntemani matkailun ammattilaiset olivat siitä täysin tietämättömiä. Otin yhteyttä metropoliitta Ambrosiukseen, esitin omat kehittämissuunnitelmani ja tässä sitä ollaan.

Sofiassa on on hotellipaikkoja reilulle 100 yöpyjälle, 300 asiakaspaikan ravintola, yökerho, uima-allas, urheiluhalli, suuri auditorio sekä erilaisia pienempiä kokoustiloja. Kulttuurikeskus on tähän mennessä viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt puhaltavat muutoksen tuulet.

– Kulttuurikeskus on ollut ajatuksissani tammikuusta lähtien ja pää on täynnä ideoita.

– Olen tehnyt markkinointi- ja kehittämissuunnitelmat sekä riski- ja rahoitus­analyysit. Aloitan toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella ja on mahdollista, että yrityksemme Kultaperho tekee jatkossa laajempaakin yhteistyötä Sofian kanssa.

Tunturi suunnittelee Vuosaaren lähellä olevaan kulttuurikeskukseen muun muassa kansanmusiikkifestivaalia.

– Sofiasta löytyy monia konserteille sopivia esiintymispaikkoja ja tiloja erilaisille työpajoille.

– Olen miettinyt myös stop over -yhteistyön aloittamista.

Stop overilla tarkoitetaan lentoliikenteessä yli 24 tunnin pysähdystä koneenvaihtokaupungissa, jota hyödyntämällä matkustaja voi vierailla useammassa kaupungissa yhden lentolipun hinnalla sen sijaan, että jokaiselle lentovälille olisi ostettava erillinen lippu.

– Asiakas noudetaan lentokentältä ja majoitetaan hotelliin. Veikkaan, että moni Aasian suurkaupungeista tuleva matkailija viettäisi sen päivän tai pari mieluummin luonnonkauniissa ympäristössä olevassa Sofiassa kuin normihotellissa Helsingin keskustassa.

Kultaperho pyörittää edelleen Viralan leirintäaluetta, mutta yrittäjäpariskunnan aika Aulangolla loppuu pian.

– Lomakylä tyhjennettiin torstaina ja Kievarin pitää olla tyhjä lokakuun loppuun mennessä.

– Pidämme irtaimiston huutokaupat 10. syyskuuta ja 1. lokakuuta ja tarjolla on kaikkea mahdollista pikkulusikasta traktoriin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset