fbpx
Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Tuleeko Vuoden kokki Hämeenlinnasta? Miika Keskitalo on keskiviikkona liekeissä, kun tuomaristo tulee arviokäynnille Vintille

Miika Keskitalo pääsi jo vuosi sitten treenaamatta melkein finaaliin. Nyt hän valmistautui kisaan tosissaan.
Miika Keskitalo nauttii saadessaan luoda jatkuvasti uudenlaisia annoksia. Hän ei viihdy pitkään paikallaan, vaan janoaa koko ajan tekemistä. Keittiömestarin työssä hän saa toteuttaa itseään täysillä. Kuva: Esko Tuovinen
Miika Keskitalo nauttii saadessaan luoda jatkuvasti uudenlaisia annoksia. Hän ei viihdy pitkään paikallaan, vaan janoaa koko ajan tekemistä. Keittiömestarin työssä hän saa toteuttaa itseään täysillä. Kuva: Esko Tuovinen

Ravinteli Vintin keittiömestari Miika Keskitalo kilpailee toukokuussa Vuoden kokki -kilpailun semifinaalissa.

Hän kertoo tavoittelevansa tosissaan vähintään mitalisijaa, ellei koko kisan voittoa.

Keskitalo haki valtakunnalliseen kilpailuun ensimmäisen kerran viime vuonna, mutta silloin finaalipaikka jäi harmillisesti muutaman pisteen päähän.

– Silloin en harjoitellut laisinkaan, sillä ajattelin, että kokkaustaitoni yksinään riittävät kisasuoritukseen. En ottanut kisaa tosissaan.

Kun finaalipaikka jäi niin pienestä kiinni, se jäi kaihertamaan kunnianhimoisen kokin mieltä.

– Aloin miettiä, että jos pääsen treenamatta melkein finaaliin, niin millainen tulos tulee, jos valmistaudun kunnolla.

Tällä hetkellä Keskitalo käyttää kaiken vapaa-aikansa kisasuorituksen harjoitteluun.

– Viimeksi en keskittynyt tarpeeksi pieniin nyansseihin. Nyt treenaan annoksen nostamista tosissani.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: Esko Tuovinen
Miika Keskitalo kilpailee tosissaan Vuoden kokin tittelistä. Kouluvuosina Hämeenlinnassa harva olisi arvannut, että nirsosta ADHD-pojasta tulee kymmenen vuotta myöhemmin huippukokki. Kuva: Esko Tuovinen

Kisa-annoksena kanalla täytettyä kanaa

Vuoden kokki -kilpailuun haetaan aina lopputalvesta kuvallisella hakemuksella, jossa kerrotaan annoksen reseptiikka ja ulkonäkö. Hakemusten perusteella tuomaristo valitsee 16 semifinalistia.

Viisihenkinen tuomaristo saapuu Hämeenlinnaan Ravinteli Vinttiin keskiviikona 11. toukokuuta arvioimaan Keskitalon suorituksen.

Hän on saanut esivalmistella kaikki kilpailuannoksessa tarvitsemansa raaka-aineet, mutta annoksen viimeistely tapahtuu valvovan silmän alla.

– Tuomaristo istuu ravintolan pöydässä, ja suoritus kuvataan samanaikaisesti keittiössä videolle.

Tuomarit arvioivat annoksen ulkonäköä ja tekniikkaa, mutta eniten Keskitalo aikoo keskittyä tällä kertaa makuun ja rakenteisiin.

– Viime vuonna annokseni oli melkein täysin valkoinen, joten se oli keväällä tuomaroinnissa jo liiankin talvinen.

Tänä vuonna hän valmistaa kilpailussa kokonaisen kanan, josta hän käyttää aterialla kaikki osat.

– Täytän kanan kanalla ja teen sille uuden nahan, Keskitalo paljastaa.

Kilpailu kehittää kokkina

Jos hän etenee tänä vuonna finaaliin asti, se käydään syksyllä. Keskitalo kertoo tavoittelevansa tosissaan voittoa, mutta muutkin mitalisijat kelpaisivat.

– Tiedän monia, jotka ovat jotain kuudetta kertaa finaalissa. Jos mitali tulisi, luulen, että leikki jäisi minun osaltani siihen. Olisin jo saanut siitä hyödyn irti.

Alun perin Keskitalo lähti kisaan silkasta kilpailemisen ilosta. Nyt kunnolla harjoiteltuaan hän on huomannut sen kehittävän häntä entisestään kokkina.

– Voin suositella kilpailuun osallistumista lämpimästi muillekin kokeille, Keskitalo vinkkaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Miika Keskitalo valmistaa Vuoden kokki -kilpailuannoksessaan kanaa, jonka hän täyttää kanalla. Ideana on käyttää kokonaisesta linnusta kaikki osat. Kuva: Esko Tuovinen
Miika Keskitalo valmistaa Vuoden kokki -kilpailuannoksessaan kanaa, jonka hän täyttää kanalla. Ideana on käyttää kokonaisesta linnusta kaikki osat. Kuva: Esko Tuovinen

Asuu puolet viikosta Hämeenlinnassa

27-vuotias Miika Keskitalo nauttii tällä hetkellä työstään Vintillä, mutta haaveilee avaavansa “joskus isona” oman fine dining -ravintolan Helsingin keskustaan.

Ennen Vinttiä hän on työskennellyt vuoromestarina muun muassa Careliassa ja Olo Gardenissa Helsingissä.

Oulussa syntynyt ja Hämeenlinnassa kasvanut Keskitalo asuu nykyisin puolet viikosta Hämeenlinnassa ja puolet puolisonsa kanssa Helsingissä.

Vuoden kokki 2022 -kilpailu

Kilpailun semifinaaliin valittiin 16 kokkia eri puolilta Suomea.

Heidän joukossaan on myös hämeenlinnalainen Ravinteli Vintin keittiömestari Miika Keskitalo.

Keskitalo kokkaa 5 tuomarille Ravinteli Vintillä 11.5.

Finalistit ratkeavat kesäkuussa.

Finaali kisataan syksyllä 2022.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset