Kaupunkiuutiset

Tumma soundi pitää otteessaan

Risto Järvelin teki tutkimusmatkan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle liittyessään muutama vuosi sitten tummanpuhuvan At The Hollow -yhtyeen riveihin.

Turenkilaislähtöinen perkussionisti ei aluksi uskonut tuovansa yhtyeen melankoliseen äänimaailmaan lisäarvoa.

– Lyömäsoittimet tuntuivat välillä turhan päälle liimatuilta, koska bändi toimi niin hyvin kitaralla ja jousella soitettavalla kontrabassolla. En oikein uskonut omaan tekemiseeni.

Järvelin kuitenkin uskoi yhtyeen laulaja-kitaristin Kalle Koon omaperäiseen ja vahvaan visioon, miltä At The Hollow´n pitäisi kuulostaa.

Kokonaisuus rakentui pikkuhiljaa. Pian Järvelinin rumpusettiin kuului niin unenomaisesti kilkattavaa kellopeliä kuin uhkaavasti jytisevää metallitankkia.

Uskoa tekemiseen antoi yleisö, joka kerta toisensa jälkeen hiljentyi kuuntelemaan bändin sielunmaisemaa.

– Yleisö jotenkin pysähtyy. Eräällä keikkatallenteelta erottaa, kuinka jäät kilahtavat baaritiskillä lasiin.

Yhtyeen pitkään odotettu debyytti purkitettiin Hämeenlinnassa Sound Supremella viime kesänä. Samalla What I Hold Most Dear on ensimmäinen levy, jonka Risto Järvelin on tuottanut.

Samaan lauseeseen mahtuvat sanat synkkä, raskas ja herkkä, kun Järvelin kuvailee At The Hollow´n ensilevyn henkeä.

– Se lyö kanveesiin, raastaa ja pitää otteessaan ilman särökitaroita, nopeita tempoja tai karjuntaa. Ahdistuksen ja synkkyyden keskeltä pilkahtaa kuitenkin valoa ja toivoa.

Pari viikkoa ratikan kyydissä

Aluksi Järveliniä hirvitti, miten hän selviytyisi urakan tuottajana.

– Tiesin, mitä olimme tekemässä, kuten tuottajan pitääkin. Homma pelasi hyvin, minun ei tarvinnut hiillostaa muita esimerkiksi deadlineista.

Ideat kappaleiden viilaamiseen syntyivät Helsinkiä kiertäen.

– Kuuntelin biisien raakaversioita laput korvilla ja muistilehtiö kädessä. Istuin parin viikon ajan kaksi kolme tuntia päivässä kutosen tai kasin ratikassa. Se oli rentouttavaa.

Vastikään päivänvalonsa nähnyt At The Hollow´n debyytti on ehtinyt jo kerätä kansainvälisesti hyviä arvosteluja.

– Olemme aika yllättyneitä. Pelättiin, että arvostelut voisivat jakautua selkeisiin kyllä tai ei -osastoihin. Edes levy-yhtiömme (Spinefarm Records) ei ole täysin varma, mihin lokeroon musiikkimme pitäisi sulloa, Järvelin hymyilee.

Arvosteluiden keskiarvo on ollut kouluarvosanoin kasin luokkaa.

– Yhtään kymppiä ei ole tullut. Hyvä niin, sillä se luo jo epäuskoa, Järvelin naurahtaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset