fbpx
Kaupunkiuutiset

Tunnelmia Hämeenlinnan monista kasvoista

Sydämeni laulu -juhla Vanaja-salissa lauantaina on Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen jäsenyhdistysten yhteinen voimainponnistus. Kaikkiaan 10 jäsenyhdistystä on tuonut oman panoksensa esitykseen.

Juhlan kantavina teemoina ovat Sibelius ja Hämeenlinna.

– Idea tapahtumasta syntyi Sibeliuksen juhlavuodesta. Näin laaja poikkitaiteellinen ja dramatisoitu esiintymisyhteistyö eri yhdistysten välillä on uutta, ja on kiinnostavaa nähdä, mitä siitä syntyy, Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen sihteeri Helena Marttinen kertoo.

Jäsenyhdistykset tekivät omat ehdotuksensa esityksen osiksi. Näyttelijä-muusikko Tuula Penttilä dramatisoi ja koosti niistä teoksen.

– Teos ei varsinaisesti kerro Sibeliuksesta vaan on tekijöidensä rakkaudentunnustus Sibeliuksen syntymäkaupungille. Sibeliuskin on toki läsnä musiikkinsa kautta, samoin kuin myös muita hämeenlinnalaisia säveltäjiä, Tuula Penttilä kuvailee.

Esitys kulkee löyhästi vuodenkiertoa seuraten alkaen kesästä ja päättyen kevääseen. Taustalle heijastetaan Hämeenlinnan historiallisen museon ja Hämeenlinnan Kameraseuran jäsenten valokuvia. Vanhimmat kuvat ovat 1800-luvun lopusta.

– Ajatuksena on antaa kokonaiskuva Hämeenlinnasta kautta aikojen. Urheiluakaan ei unohdeta. Teoksessa on tunnelmia Hämeenlinnan monista kasvoista, Penttilä kertoo.

Itse esityksessä ovat mukana Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana-66, Kanta-Hämeen Lausujat, Lautsian Kartanoteatteri, Sibeliusfantasia-kuoro, Naiskuoro Laulu-Siukut, Cantitores viihdekuoro, Hämeenlinnan Mieskuoro, Hämeenlinnan Mieskuoron Seniorit. Luvassa on mm. laulua, lausuntaa ja kohtauksia näytelmistä.

– Kun kaikki kuorot laulavat yhdessä Finlandia-hymnin, tekee se vaikutuksen, Penttilä summaa.

Sibelius taipui runoiksi

Vana 66 kutsui runoilijoitaan tekemään Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi runoja, joiden aiheet käsittelevät Sibeliusta ja Hämeenlinnaa. Kaikkiaan viisi tekijää innostui mukaan: Jatta Pöyhönen-Wiik, Liisa Kojamo, Pekka Rautalahti, Hanna van der Steen ja Aino Krohn.

Runoista syntyi runovihko, jonka kuvittivat Taiteilijaseuran kuvataiteilijat Anna-Maija Bergman ja Pirjo Heino. Vihkoa jaetaan Sydämeni laulu -juhlaan saapuville katsojille.

Jatta Pöyhönen-Wiik työsti runovihkoon kaikkiaan viisi runoa. Osa runoista on uusia, osa on muokattu aiemmin syntyneistä runoista:

– Muokkasin vanhoja runoja, jotka sopivat teemaan ja yhdistin ne Sibeliuksen elämään. Olen lukenut Ainon ja Jannen kirjeenvaihtoa ja erilaista nippelitietoutta Sibeliuksesta on tullut tämän vuoden aikana eri lähteistä, joten siihen maailmaan oli helppo asettua, Pöyhönen-Wiik kertoo.

Muun muassa Immi Hellén – lastenrunojen kirjoituskilpailussa palkitun Pöyhönen-Wiikin runoja on julkaistu monissa eri yhteyksissä mm. postikorteissa. Viime keväänä Samuli Parosen Seura kustansi Pöyhönen-Wiikin ja Ula Saajoksen yhteisen runoteoksen.

Pöyhönen-Wiik on ollut mukana useissa antologioissa eli runovalikoimissa.

– Minulle Sibelius oli aiheena uusi. Käsittelen runoissani Sibeliuksen perhe-elämää, mutta myös musiikki on niissä vahvasti mukana. Oli hauska osallistua tähän teemaan, muuten ei varmaan olisi tullut Sibeliusta käytettyä runon aiheena.

Sydämeni laulu -juhla Vanaja-salissa la 10.10. klo 15.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset