Kaupunkiuutiset

Tunnissa luonnollisen valkoiset hampaat

Hampaita voi valkaista myös ilman vetyperoksidia. Hius- ja kauneushuone Kristalli Kaivokadulla tekee ensimmäisenä Hämeenlinnassa Led-valovalkaisua.

– Menetelmän etuna on, että se on täysin luonnonmukainen eikä sisällä mitään myrkkyjä, CeroPro-hampaidenvalkaisukoulutuksen suorittanut asiantuntija Elina Lepola kertoo.

Led-valovalkaisumenetelmässä vaikuttavana aineena on ruokasooda.

– Menetelmä ei aiheuta kiillevaurioita, eikä vihlo. Jos menetelmää haluaa käyttää, hampaiden tulee kuitenkin olla hyväkuntoiset ja elävät, Lepola painottaa.

Käytännössä aine puhdistaa värjäytymät hampaiden pinnalta. Menetelmä lupaa, että hampaiden sävy vaalenee 2–9 astetta. Lopputulos riippuu asiakkaan hammasluun sävystä.

Myös hammaskiven poistamista ennen valkaisua suositellaan, mutta se ei ole pakollista.

Vajaassa tunnissa

Käytännössä valkaisuainetta sisältävää geelimäistä ainetta lisätään hammaskaukaloon, joka laitetaan asiakkaan suuhun. Kaukaloon suunnataan led-valo, joka ei kuumene, mutta jonka vaikutuksesta käynnistyvä kemiallinen reaktio puhdistaa hampaiden pinnan.

Asiakas saa kaukalon suuhunsa kolme kertaa, aina 15 minuutin ajaksi. Välillä Lepola poistaa kaukalon suusta ja vaihtaa siihen uuden geelin.

– Kysymys on myös asiakkaan mukavuudesta, että hän saa kaukalon välillä pois suustaan.

Lopputulos pysyy noin neljästä kuuteen kuukauteen. Periaatteessa käsittelyn voi huoletta toistaa vaikka seuraavana päivänä.

Myös miehiä asiakkaina

Kampaamo- ja kosmetologipalveluihin sekä hierontoihin erikoistunut yritys halusi monipuolistaa valikoimaansa. Idea hampaiden valkaisusta tarttui yrittäjä Arja Salmenojan mukaan messuilta Lontoosta.

Hoitolassa on erillinen hoitohuone pelkästään hampaiden valkaisuja varten. Menetelmä on ollut käytössä reilun kuukauden. Lepola kertoo tehneensä tähän mennessä reilut parikymmentä valkaisukäsittelyä.

– Meillä on käynyt sekä miehiä että naisia, nuoria ja vanhempia. Olemme saaneet asiakkailta todella hyvää palautetta. Valkaisumenetelmä ei aiheuta kipua ja ihmiset ovat olleet tyytyväisiä luonnonmukaiseen lopputulokseen, Lepola iloitsee.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset