fbpx
Kaupunkiuutiset

Tuomas Katajala on Vuoden miessolisti

Tuomas Katajala valittiin Vuoden miessolistiksi, kun oopperataiteen parhaita saavutuksia palkittiin ensimmäisen kerran Aino-gaalassa Aleksanterin teatterissa viime viikonloppuna. Palkinnon arvoa nostaa erityisesti se, että äänestyksen voittajasta suorittivat laulajakollegat. Hämeenlinnan kultakurkulle kuuluu muutenkin hyvää, sillä hän teki viime viikolla Pohjois-Amerikan debyyttinsä Seattlen oopperassa. Esityksenä oli Mozartin romanttinen ja koominen ooppera Cosi Fan Tutte, jossa sankaritenorimme on upseeri Ferrandon roolissa. Produktio sai ainakin Seattle Timesin kriitikoilta ylistävät arvostelun, jonka mukaan “Jonathan Millerin nykypäivään sijoitettu versio on ehkä hauskin ja draamallisesti onnistunein esitys tässä oopperassa”.

 

Kaupungilla huhutaan, että Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kasvatti Solomon Duah on ollut pari viikkoa Englannissa Scunthorpe Unitedin koeleirillä. Lempinimellä The Iron tunnettu joukkue on tällä hetkellä Englannin kolmannella sarjatasolla eli ykkösliigassa neljäntenä. Junnuvuosiensa jälkeen Duah pelasi pitkään Turun FC Interissä ja kaudella 2016-2017 hän oli KUPS:n riveissä. Kuopiolaisten päävalmentaja Jani Honkavaara on kuvannut pelaajaa nopeaksi ja hyväksi erityisesti vastahyökkäyksissä ja yksi vastaan yksi -tilanteissa. Tammikuussa 25 vuotta täyttänyt hyökkääjä on myös edustanut Suomea nuorten maajoukkueissa. Solomonin isoveli Cedric Duah oli aikoinaan myös erittäin lupaava jalkapalloilija, joka kutsuttiin 15-vuotiaana Champions League -seuran Ipswich Townin koeleirille.

 

Pelimannijamit jatkuvat taas Janakkalan Laurinmäen keltaisessa talossa. Kulttuurikahvila PSL juhlii avajaisiaan sunnuntaina 18. helmikuuta kello 13.00, jolloin on mahdollisuus tutustua uusiin yrittäjiin sekä kevään ja kesän ohjelmistoon. Avajaisissa on luvassa myös muutama yllätysesitys. Päivän päättävät kello 17 jo perinteiksi tulleet Laurinmäen pelimannijamit. Jamit ovat avoimet, joten kannattaa rohkeasti ottaa soittopeli kainaloon. Ilonpitoon voivat osallistua kaikki soittajana, kuuntelijana, laulajana tai tanssijana. Kahvila palvelee jamien ajan.

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset