Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Tuttu kahvila sai entisestä työntekijästään uuden emännän – Sirpa Soininen otti ohjat Cafe Hoffissa

Sirpa Soininen suunnittelee avaavansa ikkunasta näkyvän Cafe Hoffin terassin, kunhan ilmat lämpenevät. "Siellä voi vaikka istua lasillisella ja nautiskella musiikista." Kuva: Heli Karttunen
Sirpa Soininen suunnittelee avaavansa ikkunasta näkyvän Cafe Hoffin terassin, kunhan ilmat lämpenevät. "Siellä voi vaikka istua lasillisella ja nautiskella musiikista." Kuva: Heli Karttunen

Cafe Hoffin entinen työntekijä Sirpa Soininen aloitti huhtikuun alussa kahvilan uutena vetäjänä.

– Tulin tänne hetkeksi ja tässä sitä ollaan. Edellinen yrittäjä Anna Malmsten vaihtoi alaa, ja kävi niin, että tehtiin omistajanvaihdos.

Soininen toimii yrittäjänä ensimmäistä kertaa elämässään.

– Vähän olen puhki, vaikkei paperisota mitenkään yllätyksenä tullut. Tähän oli helppo tulla, kun olin työskennellyt täällä vuoden verran ja kaikki oli tuttua. Yrittäjyyskään ei pelottanut, sillä mieheni on ollut yrittäjänä kolmisenkymmentä vuotta ja tiesin, että häneltä saan apua tarvittaessa, kahvilanpitäjä kertoo tuoreeltaan.

 

Soininen aikoo jatkaa Wetterhoffin talossa sijaitsevaa kahvilaa tutulla konseptilla.

– Täällä on vakioasiakaskunta, ja on ihanaa, että vanhat asiakkaat ovat pysyneet. Myös työntekijä Gizem Mese on ihan helmi, häntä en päästä pois. Meillä on täällä myös paljon harjoittelijoita Ammattiopisto Tavastiasta, sekä kotoutettavia maahanmuuttajia, he ovat yleensä tosi näpsäköitä.

Vaikka vanhassa pysytään, jotain ekstraa on suunnitteilla.

– Kesällä avaan tähän terassin, jossa on pieni esiintymislava. Livemusiikki on tosi kivaa ja talon päädyssä sijaitsevaa terassia haluan hyödyntää, sillä se on ihana, suojaisa paikka.

 

Aiemmin Soininen on työskennellyt muun muassa matkaoppaana Tjäreborgilla eri puolilla Eurooppaa sekä myös Euroopan ulkopuolella ja Matka-Vekalla bussimatkojen vetäjänä muun muassa Baltiassa.

Parinkymmenen vuoden kokemus matkailualalta tuo varmuutta tekemiseen.

– Kun varauksia on paljon, on ihanaa, että on luotettavia työntekijöitä, jotta homma pysyy hanskassa. Toisaalta kun olin matkaoppaana yksin vastuussa 50 hengen ryhmistä vuoristossa, jossa edes kännykät eivät toimineet, olen tottunut, että kaikki kyllä hoituu.

 

Uusi yrittäjä aikoo panostaa erilaisten ryhmien palvelemiseen.

– Kymmenkunta vuotta sitten kävin naurujoogakurssilla, kun se kuulosti niin hölmöltä ja hauskalta. Hurahdin niin, että kouluttauduin Tampereella ohjaajaksi asti. Aloitin samoihin aikoihin myös teatteriharrastuksen. Olen ideoinut erilaisia paketteja, kuten tyky-päiviä, joihin sisältyy naurujoogaa ja brunssia.

Soininen kiittelee hyvää henkeä talon toimijoiden kesken. Ajatuksena on yhteistyössä hyödyntää talon tiloja sekä osaamista.

– Esimerkiksi yksinyrittäjille on suunnitteilla ohjelmallisia virkistysaamuja, joissa olisi joogaa, korupaja ja brunssi.

 

Soininen haluaa kahvilansa erottuvan edukseen ystävällisellä, henkilökohtaisella palvelulla, joka on asiakkaita lähellä.

– Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä. Toivon, että täällä on ryhmiä, naurua ja iloa, ja että tärkeät vakioasiakkaat sekä uudet asiakkaat kokevat saavansa täältä hyvää palvelua.

 

Sirpa Soininen

Syntynyt Hämeenlinnassa.

Asuu Hattulassa.

Perhe: mies ja 15- ja 18-vuotiaat pojat sekä koira.

Työskennellyt matkailualalla parikymmentä vuotta sekä opettanut matkailualaa Päivölässä.

Koulutettu naurujoogaohjaaja.

Harrastaa uimista ja golfia ja on ollut kymmenkunta vuotta mukana harrastajateatteri Teatteribarrikadissa.

”Olin mukana Kysyässäkin ja uusi näytelmä on tulossa ensi-iltaan lokakuussa.”Motto: ”Kun nauroin itseni kipeäksi, niin huomasin tulleeni terveemmäksi!”

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset