Kaupunkiuutiset

Tuttu trio jatkaa HPK:ssa

HPK luottaa nykyiseen valmennuskolmikkoonsa. Toimitusjohtaja Risto Korpelan mukaan Pasi Pantse Arvonen, Vesa Vesku Viitakoski ja Kari Leke Lehtonen ovat tehneet niin hyvää työtä, että seurassa ei edes mietitty muita vaihtoehtoja ensi kaudeksi.

Jatkosopimus trion kanssa allekirjoitettiin tällä viikolla.

– Olen todella tyytyväinen. He ovat tehneet erinomaista työtä, ja peli-ilme on ollut raikas, Korpela kehuu.

Valmentajien sopimuksella tässä vaiheessa kautta on iso merkitys tulevan kauden joukkueen kokoamisessa. Korpela kertoo, että kun uusia pelaajia hankitaan, he ja heidän agenttinsa kysyvät ensimmäiseksi, kuka joukkuetta valmentaa.

Päävalmentaja Arvonen vakuuttaa iloisuuttaan siitä, että hän saa jatkaa jo puolitoista vuotta kestänyttä yhteistyötään tuttujen veijareiden kanssa. Hän sanoo tuntevansa Kerhon ennen kaikkea kotijoukkueekseen.

– HPK:n valmentaminen on minulle pirun tärkeä asia. Olen kiitollinen, että myös Vesku ja Leke saatiin sopimukseen. Alamme tästä nyt työstää jo ensi kaudenkin juttuja, hän kertoo.

Reissumies ja asettuja

Fysiikkavalmennuksesta vastaava Viitakoski ei aio vielä muuttaa Tampereelta työkaupunkiinsa, mutta hän sanoo, ettei matka ole tähänkään asti ollut mikään ongelma – reissaaminen on hänelle helppoa. Tavoitteet joukkueen kanssa ovat korkealla.

– Olen kokenut tekemisen HPK:ssa erittäin mielekkääksi. Vielä ei kuitenkaan olla tyytyväisiä, vaan nälkä on kova. Uskon, että se ruokkii ensi kautta, Viitakoski miettii tulevaa.

Maalivahtivalmentaja Lehtosella on omien sanojensa mukaan ympyrä sulkeutunut, kun hän on asettunut takaisin Hämeenlinnaan, missä hänen valmentajanuransa alkoikin vuonna 1987.

– Nyt on tärkeää, että saan jatkaa työtä hyvän kolmikon kanssa, jolla roolit ovat selvät, hän sanoo.

Kuka vaan HPK-osakkaaksi

HPK:n pitkään suunniteltu yhtiöittäminen etenee ensi vuonna harppauksin. Seura on kutsunut tammikuuksi koolle HPK-Edustusjääkiekko -yhdistyksen ja HPK-Juniorijääkiekko -yhdistyksen ylimääräiset vuosikokoukset sekä HPK:n Kiekkoilun Tuki Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen. Lisäksi se aloittaa osakeannin, jonka tuloksena nykyinen ry-pohjainen liigakiekkoilu yhtiöitetään.

HPK:n Kiekkoilun Tuki Oy muutetaan HPK-Liiga Oy:ksi. Osakeannilla on tavoitteena kerätä 1,2 miljoonaa euroa pääomaa. Alustavalla ennakkoannilla on saatu kokoon jo noin kaksi kolmasosaa tavoitellusta lisäpääomasta.

– Kesän aikana aloitamme yleisen osakeannin, jossa jokaisella kerholaisella, fanilla tai muuten yhteisöön kuuluvalla on mahdollisuus päästä osakkaaksi uuteen yhtiöön. Olisi hienoa, jos jonain päivänä HPK:n yhtiökokouksessa olisi koolla hallin täyteinen omistajayhteisö, HPK-edustusjääkiekko ry:n puheenjohtaja Heikki Hietanen maalailee.

Fyysinen harjoittelukeskus

Kerhon tuleviin kuvioihin kuuluu myös edustusjääkiekon ja juniorijääkiekon yhteistyön tiivistäminen harjoittelupuolella. Niiden suunnitelmissa on aloittaa yhteisen fyysisen harjoittelukeskuksen rakentaminen. Sen palveluita halutaan tarjota myös muiden alueen huippu-urheilulajien ja urheiluakatemian käyttöön.

– Haluamme, että Hämeestä tulee Suomen parasta kiekkoa. Siihen päästäksemme on viisasta tehdä oikeasti arkea yhdessä, pelaajien ja valmentajien kehittymisen vahvistamiseksi ja laadun lisäämiseksi, HPK-Juniorijääkiekko ry:n puheenjohtaja Sari Rautio sanoo.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset