Kaupunkiuutiset Hattula

Lakimuutos myllersi nuohousalan - Hattulassa tutulta nuohoojalta tulee yhä lappu

Hattulassa on ollut pitkään harvinainen käytäntö, että myös kaikki kesämökit saavat nuohouspostia.
Jukka Matero uskoo, että ihmiset haluavat edelleen tutun nuohoojan rassaamaan talonsa hormeja. Kuva: Lea Karmala

Nuohoaminen on hoidettu Hattulassa jo puoli vuosisataa samalla tavalla. Piirinuohooja on laittanut vuosittain jokaiseen taloon lapun, jossa ehdotetaan sopivaa sutimisaikaa.

Nokiboysin yrittäjä Jukka Matero lupaa, että tapa jatkuu kunnassa ennallaan, vaikka alaa koskeva pelastuslaki muuttui vuoden alusta ja vapautti kilpailun. Laki poisti myös piirinuohoojien järjestelmän.

– Hattulassa olevan käytännön aloitti aikoinaan Kankkusen Seppo, ja se on pelannut hyvin. Meillä on vielä se harvinainen piirre, että viemme lapun myös ihan jokaiselle kesämökille kolmen vuoden välein. Samaa tapaa jatketaan tulevaisuudessakin, eikä asiakkaiden vieläkään tarvitse erikseen soittaa ja kysyä meiltä nuohousta, Matero kertoo.

 

Lainmuutos mahdollistaa sen, että ovelle voi tulla kuka tahansa ammattitaitoinen henkilö tarjoamaan nuohouspalvelua. Matero ei kuitenkaan usko alan villiintyvän, sillä ammattilaisista on jo nyt pulaa.

– Mikään muu ei muutu kuin se, että nuohooja voi valita asiakkaansa ja asiakas nuohoojansa. Mutta jos homma pelaa molemmin puolin, vanha systeemi säilyy ennallaan.

Pelastuslaitoksen kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta nuohoojat tiesivät aiemmin oman aikataulunsa koko vuodeksi. Muutoksen myötä töiden suunnittelu vaikeutui.

– Olemme aina tienneet, mitkä talot on jo nuohottu ja mitkä eivät. Tästä eteenpäin järjestystä ei tiedä kukaan, paitsi jos ihmiset antavat meidän hoitaa homman niin kuin ennenkin. Sillä tavalla kaikki talot tulisivat nuohotuiksi. Lämmityskauden alkaessa syksyllä ei välttämättä homma onnistu, jos kaikki tilaavat sen samaan aikaan. Parasta olisi, jos työt jakautuisivat tasaisesti koko vuodelle, Matero muistuttaa.

 

Hattulan lisäksi Nokiboysin työaluetta ovat Hauho, Kalvola ja Tammelan pohjoisosa. Uusi lainmuutos ei saa Materolta hurraa-huutoja.

– Kyselyn mukaan 89 prosenttia käyttäjistä oli tyytyväisiä aiempaan toimintaan, mutta siitä huolimatta valtiovalta halusi vapauttaa kilpailun muun muassa kilpailulakiin ja yrittämisen vapauteen vedoten, hän huomauttaa.

Nokiboys Oy on Kanta-Hämeen suurin toimija alalla. Jukka Matero on myös paikallisen nuohoojayhdistyksen puheenjohtaja.

 

Kanta-Hämeen pelastuspäällikkö Petri Talikka muistuttaa, että vaikka puhutaan vapaasta nuohouksesta, todellisuudessa vain palveluntuottajan valinta ja hinnoittelu vapautuvat. Kuka tahansa ei voi edelleenkään nuohota.

– Säännöllinen nuohous oli kiinteistön omistajan tai haltijan vastuulla myös piirinuohouksen järjestelmässä, toki silloin nuohooja tyypillisesti ilmoitti tulostaan. Vapaan valinnankin aikana tämä ilmoittaminen on mahdollista, Talikka sanoo.

Faktaa

Pelastuslaitokselta poistui 1.1.2019 velvoite huolehtia nuohouspalveluista alueellaan. Samalla kilpailu ja sitä myöten hinnat vapautuivat.

Nuohouspalveluja saa vastakin tarjota vain nuohoojan ammattitutkinnon suorittanut henkilö.

Rakennuksen omistajalla on velvollisuus huolehtia tulisijojen ja savuhormien säännöllisestä nuohouksesta, vakituisessa sunnossa kerran vuodessa ja vapaa-ajan asunnossa kolmen vuoden välein.

Nykyiset alueelliset piirinuohoojien sopimukset päättyvät viimeistään 30.6.2019. Kanta-Hämeessä jatketaan siihen asti entisellä järjestelmällä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

24.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

24.10.2020