fbpx
Kaupunkiuutiset

Tuulolan koko perheen juhla

Marko Tuulolan pelipaita numero 36 nostetaan Rinkelinmäen jäähallin kattoon lauantaina KalPa-ottelun aluksi. HPK:ssa kiekkoilevat 19-vuotias Joni ja 17-vuotias Eetu Tuulola arvelevat, että juhlahetki takuulla herkistää heitäkin.

– Upea arvostus isää kohtaan, suuri kunnia hänelle ja hieno ele HPK:lta he sanovat.

– Voisin sanoa, että kyllä isän kuuluukin saada tuo kunnia. Itselle on varmasti vaikea ja tunteikas hetki seistä silloin siniviivalla, Joni miettii.

– Isä on ollut johtava ja esimerkillinen pelaaja. Mekin olemme vuodesta toiseen saaneet häneltä hyvää apua ja neuvoja, Eetu kiittelee.

Eetu on valmistanut myös puheen isälleen hallin juhlaa varten.

Muistoja isän peliajoilta

Joni muistaa isän pelijuttuja siitä lähtien, kun hän oli aivan pieni poika.

– Ruotsista on jäänyt hyvin mieleen, kun minun piti 3-4-vuotiaana päästä aina cheerleaderien kanssa tanssimaan. He ottivat minut hyvin mukaan, hän nauraa.

Isän taidoista Eetun mieleen nousee ensimmäisenä upeat maalit, kuinka tämä oli ensin huijannut vastustajan veskarin.

Molemmat pojat kiittelevät saaneensa isältään paljon oppia sekä jääkiekossa että elämässä yleensä.

– Tärkein häneltä ja myös äidiltä saatu opetus on ollut se, että muita ihmisiä pitää arvostaa, Joni kertoo.

Eetulle Markon ohjaavat sanat ovat olleet ennen kaikkea rauhoittavan viisaita.

– Isä on sanonut aina, että älä ota turhaa stressiä jos vaikka epäonnistuu maalinteossa, tee asiat omalla tavallasi ja ole oma itsesi, hän kertaa kuulemiaan neuvoja.

Erilaiset luonteeltaan

Joni, joka pelaa numerolla 36, on isänsä tapaan puolustaja, Eetu taas hyökkääjä. Luonteeltaankin he myöntävät olevansa erilaisia.

– Minä olen räväkämpi ja hyökkäysalttiimpi kuin isä ja Joni. Nautin maalinteosta ja kuvailisin itseäni voimahyökkääjäksi, joka pystyy tekemään maaleja. Aikaisemmin en edes oikein malttanut ja muistanut puolustaa, mutta nyt osaan jo sitäkin, Eetu luonnehtii.

– Omasta mielestäni olen hyökkäysorientoituneempi kuin isä oli puolustajana. Ehkä olen vähän uhkarohkeakin, mutta hyvin samanlainen hyökkäyksen avaamistapa meillä on, Joni pohtii.

Isältä tulee neuvoja

Marko seuraa luonnollisesti poikiensa kiekkoa yhä tiiviisti ja jakaa myös neuvojaan.

– Viime vuonna muutin kotoa omilleni, mutta soitan aina pelin jälkeen isälle, miten meni. Sieltä tulee palautetta, usein negatiivista mutta joskus positiivistakin. Sitä kannattaa kuunnella, Joni vakuuttaa.

Kumpikin Tuulolan junioreista tähtää urallaan pitkälle mutta keskittyy täysillä tähän hetkeen.

– En ajattele asioita koskaan kauhean pitkälle, vain päivän kerrallaan. Mutta tavoitteet ovat tietenkin isot, hölmöähän sitä olisi pelata, jos ei niitä olisi. Haluan joskus pelata Pohjois-Amerikassa parhaiden pelaajien kanssa, Chicago Blackhawksin varaama Joni sanoo.

Eetu kertoo unelmoineensa pienestä pojasta asti Liigasta. Tällä kaudella hänellä on jo hyvä mahdollisuus päästä unelmaansa.

– Se on nyt ihan itsestäni kiinni, kuinka paljon ole valmis tekemään. Ja totta kai olen valmis tekemään paljon. NHL-varaus olisi hieno tulevaisuudessa, mutta turha sitä on nyt alkukaudesta ajatella, Eetu sanoo.

Tämän kauden HPK:hon nuoret Tuulolat luottavat vankasti.

– Joukkue on nuori, nälkäinen ja voittava, Joni tiivistää.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset