Kaupunkiuutiset

Työelämän Intia ja Suomi

Intia ja Suomi ovat kaksi täysin erilaista elämänpiiriä samaisella maapallolla. Ranjith Kumar Prabhakaran on elänyt molemmissa.

Työntekijän ja työantajan sanotaan elävän ja kokevan aivan eri tavalla samaisen asian, työnteon, vaikka eletään samassa työyhteisössä. Työelämän Intia ja Suomi.

Ranjith on nyt kokenut molemmat roolit. Yrittäjyystausta on hyvin ohut, mutta pitää sisällään kaikki perusasiat pienen yrityksen aloittamisesta, siihen liittyvästä byrokratiasta lain vaatimusten täyttämisestä työntekijöiden palkkaamiseen.

Hämeenlinnalainen sosialidemokraatteja edustava kunnallispoliitikko suosittelee lämpimästi roolien vaihtamista kaikille kynnelle kykeneville.

– SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan kannattaisi ryhtyä ainakin joksikin aikaa yrittäjäksi, EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen pitäisi puolestaan pestautua tavalliseksi palkkarengiksi.

– Samanlaista kokeilua suosittelen muillekin ammattijärjestöissä (työntekijä/työnantaja) työskenteleville – kannattaa kokeilla toista rintamaa ihan käytännössä. Käytäntö opettaa ihmiselle paljon enemmän kuin pelkkä toisten puheitten kuunteleminen, Ranjith vakuuttaa.

Hän kertoo haaveilleensa yrittäjyydestä jo asuessaan synnyinmaassaan Intiassa. Kymmenen vuotta Suomessa vain vahvistivat haluja nähdä työelämän toinen puoli palkkatyön rinnalla. Näin Ranjithista tuli viime keväänä kioskiyrittäjä, ensin jäätelön myötä, myöhemmin kesällä torilla tönötti myös grillikioski.

Ranjith Kumar Prabhakaran sanoo oman maailmankuvansa laajentuneen neljän kuukauden pätkäyrittäjyyden aikana, vaikka omat poliittiset perusperiaatteet eivät heittäneetkään kupperiskeikkaa.

– Kokemalla ja tekemällä oppii ymmärtämään kokonaisuutta. Itselleni yrittäjyys ja nuorten työllistäminen, vaikkakin vain lyhyiksi jaksoiksi, oli valtavan hieno ja avartava kokemus.

Jäätelö- ja grillibusiness jäi taloudellisesti niukasti plussalle, mutta vaatii yrittäjältä taloudelliseen tulokseen nähden paljon töitä. Viiden nuoren työllistäminen lyhyeksikin aikaa oli yrittäjän mielestä hänelle itselleen kaikkein isoin asia.

– Oli varautunut tappioonkin, mutta onneksi tulos on plussalla. Rikastumaan en päässyt, Ranjith nauraa. Samaan hengenvetoon hän lupaa, että yrittäminen jatkuu myös tulevaisuudessa.

Samalla hän kannustaa muitakin yrittämiseen ja kanssaeläjien työllistämiseen.

– Monella on potentiaalia vaikkapa vain pienimuotoiseen yrittäjyyteen. Suomessa tarvitaan tekijöitä ja yritteliäisyyttä, emmehän voi ikuisuutta pelkästään maksaa toisillemme avustuksia ja erilaisia etuisuuksia, jos emme tee töitä, Ranjith pohtii.

Nykyisille yrittäjille hän lähettää samalla viestiä siitä, että nuoria kannattaa työllistää vaikka vain lyhyiksi jaksoiksi, koska jonakin päivänä nuorten on joka tapauksessa astuttava vastuuseen.

– Pienenkin työkokemuksen kautta se on helpompaa. Meidän pitää nähdä paremmin koko kansan menestys.

Tältä erää lappu on siis yrityksen luukulla. Toistaiseksi ja aivan suunnitellusti. Jatkoa on kuitenkin luvassa – muodossa tai toisessa. Ranjith uskoo toimivansa yrittäjänä jossakin vaiheessa elämäänsä.

– Toimivilta yrityksiltä toivon nykyistä herkempää otetta ihmisen työssä pitämiseksi. Voittojen ikuinen maksimointi, ahneus, ei koidu hyväksi. Voisiko joskus miettiä vaikka niin, että riittääkö yrittäjän voitoksi 100 000 euroa, vai onko tavoiteltava miljoonan voittoa. Ajatellaan joskus myös toisia ihmisiä!

Neljän kuukauden yrittäjyys avasi ammatikseen vanhustyössä terveydenhoitajana työskentelevän maahanmuuttajan silmiä monella tapaa.

– Yrittäjyyttä pidetään ensinnäkin aivan mahdottoman vaivan takana olevana työntekotapana. Sitä se ei missään nimessä ole. Suomessa pääsee helposti yrittäjäksi, alkuun pääsyä helpotetaan. Ranjithin mukaan yrityksen perustamisvaiheessa autetaan kaikessa byrokratiassa todella paljon.

Demaripoliitikkona Ranjith myöntää suurimman osan puoluetovereistaan olevan palkkatyöläisiä joko yksityisissä yrityksissä, valtion, kuntien tai erilaisten yhteisöjen palkkalistoilla. Demarius ja yrittäjyys on Ranjithin mielestäkin Suomessa hieman outo yhtälö.

– Eihän se niin karkeasti saisi olla jaettu, että yrittäjät ovat kokoomuslaisia ja työntekijät demareita tai jotakin muuta puoluetta edustavia. Juuri tämän vuoksi tarvitaan omakohtaisia näkemyksiä eri puolilta elämää. Mielenkiintoista kyllä, yritystoimintaani kannustivat varsinkin minun kanssani poliittisesti eri tavalla ajattelevat ihmiset.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset