Kaupunkiuutiset

Työpajat tarjoavat nuorille mielekästä tekemistä

– Mieluummin nuorten työpajatoiminnassa kuin tekemättä mitään. Työpajatyöskentely on monipuolista, mielenkiintoista ja myös opettavaa.

Näin vakuuttavat Roope Kuusisto ja Joni Lindroos entisen Juttilan koulun pihanraivauksessa Tuuloksessa. Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksen työpajalaiset raivaavat ja kunnostavat Mari Vuoren ja Olavi Hallikaisen nykyisin omistaman neljän hehtaarin tontin maisemaa. Varsinkin entinen koulun urheilukenttä saa uutta ilmettä.

4H-yhdistyksen nuorten työpajatoimintaan osallistuu vuosittain 70–90 ilman opiskelu- tai työpaikkaa olevaa nuorta. Työpajojen kautta heistä jatkosijoittuu peräti 70–80 prosenttia.

– Se on mielestäni erittäin hyvä taso, 4H-yhdistyksen kehityspäällikkö Arto Mäkinen arvioi.

Henkilökohtainen

suunnittelu

Mikä tärkeintä, nuorten pajatoiminnassa jokaisen nuoren kanssa käydään henkilökohtainen keskustelu siitä, mikä on seuraava askel tulevaisuuden turvaamiseksi. Esimerkiksi nykypäivänä työvoimaviranomaiset kohtaavat nuoria vähemmän henkilökohtaisesti kuin ennen, vaan asiat hoidetaan pääsääntöisesti netin ja puhelimen kautta.

– Minusta on erittäin tärkeää, että pääsemme suunnittelemaan nuorten tulevaisuutta kahdenkeskisissä keskusteluissa, Mäkinen sanoo. Samalla käydään läpi mahdolliset elämän ongelmakohdat.

Nuorilla on käytettävissään yksilövalmentaja, jonka kanssa käydään läpi esimerkiksi uravaihtoehdot sekä opiskelu- ja työmahdollisuudet. Yksilövalmentaja antaa myös apua asumiseen, talouteen ja viranomaistahojen kanssa asioimiseen liittyvissä kysymyksissä.

Työpajajakson aikana työtehtävissä on mahdollisuus oppia uusia tietoja ja taitoja.

Suomessa on tällä hetkellä jo yli 50 000 työtöntä nuorta. Hämeessä heitä on noin 3 000.

– Tilanne pahenee koko ajan, sen näkee käytännön työssä, Mäkinen sanoo.

Uusia

tuulia

Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistys kehittää nuorten työpajatoimintaansa koko ajan. Uusia avauksia on tulossa yhteistyössä oppilaitosten kanssa sekä kulttuuripainotteisen työpajan avaaminen syksyn aikana.

Hämeenlinnan kaupungin lasten ja nuorten palveluiden kanssa yhteistyössä toteutettavaan työpajaan voidaan ottaa 10–12 nuorta. Työpajalle tulee oma kulttuuripuolen asiantuntijavetäjä kaupungin taholta ja 4H-yhdistys palkkaa nuoren hänelle avukseen, työpaja sijoittuu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin yhteyteen.

– Oppilaitosten kanssa haluamme kehittää yhteistyötä niin, että esimerkiksi opintojen keskeyttämiset saataisiin vähenemään. Opiskelija voisi siirtyä lyhyeksi jaksoksi työpajaan, ja palata taas tilannekartoituksen ja opinnollistamisjakson jälkeen takaisin opiskelujen pariin. Syrjäytymisen vaara ja opiskelujen viivästyminen mahdollisine välivuosineen on huono vaihtoehto, Arto Mäkinen toteaa.

Parhaillaan ideoidaan myös Lammille mahdollisesti loppuvuodesta avattavaa pienimuotoista nuorten työpajatoimintaa.

”Mielenkiinto

säilyy”

Roope Kuusisto ja Joni Lindroos eivät tee pelkästään kesäisiä raivaus- ja maisemointitöitä, vaan toisten pajalaisten tapaan kiertävät erilaisissa työkohteissa. Monipuolisuus pitää nuorten mielenkiinnon yllä.

– Mielenkiintoisimpia hommia ovat metalliromujen lajittelu sekä erilaisten keräystapahtumien järjestäminen, Roope Kuusisto sanoo.

Keräystapahtumilla hän tarkoittaa Romurieha-päiviä, joihin ihmiset voivat tuoda etukäteen määriteltyjä materiaaleja. Samalla syntyy asiakaspalvelutilanteita.

Työvalmentaja, hortonomi Elli Junninen sanoo puutarhatöitä riittäneen koko kesäkaudeksi.

– Meillä on varattuna yleensä seuraava kuukausi täyteen, joten työstä ei ole pulaa. Otamme toki koko ajan lisää varauksia, Junninen kertoo yrityksille, yhteisöille ja yksityisille tehtävistä erilaisista puutarha- ja vihertöistä.

Kehityspäällikkö Arto Mäkinen painottaa, ettei pajatoiminta missään vaiheessa kilpaile alan yritysten kanssa.

– Tässä on kyse nuorten tulevaisuudesta, ei yritystoiminnasta.

Juttilan entisen koulukiinteistön pihamaalla nuorten työskentelyä seurannut Mari Vuori sanoo olevan erittäin tyytyväinen työnjälkeen.

– Olemme mieheni kanssa miettineet myös sellaista mahdollisuutta, että voisimme tehdä alueen hoidosta nuorten työpajan kanssa pitempiaikaisen sopimuksen.

Arto Mäkinen kiinnostuu heti ideasta. Tulevaisuus on turvattava.

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

23.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

25.9.2020