fbpx
Kaupunkiuutiset

Uimahallin laajennusremontti sulkee ovet ensi kesäkuussa

Lähes 250 000 kävijää vuodessa vetävä Hämeenlinnan uimahalli sulkee ovensa kesäkuun alussa ensi vuonna. Mittavan peruskorjaus- ja laajennusremontin kustannusarvio on 12,5 miljoonaa euroa ja pitää sisällään 400 neliön liikuntatilan rakentamisen hallin länsipäätyyn.

– Urakkakilpailutus käynnistyy vuoden alussa ja tarjousten viimeinen jättöpäivä on 8. helmikuuta, Hämeenlinnan liikuntahallien vt. toimitusjohtaja Timo Saviniemi kertoo.

– Sen jälkeen lähtee lainahakemus kaupunginhallitukselle ja asia on esillä valtuustossa 14. maaliskuuta. Jos kaikki sujuu aikataulussa, maansiirtotöitä laajennuksen osalta aloitetaan toukokuussa ja uimahalli suljetaan kesäkuun alussa. Tavoitteena on, että halli on yleisölle avoin elo-syyskuussa 2017.

Lisää saunoja

Remonttirahoista valtaosa menee altaiden ja niiden tekniikan täydelliseen uusimiseen. Nykyisen hyppyaltaan viereen rakennetaan monitoimiallas, jonka korkeus on säädettävissä. Uutuus on tarkoitettu vesijumppaan, vesijuoksuihin ja lasten ohjatuille toiminnoille.

– Pääaula ja kahvion paikka säilyvät entisellään, mutta kulku pukuhuonetiloihin muuttuu, kun kuntosali muuttaa liikuntahalliin, arkkitehti Petri Ilmarinen sanoo.

– Pukuhuone- ja kylpytilat kasvavat puolitoistakertaisiksi entisestään ja sekä miesten että naisten puolelle tulee höyry- ja infrapunasaunat. Vanhat saunat säilyttävät paikkansa, mutta ne uusitaan kokonaan. Hallin yläkerran tiloissa tehdään perusremontit ja katsomoon tulee kuppipenkit sekä kääntyvät näyttötaulut.

Pesutiloihin laitetaan tummanharmaat, kylpylätyyppiset lattiapinnat ja hallin arkkitehtuuria nostetaan esiin epäsuorilla valaistusratkaisuilla. Hallin ulkoasukin muuttuu, kun vanha tiilipinnoite poistetaan lisäeristämisen yhteydessä. Liikuntahallin päätyseinälle tulee valoseinä, jolle voidaan tehdä grafiikalla erilaisia kuvia.

Lämpöä talteen

Energiaa halliin saadaan hybridijärjestelmällä, jossa käytetään sekä maalämpöä että kaukolämpöä. Katolle tulee aurinkokennoja, lämpöä otetaan talteen poistoilmasta sekä suihkuvesistä ja nollaenergiaratkaisuja rakennetaan myös julkisivuihin.

– Hybridijärjestelmä 600 000 euron lisäinvestointi, mutta se säästää energiakustannuksissa noin 70 000 euroa vuodessa, Teemu Haaja Linnan Kehitys Oy:stä kertoo.

Hämeenlinnan hallin peruskorjauksen aikana Lammin uimahallille järjestetään ylimääräisiä kuljetuksia ja sen aukioloaikoja laajennetaan. Ahveniston maauimala avataan normaalia aikaisemmin ja pidetään loppukesästä tavallista myöhempään yleisön käytössä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset