Kaupunkiuutiset

Ukkonen on miesten olohuone keskustassa

Helmikuun 21. päivänä Hallituskadulla vietetään Miestentila Ukkosen avajaisia, mutta kahvipannu on porissut jo joulukuun alusta asti. Ovet ovat avoinna arkisin kello 9-16 ja keskiviikkoisin kello 9-19.

– Ukkonen on miehille tarkoitettu matalan kynnyksen olohuone, jonne voi tulla ihan sellaisena kuin on, miestentoiminnanohjaaja Jaana Kujanpää kertoo.

– Se on yksi Hämeen setlementin miestentoiminnan paikoista, joita on myös lähiökeskuksissa ja Kumppanuustalossa.

Miestentoiminta on avointa, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta sekä päihteetöntä. Ukkosessa on tarjolla kahvia ja teetä, päivän lehti, internetin käyttömahdollisuus, televisio ja juttuseuraa. Toiminta kumpuaa porukan omista tarpeista ja ehdotuksista.

– Meillä on ollut biljardi- ja keilausvuoroja ja meillä on myös kaksi kertaa viikossa palloilua Säästöpankki Areenalla, ohjaaja Teppo Klemetti luettelee.

– Olemme pitäneet levyraatia ja leffa- tai peli-iltoja keskiviikkoisin. Kävimme myös katsomassa Rappiotaidetta-näyttelyn Taidemuseossa ja tutustumassa poliisilaitokseen. Lisäksi on käyty kokkaamassa Etelä-Hämeen Marttojen opastuksessa. On tärkeää, että meillä on sekä mies- että naisohjaaja, koska sillä tavalla pystymme tavoittamaan erilaisia ihmisiä.

Runoja kirjoittava Tapani Abjoy on tullut Ukkoseen Hattelmalasta saakka.

– Tulin tänne Jaanan perässä, koska hän on ollut elämässäni todella suurena tukena, Abjoy tunnustaa.

– Hieno juttuhan tämä on, kynnys on matala ja kahvia tarjotaan, eikä mitään tartte tehdä.

Vasta vähän aikaa kaupungissa asuneelle Pentti Hänniselle Ukkonen on tärkeä paikka.

– Asun tuossa vieressä ja poikkean täällä aina, kun lähden kaupungille. Adjektiivit eivät riitä kertomaan, kuinka saakelin hyvä homma tämä on.

– Uutena hämeenlinnalaisena minulla ei ole paljonkaan kontakteja, joten tästä porukasta on tullut minulle perhe.

Ukkoseen on tulossa miesten terveysneuvontapiste ja helmikuun alusta ohjelmassa on äijäjoogaa. Yläkerran olohuoneen lisäksi alakerrassa on kokoustila, jota vuokrataan myös muille. Alakerrassa on myös tavaranvaihtoa ja tarjolla on vaatteita, lakanoita, astioita, kenkiä ja esimerkiksi dvd-levyjä.

– Olemme todella iloisesti yllättyneitä, kuinka hienosti täällä on päästy alkuun, vaikka avajaisiakaan ei ole vielä vietetty, toiminnanjohtaja Sanna Airaksinen kertoo.

– Jo aamupäivästä on tänäänkin ollut jo toistakymmentä kävijää. Ikähaitari on laaja 18-80 -vuotiaisiin ja miellä piipahtaa miehiä myös lastensa kanssa.

Miestentila Ukkosen avajaiset ke 21.2. klo 13-18 (Hallituskatu 4).

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

12.8.2020

Päivän Hämeen Sanomat

12.8.2020

Fingerpori

comic