Kaupunkiuutiset

Umpiot uuteen loistoon

Miksi muutaman vuoden vanhan auton ajovalojen lasit haalistuvat ja kellertävät, vaikka niitä puunaisi säännöllisesti?

– Syy löytyy siitä, että nykyisin ajovalojen umpiot ovat polykarbonaattia eli muovia, Lasijannen tuulilasitohtori Janne Landén kertoo.

Koska muovi on materiaalina lasia huokoisempaa, alkaa alkuperäisten umpioiden suojapinnoite kärsiä jo muutamassa vuodessa käyttöönotosta.

– Raaka-aineena muovia on kehuttu lasia halvemmaksi ja kestävämmäksi. Se ei kestä kuitenkaan samalla lailla ilmansaasteita, autonpesuaineita, lämpötilavaihteluita tai aurinkoa.

Jo parissa vuodessa tuloksena on himmeä ajovalaistus, joka vaikuttaa niin ajotuvallisuuteen kuin -mukavuuteen.

– Kyllä niistä saa ainakin korjauskehotuksen katsastuskonttorilta.

Eikö ajovalon lasia, tai siis muovia, voi sitten vaihtaa?

– Joissain malleissa yksittäistä lasia ei voi vaihtaa vaan koko umpio pitää uudistaa oheislaitteineen. Vaihto saattaa maksaa useista sadoista euroista jopa pariin tuhanteen.

Landénin mukaan uusien menopelien kohdalla urakka on työläs, eivätkä tämän vuosituhannen autojen umpiot ole halvimmasta päästä.

– Vika on pieni, mutta remontti iso. Vaihto ei käy heittämällä. Siinä voi joutua irrottamaan puskurin ja paljon muuta.

Tuulilasitohtori puhuu menetelmän puolesta, jossa ehjiä umpioita ei tarvitse irrottaa lainkaan.

– Yksinkertaisuudessaan umpion pinta hiotaan ja tilalle laitetaan uusi uv-pinnoite. Aikaa kahden umpion työhön menee kolmisen tuntia.

Hänen mukaansa menetelmä on Suomessa melko tuore juttu, mutta Amerikassa se on ollut käytössä jo vuosikymmeniä.

Ja lopputulos vastaa uutta?

– Menetelmä palauttaa ajovalot alkuperäiseen loistoonsa, ja samalla suojaa umpioita lialta, auringolta ja kemikaaleilta, koulutusta alan pioneereilta saanut Landén lupaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset