Kaupunkiuutiset Hattula

Uusi Parolan yhtenäiskoulu rakennetaan kalliotontille

Hattulan valtuusto purkaa Pihlajalinna-sopimuksen.
Hattulan valtuusto piti joulukuun kokouksensa Parolan koulun ruokasalissa. Seppo Söderlund (ps., eturivissä kolmas vasemmalta) oli yksi aktiivisista keskustelijoista kokouksessa. Kuva: Tomi Vesaharju
Hattulan valtuusto piti joulukuun kokouksensa Parolan koulun ruokasalissa. Seppo Söderlund (ps., eturivissä kolmas vasemmalta) oli yksi aktiivisista keskustelijoista kokouksessa. Kuva: Tomi Vesaharju

Parolan yhtenäiskoulun uudet tilat rakennetaan Parolan koulun kalliotontille. Keskiviikkoiltana istunut valtuusto päätti näin kolmen äänestyksen jälkeen.

Tämä lopputulos oli oikeastaan selvä jo etukäteen, vaikka kunnanhallitus esittikin rakennuspaikaksi Juteinin koulun hiekkaparkkia. Parolan koulun kalliotonttia näet liputti etukäteen 18 valtuutettua ja yksi varavaltuutettu mielipidekirjoituksessaan Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa viime viikonvaihteessa.

Tämä 18 oli jo enemmistö 35 valtuutetusta. Lopulta kalliotontti sai ääniä muiltakin.

Uudisrakennuksen paikasta vääntöä

Päättäjillä ja asian valmistelijoilla on ollut matkan varrella uudisrakennuksen paikasta useita vaihtoehtoja ja esityksiä. Valtuusto käsitteli asiaa viimeksi kesäkuussa, ja silloin päätökseksi tuli, että uudisrakennus rakennetaan Juteinin koulun lähelle.

Tarkempi rakennuspaikka jäi kuitenkin tuolloin yksilöimättä, ja siksi asia oli nyt jälleen päätettävänä. Valtuusto käveli siis nyt aiemman päätöksensä yli, kun rakennuspaikaksi päätettiinkin Parolan koulun alue.

Uudisrakennusta aletaan suunnitella ensi vuonna, mutta pääosa rakentamisesta toteutuu vuonna 2021.

Pihalajalinnan sopimus purkuun

Hattulan kunta purkaa Pihjalalinnan sopimuksen. Uusi sopimus allekirjoitetaan mahdollisimman pian Terveystalo oy:n kanssa. Terveystalo jätti viimevuotisessa kilpailutuksessa toiseksi edullisimman tarjouksen.

Kunta aikoo haastaa Pihlajalinnan oikeuteen vielä tämän vuoden puolella ja vaatia vahingonkorvausta sopimusrikkomuksesta ja ihmisten heitteillejätöstä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

3.6.2020

Päivän Hämeen Sanomat

3.6.2020

Fingerpori

comic